maanantai 31. toukokuuta 2010

Vanha merimiäste ruakka

Tämä tyttö sai viikonloppuna polttarinsa.
Ja voin vaikka vannoa,
että ne olivat elämäni parhaimmat polttarit.

Keho ja sielu lepäävät totaalisen puhdistavan morsiussaunan jäljiltä;
talviturkki on heitetty järveen kahdesti,
ihoa vihdottu hyvällä ja pahalla vihdalla.

Havunoksien päällä istuttu,
saunan ympäri lenkkeilty.
Seisty jauho- ja suolasateessa,
juotu pää pumpuliksi kuohuviinistä ja boolista.

(Maistettu soijanakkia!)

Ja nyt minä olen valmis.

Valmis hakemaan huomenna kultasepänliikkeestä mieheni kanssa
vihkisormuksemme;
valmis elämään,
valmis rakastamaan.

Valmis ihan kokonaan.

Ja minä Tahdon.






Istutin yhtenä yönä pihamaallemme auringonkukan siemeniä.

Toisessa kädessä siiderilasi
ja toisella tongin multaa kynsieni alle,
peläten törmääväni matolaumaan.
(Rohkaisuryyppy,
en minä muuten maata pysty tonkimaan itsekseni)

Nyt minä en enää muista,
mitä paikkoja pihallamme minun pitäisi yrittää kastella.







Taidan tulla kipeäksi.

Pää on tukkoinen
ja silmät väsyneet.

En jaksa keskittyä ompelemaan tai puuhaamaan.
Lojun sohvalla vieressä mies,
kasa paperia ja kyniä,
kirjoja ja lehtiä.

Ilta kuluu Huippumallien seurassa
ja lämmintä mehua hörppiessä.



Loppukevennykseksi paikallislehdestä löytämäni ohje lapskoussin tekoon.
Minä en kyseistä ruokaa (=mössöä)
voi sietää,
mutta mieheni mielestä kyseinen ruoka taas on äärimmäisen hyvää.
Varsinkin jos siihen saa vielä voitakin päälle.

Tervetuloa Raumalle syömään mahat täyteen lapskoussia,
merimiesten ruokaa!

"Lapskous o alu alkkate vanha merimiäste ruakka. Fläski, lamppa- ja elukaliha keiteä hyvin kryydätys vedes. Fölis voi olla sipula, piprei, suala ja muretterei, juurikkam balassi ja selleri. Ko liha o oikke kypsett, se revitä oikke fiiniks. Liämes keiteä sitt peruni ja niist tehdäm perunvoit. Lihambual seoteta siihe.

Lapskous trahteerata voisoosi, repettasiivutte ja sualkurkun kans."

(www.ur.fi)

Ja minusta se maistuu juuri siltä,
miltä se näyttääkin.

Makuasioita.

Ikuisia makuasioita.


Karvakauluksinen pitkä mekko: Kirpputori
Saksikoru: Itse tehty
Multaiset lasipurkit: Lahja ystävälle

perjantai 28. toukokuuta 2010

Minun mekkoni

Viimeiset ompeleet käsin tänään kello 12:00.

Hörppäys vielä kahvimukista
ja raukean kissan lailla levittäytyminen lattialle
nuppineulatyynyn, kangastilkkujen, lankojen
ja kaavapapereiden sekaan.

ReUse Republic -työni sai lopullisen muotonsa,
enkä minä siihen enää viikonloppuna koske.

Eilen meinasin heittää jo mekon lumppukeräykseen,
kun vedin viimeisen sauman aikana kunnolla takapakkia.

Viimeinen sauma ja vetoketju,
kunnes huomaat,
etteivät yhdistettävät palat sovikaan toisiinsa.

Minä otin loppupäivän hermolomaa
ja tänä aamuna ratkojan kauniiseen käteeni.

Ja nyt se on siinä.
Se on valmis,
vaikka minä melkein ihan jo luovuinkin kaikesta toivosta.

Ja olen minä ihan onnellinen.
Ja tyytyväinen.

Se on kuitenkin minun mekko.
Ei hävetä lähettää sitä Helsinkiin.
En ole sellaista tyyppiä.



Ihmisvartalon päällä se ehkä tulee enemmän oikeuksiinsa.

Ja silitettynä.



Lähtökohtana oli siis kaksi juhlamekkoa.
Toinen Vero Modan ja toinen Benettonin ylijäämäerästä.
Tarkoitus oli luoda niistä jotain uutta.
Jokin uusi asuste tai asu.



Minä säästin mustan mekon rintaosan melkein sellaisenaan lopputyöhön.
(Joitain pieniä hienosäätöjä väkersin tosin siihenkin)

Loput mekot ratkoin auki kangaspaloiksi
ja kokosin uudenlaiseen,
erilaiseen muotoon.



