Joulukuun neljäs

Niin hiljainen talo.
Niin hämärää ikkunoiden takana.

Yhdessä ikkunassa,
punaisten pitsiverhojen takana,
on pieniä salaisia liekkejä,
ja hiljaa roihuavia himoja.

Silmät kiinni ja savukiehkuroiden mukana taivaaseen,
synnin tielle.

Kunnes aamu vie mukanaan hiljaisuuden
ja kynttilöistä liekin.



Ei saa leikkiä tulella,
lapsille opetetaan.

Silti kynttilän liekissä palanut vaahtokarkki
sulaa niin syntisen ihanasti kielelle.

Mustunut pinta rasahtaa hampaissa,
pehmentynyt sisältö valuu hengitysteitä pitkin suoraan sydämeen.

Hiljainen talo,
hiljaiset seinät.
Kynttilät pöydällä
ja minä uppoan vaahtokarkkitaivaaseen.

Enkä minä ennen aamua sieltä halua herätä.

Joulukuun Kolmas

Ei pienet viisarit armoa anna.

Minä vien kelloni uniini.
Minä lasken aikaa.
Piilotan puupölyä hiuksiini.

Unieni kellossa viisareita on kymmenen.
Jokaiselle sormelle yksi.

Ne pyörivät ympyrää kuin hullut.
Kuluttavat minun aikaani.

Minun unieni kellossa viisareita on satoja,
ja minusta tuntuu,
että minulla on kauhea kiire.

Minun täydellisen epätäydellinen kelloni,
jonka pienet viisarit tikittävät aikaa.
Minun käsieni hioma.
Aika,
johon minä puhallan elämän.

Ikkunasta näen, miten rusakot juoksee
ja lumi tekee seittejä oksiin.

Kahvini on aikoja sitten jäähtynyt mukiin,
mutten voi olla hymyilemättä.

Sulkiessani silmäni,
minä pyörin,
pyörin,
pyörin -
Kuin miljoonat hullut viisarit unissani.

Sahanpurua Aarrelaatikkoon

"Kurkota vaikka kuuta taivaalta.
Vaikka et sitä saisikaan,
voit silti saada tähtiä."
(Les Brown)


(Lähikaupan jouluavajaiset ja ilmapallot;
kun meillä ei ollut vielä lunta ja kerrospukeutumista)


Minulla on mieheni lökäpöksyt ja raitainen paita,
suurissa saappaissa kahdet villasukat.

Minun paitani päällä on toinen paita.
Ja villapaita,
jonka päälle olen laittanut harmaan hupparin.
Ja sen harmaan olen peittänyt suurella punaisella hupparilla,
joka yltää melkein polviini.

Minun on vaikea liikuttaa itseäni kaiken sen kangasmäärän alta.

Minun laukussani kilisevät eripariset puikot
ja langat ovat kiertyneet solmuille.
Minun sukkani purkaantuvat,
vaikka minä kuljen hitaasti eteenpäin.

Kerään töistä pieneen pussiin puunpalasia.
Pieniä ja rosoisia.
Niistä jää tikkuja sormiin.

Pyöreitä,
vinoja, pitkiä, kapeita.
Roskapuuta,
ne sanovat.

Minä pelastan jokaisen löytämäni palan,
vaikka ne ovatkin hiomattomia ja epätäydellisiä.
Rumia kaikessa kiehtovuudessaan.
(Ne ei eivät ole vielä mitään muuta kuin päässä surraavia ajatuksia.)

"Älkää koskeko minun aarteisiini!",
minä sätin taltta kädessä,
kun joku aikoo siivota minun työpöytäni.

Ja samalla minä mietin,
pitäisikö minulla olla kotona myös sahanpurua askartelulaatikossani.

Iskuja

Kuinka monta iskua sydän lyö minuutissa?

Bang Bang!

Miehen pää lepää rinnallani -
minä lasken kuluvia sekuntteja
ja mies sydämenlyöntejä.
Rummuttaa reittäni vasten niiden tahtiin.

Minun sydämeni hakkaa rintaa,
tykyttää raivolla läpi kimmoisan ihon.

Sillä on niin kiire,
sillä on aina niin kiire.
Huutaa kaipuuta ja
tulvia rakkautta yli ääriviivojensa.

