Joulukuun neljäs

Niin hiljainen talo.
Niin hämärää ikkunoiden takana.

Yhdessä ikkunassa,
punaisten pitsiverhojen takana,
on pieniä salaisia liekkejä,
ja hiljaa roihuavia himoja.

Silmät kiinni ja savukiehkuroiden mukana taivaaseen,
synnin tielle.

Kunnes aamu vie mukanaan hiljaisuuden
ja kynttilöistä liekin.



Ei saa leikkiä tulella,
lapsille opetetaan.

Silti kynttilän liekissä palanut vaahtokarkki
sulaa niin syntisen ihanasti kielelle.

Mustunut pinta rasahtaa hampaissa,
pehmentynyt sisältö valuu hengitysteitä pitkin suoraan sydämeen.

Hiljainen talo,
hiljaiset seinät.
Kynttilät pöydällä
ja minä uppoan vaahtokarkkitaivaaseen.

Enkä minä ennen aamua sieltä halua herätä.

Joulukuun Kolmas

Ei pienet viisarit armoa anna.

Minä vien kelloni uniini.
Minä lasken aikaa.
Piilotan puupölyä hiuksiini.

Unieni kellossa viisareita on kymmenen.
Jokaiselle sormelle yksi.

Ne pyörivät ympyrää kuin hullut.
Kuluttavat minun aikaani.

Minun unieni kellossa viisareita on satoja,
ja minusta tuntuu,
että minulla on kauhea kiire.

Minun täydellisen epätäydellinen kelloni,
jonka pienet viisarit tikittävät aikaa.
Minun käsieni hioma.
Aika,
johon minä puhallan elämän.

Ikkunasta näen, miten rusakot juoksee
ja lumi tekee seittejä oksiin.

Kahvini on aikoja sitten jäähtynyt mukiin,
mutten voi olla hymyilemättä.

Sulkiessani silmäni,
minä pyörin,
pyörin,
pyörin -
Kuin miljoonat hullut viisarit unissani.