Erityisen tyytyväinen olen mekon takaosan huomionkiinnittäjään,
pyllytysröyhelöihin.

Edestä mekko onkin vain pelkistetyn musta,
mutta takaosaan päätin tehdä jotain mielenkiintoista
ja käyttää hyväksi viininpunaista sifonkia toisesta mekosta.

Niskalenkin tein alkuperäisen,
mustan mekon vyötärökaitaleesta
ja ompelin siihen vielä käsin hakaskiinnityksen niskan taakse.



Päällä mekon on tarkoitus olla suht tyköistuva ja kotelomekkomainen.



Toivottavasti tämä saadaan vielä viikonlopun aikana kuvattua päälläni.

Sitä silittämistä unohtamatta.

Maanantaina on suuntana Helsinki ja Kamppi.

Nyt päässä pyörivät jo uudet pörräykset,
suunitelmat ja ajatukset.
Ja kielellä maistuu siideri.

Olohuoneen lattialla odottaa kukkamultaa
ja lasipurkkeja.
Ajattelin tissutella itsekseni ja askarrella siinä samassa.

Mutta hyvät ihmiset,
nyt saisi,
pitäisi,
kirjoittaa kommentteja.
Sanoa jotakin.
Antaa kritiikkiä.

Mitä mieleen tulee ylläolevista kuvista.

Olisin kiitollinen muutamasta sanasta
ja pienestä ajasta.

<3

Kiitän.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

ReUse Republic - keskiviikko

Peikkotukka,
takkutukka,
olkitukka
ja suuri huivi.

Hei,
minä olen takkupääni kanssa linnottautunut kotiin
sankaritarompelijaksi
ja alan taas muistuttamaan enemmän kotipeikkoa kuin naista.

Ulkona on tullut käytyä vain sen verran,
että nenänpää saa ovenpielestä raittiinilmanmyrkytyksen
ja minä pakolliset tupakansavuni.

Kysessä on siis ReUse Republic -vaatesuunnittelukilpailu,
jonka parissa olen ahertanut muutaman päivän.

Lisäinfona kyseistä kilpailua selventämään
lainaan yrityksen sivuilta pienen tekstin:

"ReUse Republic on luonut uuden,

ekologisen käyttötavan muotivaatteiden jäännöserille.

Projekti yhdistää nuorten suunnittelijoiden luovuuden,

liikkeiden varastoon jääneet vaate-erät

ja Kampin kauppakeskuksen kiinnostuksen tarjota asiakkailleen uusia elämyksiä."


Lisää voi käydä lukemassa
klikkauksen kautta.




Olen harsinut,
purkanut,
piirtänyt.

Neulannut,
ryystänyt kahvia,
menettänyt hermojani
ja pureskellut kynsiäni.



Olen keskustellut saumurini kanssa moneen otteeseen
yhteisistä pelisäännöistämme,
hyppinyt riemusta,
lauleskellutkin välillä hieman.

Ja taas repinyt pelihousuni.
Ja syönyt miljoonia hapankorppuja rauhoittaakseni hermojani.



Olen tehnyt lakanakangasversioita,
leikannut lakanaversioista uusia lakanaversioita
ja vielä kerran uusia.

Olen ollut tyytyväinen.




Olen vihannut saamiani materiaaleja,
niellyt vihani
ja surrannut lisää.

Ja silittänyt.

Olen ollut ihan röyhelönä,
sifonkina
ja tyllinä.

Olen unohtunut kokonaan omaan maailmaani.
Aivoni ovat kasa kangassilppua,
jotka on nivottu yhteen mustilla langanpätkillä ja nuppineiloilla.

Näen unia täydellisistä saumoista.



(Yksi monista lanakangasversioista Mona Lisani päällä)



Minä toivon.

Ei,
minä tiedän saavani tämän huomenna valmiiksi.
(Olkoon saumuri minulle myötämielinen)

Pistän perjantaina Helsinkiin,
sormeni ristiin
ja silmäni kiinni.


Hyvää saumaa
ja minä jatkan vielä hetken.

(Oi, kuinka rakastan tätä!)

lauantai 22. toukokuuta 2010

Minun mieheni ja sen paita

Minun oli tarkoitus surukseni ilmoittaa,
että hulavanteeni koki eilen välikuoleman.

Ja samalla hetkellä minäkin välikuolin viideksitoista minuutiksi.

Kun näkee kimaltelevan lelunsa katkeavan
ja vesien sen sisältä pulppuavan pihalaatoitukselle.
Minä ihan oikeasti pidättelin itkua
ja häpesin lapsellisuuttani.