Kuuntele minua!
Ota kämmenelle,
helli, suutele ja hoivaa.

Minun sydämeni lyö kuin Raivohärkä.

Bang Bang Boom!





Sata sydämenlyöntiä minuutissa.

200 kahdessa minuutissa.
300 kolmessa minuutissa.
6000 tunnissa.
144000 päivässä.

Ja niin paljon yhdessä elämässä,
että pääni menee pyörälle
ja minä alan hyräillä,
jotten ajattelisi niitä loputtomia numeroita,
iskuja, aikaa, tahteja;
miljoonia nollia lukujen perässä,
joita en kykene ymmärtämään.

Bang Bang,
tahmeaa mahltaa suoniin,
punaista kultaa.

Sata minuutissa
ja niin paljon rakkautta sisällään,
että joskus minä salaa pelkään sydämeni räjähtävän sen painosta.

Bang Bang,
My Baby Shot Me Down.

Minulla on sydämiä pakkasessa

Aamulla taivaasta sataa maksalaatikkoa,
ja minä seison kadunvarren ainoan lumikinoksen päällä,
kuvitellen joulun ja taikatalven.

Kuvittelen mahani täyteen happamia ja kirpeitä havunneulasia,
ja miltä tuntuisi nukkua kevääseen asti.

Minulla on muutama neulanen taskun pohjalla piilossa.

Uinuvat vanussa,
pumpulissa,
jota vanhan takin revenneet saumat vuotavat taskuuni.

Minulla on käpy hyllyllä,
pullonkorkkeja ja tulitikkuaskeja olohuoneen lattialla.
Nuppineulatyyny sängyn vieressä,
punaista maalia sormenpäissä
ja mutaan vuorautuneet maiharit.



Minulla on vanhoja sanomalehtiä lattialla,
hukatut sakset,
ja kasa keltaisia hiomapapereita.

Minulla on ruhjotut raajat ja mustanpuhuva iho;
minä nauran kippurassa keittiön tuolilla,
koska minuun koskee niin paljon.
Koska minä rakastuin tankotanssiin,
heti kun kiedoin ensimmäistä kertaa käteni kromisen tangon ympärille.

Tekee niin kipeää,
tekee kipeää nauraa kyyneleet silmissä,
koska haluaa vain lisää.

Minulla on lakatut varpaankynnet
ja käheä ääni.
Jukurtissa banaanilastuja
ja kahvissa vanhaa maitoa.

Minulla on paha tapa jättää pöydille syötyjä purukumeja.
Ja paha tapa liimata niitä purkkapussin suulle.

Minulla on pitkät nenäkarvat.

Lounastauolla tökkiessäni niitä peilin edessä takaisin sieraimiini,
olen varma,
että puupöly kiihdyttää nenäkarvojen kasvua.

Minä tökin, tungen ja mutristan suutani,
minulla on vakaa tavoite saada ne kasvamaan sisäänpäin.

Minulla on keittiön pöydällä kookospähkinä,
ja sen suu hymyilee minulle ja minun nenäkarvoilleni.

Ja minun pieni maailmani pysähtyy ympärilleni,
enkä minä uskalla hetkeen tehdä muuta kuin hengittää.

Hengittämisen jälkeen minä alan nauraa.
Niin että paikat kolisevat,
enkä minä kuule edes sateen ropisevan ikkunoihin.

Kun Sydän Käskee Luovuttamaan

Työpaikan aamukahvin äärellä,
joku sanoo minulla olevan tyynyn ryppyjä vielä poskessa.
Ja minun nenäni olevan punainen.

Minä maalaan poskeni mustiksi
maalatessani kissan viiksiä tuolin istuimeen.
Tärisevin käsin suoria viivoja.

Minä olen kuin mustalainen,
mustaa maalia ihossani.

Piilotan kylmästä punaisen nenäni syvälle kahvikuppiin
ja annan kahvihöyryn lämmittää sen märäksi.
Poskessani on pitkälle aamupäivään unien painamia ryppyjä.

Minun käteeni annetaan taltta.
Ja minä sanon,
etten ole ennen taltannut.

Minä alan taltata käteni kipeiksi.
Ja kun puunpalasta loppuu tila,
minä katson haikaillen lattioita.

Minun käteni liha sanoo raks,
kun parsinneula lävistää kämmenen.

Minun käteeni annetaan sammutin.
Ja tulityökortti.
Ja työturvallisuuskortti.

(Vanhan, vanhan naisen rakkaat kädet)

Töiden jälkeen minun käteni sujahtavat postilaattikkoon ja
avaavat pienen kirjekuoren,
joka antaa minulle oikeuden Luovuttaa.

Minä haluan Luovuttaa.



Ajattelin erota kirkosta -
tilasin itselleni Elinluovutuskortin.

Pieni pala pahvia,
pieni tila käsilaukusta,
suuri asia minun sydämelle.

Mustaan nimeni keltaiseen korttiin,
päivämäärän ja allekirjoituksen.
Se on höyhenenkevyt minun laukussani,
vaikka se painaa minun itseni verran.



Lue lisää:

Lahja Elämälle

Anna minulle pieni kuvausajatus

Koska minä olen vaikutuksille altis lapsi,
niin minäkin haluan katsoa,
onko jollain minulle uusia kuvausideoita.

Vaikutuksen kiitoksen annan Lauralle,
The pope´s egg hat -blogin ihanaiselle kirjoittajalle,
jolta kävin tämän haasteen näpsäisemässä.

Kiitos kaunis:
Raapusta pieni idea minulle,
pieni,
pitkien ja hiljaisten iltojen kuvausajatus.

Ja koska ei Laurakaan haastanut ketään,
en aio minäkään.

Ihan vain jotta kaikki vaikutuksille alttiit olevat ihmiset
voisivat kopioida tämän halutessaan itselleen.

Kylmää kahvia ja sylillinen aikaa

Sinä aamuna,
kun me miehen kanssa tanssimme aamun aikaan olohuoneen lattialla,
hikipäisinä ja väsyneinä -
sinä aamuna,
aamukahvin aikaan,
meidän kahvinkeittimemme lähti keltaisten kahvinkeittimien taivaaseen.

Jonkun vanha keitin keittää minun uudet aamukahvini.
Se on sininen ja kovaääninen.

Se keittää kylmää kahvia.

Kylmää kahvia ja jäätynyt maa.

Niin se kaunistaa,
joku sanoo.

Mutta minun naamani menee irveeseen
ja kupin pohja ui haaleasta kahvista,
jota ei edes mikro pelasta.

Minä poljen tukka hulmuten töihin,
täytän kuppini vastakeitetyllä kahvilla
ennen kuin ehdin riisua edes talvitakkiani.
Ja minä tunnen sen höyryävän kasvoilleni,
minä tunnen sen lämpimän tuoksun,
ja minä voin herätä.
(Ja etuhiukseni suoristua)

Kuumaa kahvia.
Tilkkasella maitoa.

Minä pyörittelen aikaa sormissani.

Katselen puiselle pöydälle aseteltuja,
kiemuraisia viisareita
ja paperille piirrettyjä muotoja.

Viivoja,
tunteja,
minuutteja.

Puuta,
sahaa,
hiontaa.

(Saanko upottaa siihen peilejä?
Ai
liian kunnianhimoista, vai?)

Miksei minun kellossani saa olla kymmentä eri viisaria,
minä mietin.

Viisareita melkein jokaiselle tunnille.

Odottavan aika on pitkä,
kellon tikitys tekee sydämeen rytmihäiriöitä,
ja viisarit sormissani,
minä tunnen olevani liian sidoksissa tähän maailmaan ja aikaan.

Minä en halua tehdä aikaa.

(No,
saako siihen upottaa sakset?
Entä ne kymmenen viisaria?
Ai,
jotain rajoja pitää olla, vai?)

Aika on niin helvetin rajattua,
etten minä pysy sen tahdissa.

Minä haluan pysäyttää kellot.
Minä haluan olla ajaton nainen.

Kulumaton ja ikuinen.

Kerjäläistyttömekko

Kuinka pahasti ihminen voi tilkkuuntua?

Hyvin neuroottisesti.

(Tilkkumekko ommeltu erivärisistä satiini-,
pitsi- ja samettikangaspaloista.
Koen suuruudenhulluuden, perfektionismin ja onnistumisen riemun oireita)

Älppäreitä päivälliseksi!