Mikä riemu ja ilo on kuitenkin ilmoittaa,
että hulavanteeni ilmestyi tänään korjattuna kotiovelleni.
Ja kyllä se pyörii vielä niin kuin ennenkin.

Lapsi on saanut taas lelunsa takaisin.
Enää ei sureta eikä murehdituta.



Rakastan mieheni esittelyä.

Ja siinä samassa miehelle ompelemaani hihattoman kauluspaidan esittelyä.



Työstin tätä "lakanakangasversiona" miehelleni,
sillä en uskaltanut leikata alunperin miehen paitaan tarkoitettua lateksimaista kangasta
ilman varsinaisia mittoja.

Lopputulos oli itseasiassa juuri oikean kokoinen
ja "lakanakangasversiosta" tuli juuri sopivan pröystäilevä,
että tiesin mieheni pitävän siitäkin.

Joskus vain näistä testiversioistakin tulee käyttökelpoisia.
Tätä paitaa mies onkin sitten kuluvan viikon kantanut päällään ahkerasti.

Ja nyt voin turvallisin mielin leikata varsinaisen kankaan
ja surrutella lisää hihattomia kauluspaitoja mieheni kaappiin kesävaatteiksi.





En muuten olisi koskaan uskonut,
että minua alkaa kiehtoa miesten vaatteiden suunnittelu ja toteutus.

Jotenkin sitä on aina kuvitellut,
että vain naisten vaatteiden suunnittelussa voi käyttää rajattomasti mielikuvitusta.
Että naisten vaatteiden maailma antaa enemmän mahdollisuuksia
ja on pitkälti enemmän esteettistä työtä.

Miesten pukeminen on tuntunut niin tylsältä ja ikävystyttävältä.

(Täyskäännös)

Ainakin omalle miehelleni vaatteiden suunnittelu tuntuu nyt
kaikkea muuta kuin tylsältä.
Haluan tehdä lisää,
haluan oppia tekemään myös miesten vaatteita
sekä tehdä niitä ilman rajoja
ja täydellä mielikuvituksella.

Ilman ennakkoluuloja;
ihan niin kuin naisten vaatteitakin ennen.
Sillä tämäkin maailma on täynnä mahdollisuuksia.






Miehen paita: Ompelemani
Kiltti: Kirpputori
Huivi: Minun kaapistani miehen käyttöön omittu
Diapolo: Pilailupuoti

torstai 20. toukokuuta 2010

Postia Helsingistä!

Asuttuani pari päivää postilaatikon alla kahvikuppi kädessä,
sain kirjekuoren Helsingistä.

Sieltä tuli jotain tällaista...



...Ja jotain tällaista...



Tämä kohtuuttomuuden lapsi kertoo lisää huomenna,
jahka saa päänsä hiljenemään ensin surraavista mielikuvista
ja rönsyilevistä mekkohaaveista.

Voin sanoa,
että kunnianhimoisena ihmisenä,
minä tulen viikon ajan olemaan pieni vaimomonsteri.

Kiroan ja kiittelen,
haluan lisää ja enemmän.
Enkä koskaan tyydy vähään,
vaikka pitäisi pelata varman päälle.

Nyt tämä kalpea monsterin alku kiittää ja kuittaa vesitornin mäeltä;
sieltä näkee melkein meidän kotitalon,
suuntaviitat osoittavat itään, länteen, etelään ja Gävleen.

Hularengas on mukana,
mies kainalossa
ja terassikausi avattu kylmällä siiderillä, jäillä ja kahdella pillillä.

Maha pullottaa hapankorpuista ja omenista,
joita on syöty päivittäin pienmaatilallisen edestä.
Kun mikään muu ei tunnu maistuvan.
(Mutta voisiko joku ottaa hapankorpun pois minun kädestäni,
kun syön niitä paketillisen päivässä.
Rousk Rousk)



Harvinaislaatuinen todiste siitä,
että minä olen ollut mekossa liikkeellä ilman sukkahousuja.

Tätä ei tapahdu usein.

Valkeat,
ihanaiset raajani.
Ja valkoisena ne pysyköötkin.

Minä kun en niin välitä auringossa paahtumisesta.
Nautin siitä mieluummin varjossa.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Turku - Kulttuurikaupunki?

Turku aikoo säästösyistä lakkauttaa
Turun Taideakatemian nukketeatterin ja sirkuksen
koulutusohjelmat pois.

Adressi asiaa vastaan löytyy
Täältä.

Ja pienimuotoinen artikkeli kyseisestä aiheesta löytyy
Täältä.

Käykää hyvät ihmiset allekirjoittamassa,
minä tein niin jo omasta puolestani.

On meillä äärimmäisen hieno kulttuurikaupunki.