Päivän uunituoreena reseptinä tarjoillaan
roskiksesta löytyneitä,
uunissa hyvin haudutettuja levykulhoja:

Lämmitä uuni sataan asteeseen
ja aseta levy uuninkestävän kulhon päälle,
joka on hieman pienempi kuin itse levy.

Levyn päälle kannattaa vielä pistää uuninkestävä purkki,
joka painaa levyn keskustaa sulaessaan kohti kulhon pohjaa.

Levyn sulamiseen menee n. 4-8 minuuttia,
jonka jälkeen kulhoa voi vielä uunista otettuaan
muokata käsin.
Levyn muokkaaminen kannattaa tehdä hanskat kädessä,
koska levy on petollisen kuuma tultuaan uunista.

Anna levyn jäähtyä
ja täytä kulho esimerkiksi isoäidin helmikoruilla
tai pipareilla.

Kutsu kaikki ystäväsi levykulhopäivälliskutsuille;
mikä loistava syy viettää ihanaa päivää ihanien ihmisten kesken.

Kierrätystä parhaimmillaan:
näitä minä haluan lisää!

Laa la laa,
dyykkaamaan,
laa la laa...

Mustat hiukset jo vuodesta 1987

Hyvää Rinsessapäivää Minulle!

Rinsessapäivistä on pienet tytöt tehty:

Herneistä patjan alla,
ilmapalloista,
prinsessakakusta ja vaaleanpunaisesta marsipaanista,
kahdestakymmenestäkolmesta kynttilästä
ja niiden sammuttamisesta yhdellä puhalluksella,
toivomuksista,
vanhasta pullapitkosta kynttilöiden alustana,
aarrekartasta,
jossa on monta rastia
ja yhtä monta lahjaa.

Kruunusta,
joka valuu otsalle.

Autossa minä rutistan naamani kurttuun,
ja kysyn mieheltäni,
joko minulla on hirveästi ryppyjä.

Vaikkei minusta tunnu yhtään liian vanhalle
olla 23-vuotias.
Tänään se tuntuu ihastuttavalle iälle.

Minä nautin syntymäpäiväjuhlista kuin pieni lapsi
ja haen yhden siivun lisää maailman parasta,
vaaleanpunaista kakkua.

Minä olen hirveän onnellinen.

Ja minun mahani on vaaleanpunaisessa marsipaanihumalassa.

Ensimmäinen

Aamulla ikkunat ovat susimustat.

Minä verhoudun punaiseen,
pehmeään aamutakkiin,
jonka hihat ovat valtavan kokoiset
ja herään keittämään kuusi kuppia kahvia.

Ripottelen mandariinin kuoria peiton päälle
toivoen,
että niiden tuoksu jäisi kiinni lakanoihin
ja tulisi minun uniini.

Ensimmäinen koulupäivä saa jännityksen kuplimaan mahassa
ja varpaat kipristymään odotuksesta.

Perehdytyksessä huomaan,
että minun takkini on likainen.
Yritän huomaamatta raapia raidoistani pois pieniä tahroja.

Huoneissa tuoksuu maali
ja pienessä keittiössä kahvi.

Minä hion käteni kovemmiksi,
pieni osa kerrallaan,
koivutuolin pintaa sileäksi ja värivirheettömäksi.

Hengitys kuumenee suojamaskissa
ja puupöly muuttaa minut kauttaaltaan valkoiseksi.

Minä muutan väriä,
hion kärsivällisesti,
opettelen kärsivälliseksi.
Niistän nenästäni pölyt.

Puun pinnan hiominen on peloittavan kaunista.
Minua hieman pelottaa käsitellä sitä käsin.
Etten satuta sitä.
Etten hio siihen koloja.

Mutta minulla on aikaa opetella.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen olo on raukea.
Enkä malttaisi odottaa huomiseen.

Pariisin Kevättä ilmassa

Minä matkustin Pariisin Kevääseen;
pakkasin laukkuuni kutimet ja kaukosäätimen,
villasukat ja korkokengät.

Matkalla minä kudoin sormeni vanhan naisen sormiksi,
koliseviksi ja kipeiksi.
Langat ovat hiertäneet kovettumia ihon pintaan.

Vanhan naisen kovat kädet.

Minä katselin linja-auton ikkunasta ohi kulkevia maisemia,
näin sen huoltoaseman,
josta hain joskus aina aamukahvini.
Pahvimukit pesin kotona
ja myyjät tulivat tutuiksi.

Näin sen puisen,
ränsistyneen talon
ja maanrajassa olevan pienen ikkunan.

Siellä minä vietin yhden talven,
kellariasunnossa,
jossa haisi kosteus ja perunat.
Jonka suihkusta ei tullut lämmintä vettä
ja piha tulvi sateisina päivinä.

Jossa minä ajattelin rappioitua,
aloittaa aamuni viinillä
ja kirjoittaa taiteellisia sanoja paperille.
Kirjoittaa tuhansia kirjoja.
Ja juoda vielä enemmän viiniä.

Siellä minä ikävöin ja liukastelin yhden talven ylitse.
Kääriydyin turkikseen
ja heitin imurini pakkaseen.

Unohdin kirjoittaa
ja ehdin juoda vain yhden viinipullon.

Matkallani minä kudoin,
kudoin,
kudoin.
Kudoin sukat valmiiksi
ja annoin langan hiertää sormiani,
joitteivat muistot hiertäisi minua.

Minä annoin Pariisin Kevään liimata tukkani hiestä kiinni niskaan,
annoin korkojeni kuljettaa jalkani kipeiksi,
annoin kahvin lämmittää,
naurun satuttaa poskia.

Lauantaina minä istun ystäväni vieressä matkalla takaisin kotiin;
samat maisemat jäävät taaksemme,
perunakellari ja huoltoasema.
Pariisin Kevät.
Minun ystäväni täyttää lasten ristikkoa puuvärikynällä.
Vetää viivaa paperiin löytääkseen labyrintista aarteen.

Minä kudon sukkaa
ja olen matkalla kotiin.
Maailman parhaassa seurassa.

Seikkailujen välissä on hyvä hengähtää kotisohvalla,
hyvin valikoitujen irtokarkkien sokeroidessa huulia.
Maistaa seikkailujen kaikki miljoonat maut,
maistaa ihana koti-ikävä.

Luomisen sietämätön keveys

Minä olen hulluna luovuuteen!

(Antakaa minulle sivellin ja hiukan aikaa;
minä maalaan koko maapallon väreilläni)


(Pullonkorkkitaivas!)

Minä rakastan
silpoa lehtiä paloiksi,
täyttää olohuoneen lattia leikellyillä kuvilla
ja pienellä paperisilpulla.

Rakastan
kuivunutta liimaa sormenpäissä,
ja sitä hartautta,
jolla sitä revitään illalla irti sormista -
hitain liikkein,
pitkin suikalein.

Rakastan sitä sotkua ympärillä,
levitettyjä sanomalehtiä,
värikyniä,
saksia ja liimapurkkeja,
strasseja ja puuhelmiä.

Maalintuoksua,
ja niitä odotettuja kahvitaukoja,
jolloin kahvi ei ole koskaan maistunut paremmalta.

Sormien nopeita päätöksiä
ja hitaita liikkeitä.
Kaiken epäonnistumista,
innostuksen kuplimista,
odotusta ja malttamattomuutta.

Mustaa tussia poskessa
ja lattialle kaatunutta kangasväripurkkia.

Väsymyksen tunnetta kehossa,
kaiken sotkun jättämistä paikoilleen,
jotta tietää seuraavana päivänä,
mistä jatkaa.

Hulluus ja Mielikuvitus pitävät minut kiinni tässä todellisuudessa.

Minä muuraan Unelmani siihen todellisuuteen.

Ravitsen ja hoivaan,
kasvatan niille vahvoja juuria.

Sellaisia juuria,
joita mikään tuuli ei veisi mennessään.

Sillä Unelmat tekevät ihmisiä.
Koskaan ei saa antaa pelolle sellaista valtaa,
että lakkaisi uskomasta Itseensä ja Unelmiinsa.


***


(Annetaan hyvä koti hylätyille ja käyttämättömille pullonkorkeille;
luvataan rakastaa huolella ja seikkailla rajattomasti.

Postilaatikossa lukee Vilma M.
ja
kuoreen voi piirtää sydänsilmäisiä kissoja.)

Raidat nurinperin iholla

Viikonloppuisen Kassialman kassissa
on hirveästi limukkaa,
maitoa,
hammastahnaa
ja suolakurkkuja kaupan isoin purkillinen.
(Ihan huomaamatta siellä on myös muutama kupliva ja omenainen siideripullo,
keventämään mieltä ja hymyttämään suupieliä.)

Sunnuntaisen Kassialman hiuksia ei harjata.
Kassista löytyneet limukkapullot kolisevat tyhjyyttään.

Päässä soi Jenni Vartiaisen Seili,
kirjojen sivut hupenevat sormien otteessa,
taivaalla näin sateenkaaren.

(Älkää sanoko minulle,
ettei sateenkaaren päästä löydy aarretta.
Älkää sanoko,
ettei sateenkaarella ole päätä;
tieto on tuskaa unelmoijalle.)

Ompelukone surisee tasaiseen tahtiin tilkkutöitä,
ja minua laulattaa.

Sur sur;
viimeistelyä vaille valmista.

Minä unohdan itseni omaan maailmaani
ja minulla on hieman rähjäinen olo.
Kassialma kasseineen,
sukkahousuissa ja hiuksissa langanpätkiä.

Minulla on mieheni raitapaita
ja se on nurinperin päälläni.

Tiedättehän,
mitä siitä sanotaan -
silloin minun onneni täytyy olla oikeinperin.

Oletko koskaan kävellyt vetten päällä?

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
–Muumipappa

Pieni tulva täyttää kaupunkimme
ja minun häntäni on aivan märkä.

Se laahaa pyöräni perässä kosteana ja mutaisena,
kun minä poljen eteenpäin läpi merien,
joiden alla on ennen ollut katuja.

Suljen silmäni,
nostan jalkani taivaisiin
ja uin.

Taivas vuotaa minun päälleni
ja minun sisälmykseni saavat kosteusvaurion.

Pienen tulvan armoilla
annan sateen pyyhkiä minusta viimeisetkin
Kesän rippeet.

Ja kotona minä kierrän käteni kuuman mehumukin ympärille,
laitan villasukat jalkaani,
möyrin peiton alle mieheni kainaloon
sulkeakseni silmät ja kuunnellakseni,
kun Hän avaa meidän kirjamme ja
alkaa kertoa minulle Harry Potterista.

Lämpö tulvii sydämeen ja varpaisiin
kuivattaen hiukset ja litimärän hännän.
(Ja pienen pienet kosteusvauriot.)

***

Mennään huomenna hyppimään vesilätäköihin,
kävellään vetten päällä
ja tehdään salaojia hiekkaan kengän kärjillä!

Kulta,
tule uittamaan kaarnaveneitä
ja lähettämään pullopostia Afrikkaan.
Tule kastelemaan housunlahkeet
ja kuuntelemaan,
kun minä kerron sinulle tarinoita Merenneidoista,
jotka eivät pysty itkemään.

Tule seisomaan sateeseen;
minä olen jo valmis.

Eteinen enkeleitä tukkonaan

Liisa Tilkkumaassa.

Punaista, mustaa,
samettia ja satiinia
vasten poskea.
Pitsiä punaisten saksien hampaissa.

Minä silitän kissaa silityslaudalla
ja minun päässäni soi,
kuinka lumi teki enkelin eteiseen.

Kahvi on mustaakin mustempaa
ja minä sanon miehelle,
että soita lujempaa.

Ompelukoneen surinan taustalta minä kuulen,
kuinka vesi oli mustaa.
Ja kuinka pappi sai vain kahvia juodakseen.

Minä haen lisää kahvia vain täyttääkseni tyhjän mukin.

Loputtomassa jonossa harmaita ihmisiä.

Niitä,
joilla ei ole nimeä.

Minä näen kaikkien kasvot.
Katson liikkeitä,
katson kasvoja.
Risupartoja.
Minä annan niille kaikille mielessäni nimet ja tarinat.

Kuin hitaasti mateleva kassajono,
josta saa lopulta kassiinsa leipää ja sirkushuveja.

Kädet taskuissa me kaikki odotamme.

Mies,
jonka löysän pipon alta tippuu muutama rastoittunut hiussuortuva,
sanoo minun miehelleni
olevansa kateellinen hänelle,
koska minä olen niin nätti.

Minä hukun liian isoon takkiin,
sen punaiseen huppuun
ja kuvittelen olevani Punahilkka,
joka kantaa tyhjää eväskoria käsivarrellaan.

Vilkuillen Petoja selkäni takana,
varoen niiden hampaita ja katseita.
Isoja Pahoja Susia,
jotka tulevat jälleen öisin uniini.
Hiipivät lupaa kysymättä.

Kahden peiton alle on lämmin kääriytyä.
Pehmeä pesä pienelle linnulle.

Puikot kilisevät toisiaan vasten.

Rauhoittavaa,
sanoo mies
ja minä opetan hänelle,
kuinka puikolle luodaan silmukoita.

Mies purkaa,
purkaa,
purkaa
silmukoitaan.

Uudelleen,
uudelleen,
uudelleen.

Perfektioinisti,
minä nauran
ja puran hänen työnsä viimeisen kerran.

Meidän eteinen on täynnä siipirikkoisia enkeleitä,
joita minä olen pelastanut katuojista.

Kantanut taskussani turvaan.

Minä olen kuullut niiden laskevan rännejä pitkin alas katolta sateisina öinä.

Laskevat suoraan likaiseen asfalttiin,
jonne sade on kerääntynyt lammikoiksi.
Ojat tulvivat kaduille.

Liasta mustuneet enkelit ovat täyttäneet eteisemme.
Silmät suljettuina raivaan tieni ulos,
jotta näkisin omenat ja pihlajamarjat puiden oksilla.

Näkisin viimeisillään kukkivat unikot.
Ja auringonkukan,
jonka varsi on yhtä pitkä kuin minä olen lyhyt.

Minä istun kylmällä portaikolla,
Olen Punahilkka ilman koria,
hukun huppuuni
ja viimaan.

Ja minä hyräilen.

Ja minä hymyilen,
annan kahvimukin lämmittää sormiani;

ei se vesi olekaan niin mustaa kuin minä hetken kuvittelin.

Minä en suostu sen mustuuteen.
Minä en taivu,
enkä anna kenenkään lentää taivaaseen.

Eikä minun ylitseni kävele ketään.

Ompelupöydältä: Herrasmiesliivi

Hän ylpeänä ja malttamattomana esittää
yhdelle pienelle miehelle ompelemansa
Herrasmiestilkkuliivin ja Krakaatin.

Ja henkilökohtaisesti minä olen ainakin myyty.
Minä sulan.
Ihan kuin olisi karkkipäivä.
Tilkkukarkkipäivä.

(Pienet herrasmiehet,
jotka sanovat minua Prinsessaksi,
ovat ehdottomasti Herrasmiesliivin ja sympatian arvoisia.)

Liivin ja krakan päälikangas on ommeltu yksi tilkku kerrallaan
ohuemmalle aluskankaalle,
lopuksi tilkut on siksakattu reunoistaan kiinni toisiinsa
ja tilkkukankaasta on leikattu liivin kappaleet.

Sisäpuolelle on vielä ommeltu raidallinen vuorikangas siistimään lopputuloksen.

Voisinko minäkin olla pieni poika
ja tehdä itselleni tällaisen?

Prinsessa ja sammakko

Minulla oli ryppyinen mekko ja kahvimuki mukanani,

kun minä päätin tehdä jotain.

Herätä aamulla ennen kellon soittoa,
varata aika kivalle hammaslääkärinaiselle,
lainata kirjastosta Prinsessasatuja ja My Little Pony -videon.

Haistella maalin tuoksuja avarissa huoneissa,
muistaa hymyillä
ja kertoa,
että minä haluaisin tätä.
Minäkin haluaisin tuoksua maalille,
puulle ja verhoilukankaille.

Kärsimättömälle ihmiselle on vaikea odottaa ensiviikkoon,
että puhelin soisi
ja kertoisi minulle,
pääsisinkö minä rakastamaan vanhoja huonekaluja
ja maalaamaan itseäni maaleilla.

Olisi aika oppia jotain ihan uutta.



Sade on lämmin,
kun se noruu niskaani pihalla,
kastelee sukkahousuni
ja liimaa etuhiukseni kiinni otsaan.

Ripsistä valuu vettä poskille,
suolattomia kyyneleitä.
Ne tuoksuvat Kaipuulle.

Paperiarkit laukussani kastuvat läpimäriksi.
Ne pitää pistää pyykkinarulle kuivamaan.

Löysin käsilaukustani purukumin.

Tulin mielettömän iloiseksi
ja pistin sen suuhuni.

Pienet löydöt keskellä aamupäivää ovat parhaita.

Minä kannoin kädessäni viikonloppuna pientä sammakkoa.

Minä olen niitä ihmisiä,
jotka haluavat uskoa satuihin
ja elävät elämäänsä mielikuvituksen turvin.

Minä olen niitä tyttöjä,
jotka ovat jo lapsena suudelleet kotipihan sammakkoja,
jotta niistä tulisi prinssejä.

Myöhemmin minä sain prinssini,
joka haki minut vihreällä Mersulla Kotiin.

Minut ja punaisen keinutuolin,
joka sidottiin kiinni Mersun kattoon.

Yhtään sammakoille antamaani suudelmaa en ole heittänyt hukkaan.
Yhtään mahdollisuutta suudella miestäni en aio heittää hukkaan.

Kun saduista tekee omiaan.
Unelmista ja haavekuvista.

(Keltään ei tulisi kieltää suutelemasta sammakkoja)

Huonoa kahvia ja tyhjiä kitoja

Olen ommellut kaikessa hiljaisuudessa.

Olen ollut kovin hiljainen.

Kävellyt joka aamu postilaatikolle,
vaikkei meille enää lehteä olekaan tullut yli kuukauteen.

Annan päivien virrata minussa pinttyneiden tapojeni mukana.
Tyhjä postilaatikko,
sama kahvikuppi,
sama tyttö,
samanlaiset päivät.

Jokaisena aamuna tuntuu siltä,
että pitäisi lähteä kouluun.

Jokaisena aamuna minun syksyni on vahvempi.
Aamuilma tuoksuu kirpeälle sekä tupakansavulle.
Naapurin ruohikolla punaisia omenia,
jotka mätänevät kiinni nurmeen,
kun kukaan ei niitä sieltä pelasta.

Aamulla maitojauhe sakeni kahviin,
jättäen sen pinnan ikävän harmaaksi.

Joskus toivoisin osaavani juoda mustaa kahvia.

(Nappimekko ommeltu vanhoista verhoista)

(Ensimmäiset vauvanvaatteni väkersin esikoistaan odottavalle ystävälleni.)



Ompelukoneen surina on rauhoittavaa.

Se hiljentää päässä surisevat ajatukset,
jotka häiritsevät keskittymiskykyä.

Tasaisen paksua surinaa,
kankaan hidasta muotoutumista vaatekappaleeksi.

Langanpätkiä sukkahousuissa
ja hameenhelmassa,
joita nypin itsestäni irti kauppareissulla.

Huomenna minä herätessäni kävelen taas postilaatikolle,
avaan sen vihreän,
pohjattoman suun auki.

Ehkä jonakin aamuna minä hukun sen hampaisiin ja kitaan.

Ehkä huomenna minua odottaa siellä lehti,
sotken sormeni painomusteeseen
ja ensimmäisen kahvikupin jälkeen,
tiedän elämän kulkevan eteenpäin.

Eihän sitä koskaan tiedä.
Edes huomisen kahvikupin sisällöstä.

Minusta tuntuu,
että minun täytyy tehdä jotain.

Sirkusteltassa hiljenee...

Blue Sea Film Festival
20.8.2010.

Sirkusteltan ovet aukenevat,
pienet lamput hohtavat
ja liekit polttavat ihoa.

Tervetuloa ihan oikeaan sirkustelttaan
ja sen hämyisiin jälkitunnelmiin.

Tänään hetken teitä vielä viihdyttää:
Sirkusorkesteri:

Kuvista kiitos Senni Uusikartanolle.

(Kuvat saa klikkailemalla suuremmiksi)