Nytkö pitäisi liittyä myöskin siihen facebook ryhmään,
jossa halutaan Turulta Kulttuurikaupunkioikeudet pois.
En tykkää.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Laulussa Kuutonen

Tämä painostavan hiostava ilma on imenyt minusta kaiken mehun irti.

Aivot ovat sulaneet yhdeksi möntiksi
ja kellon ollessa kuusi illalla,
minä rojahdan mielihyvin vain sohvalle
ja tartun jälleen Sofi Oksaseen.

Kun ei saa sanoja ulos ruumistaan.

Paitsi Magdaleenaa.
(Kiitos ihanista sanoista MiuWiulle)

Tämä saa minut hymyilemään.
Ja olemaan onnellinen sukkahousumakkaroistani.



Magdaleena on pikkuinen tyttö,
jolla on kutonen laulussa.
Magdaleenalla sukka on rikki
ja suussa yhdeksän hammasta.

Ja sukat on sillä makkaralla
ja lentää se päivänkakkaralla
ja kylpee yhdeksän pilven alla
ja pupuja sillä on pöydän alla
ja perhonen korvalehdellä.


Magdaleena pihalla leikkii,
nallekarhujen seurassa.
Ja arvatkaapas, missä se nukkuu!
Tietenkin äitinsä taskussa.

Ja sukat on sillä makkaralla
ja lentää se päivänkakkaralla
ja kylpee yhdeksän pilven alla
ja pupuja sillä on pöydän alla
ja perhonen korvalehdellä.





Minulla oli kuutonen laulussa.

Vaikka minä annoin ala-asteen opettajalle kaikkeni,
kun lauloin takahuoneessa hänelle Oi Suomi Synnyinmaata.

Ja aamunavauksissa lauloin ääneni käheäksi virsistä.
Että se kuului varmasti taivaaseenkin asti.

Taisin osata melkein koko virsikirjan ulkoa.
Enää en voi väittää osaavani.
Tai haluavani laulaa taivaaseen saakka.
En oikeastaan laula enää ollenkaan.

(Paitsi joskus hyvin iloisena saatan lurauttaa miehelleni
pienen, epävireisen pätkän jotain laulua.
Se huvittaa minua toisinaan,
kun mies on muusikko
ja niin rakastavasti on todennut minulle,
ettei minulla ole minkäänlaista sävelkorvaa.
Ja sitten hän vain nauraa,
rakastavasti.
Ja minä tulen onnelliseksi)



Tämän päivän olen puurtanut tätä:




Nyt se odottaa valmiina miestäni,
jotta se vihdoin pääsisi oikeuksiinsa.

Minun S-kokoisen,
tissikkään Mona Lisani päällä se ei näytä istuvan kovin hyvin.

Ja odotan pääseväni kuvaamaan sitä mieheni päällä,
viininpunaisine pitsikauluksineen ja röyhelöyksityiskohtineen.
Mau.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Minun tyttöni naulakossa

Miten saa pienet tytöt onnellisiksi
ja lapsellisen innostuneiksi?

Pinkillä Hula-Hula -vanteella.
Joka kimaltelee.

Valitseminen oli kaupassa kamalan vaikea prosessi.
Piti pyöritellä ja heilutella,
vertailla värejä ja kimalluksia.
Painoa ja kokoa.

Ja se parhain kulki kaupasta kotiin minun olallani.

Ja koska olen niin malttamaton luonne,
ehdin jo melkein tiputtaa keittiön lampun katosta yrittäessäni pyörittää
hulaa kaulani ympärillä.

Olohuoneeseen Mars!

(Koska Kulta lähdetään puistoon heilumaan?)



Seiloripaituli, shortsit ja huivi: Kirpputori
Hula-Hulainen: Prisma




Ompelukone on surruttanut suurella intohimolla.

Sur sur,
pian on keskiyö.

Päässä surisee,
ajatukset vilahtelevat toistensa ohi,
yhä hullumpia ja intohimoisempia suunitelmia porautuu päähäni.

Enkä millään ehdi kaiken toteutuksen lomassa kirjata niitä kaikkia ylös.

Kadonneiden suunitelmien kaatopaikka.
Minun pääni.
Tarvitaan lapio ja riuskat otteet,
jotta pääni surrutus antaisi minun joskus taas nukkua hyvät yöunet.
(Niin paljon tehtävää,
niin paljon annettavaa,
vielä niin paljon.
Eikä aikaa koskaan tarpeeksi päivissä)



Valmistumassa oleva PuuhaNappiMekkonen omista kaavoista.

Kangas on kirpputorilta ostettu vanha pussilakana.

Se oli jokin tekemättömyyden raukea hetki,
kun upottaa sakset vanhaan lakanaan vailla suurempia suunitelmia.
Tarkoituksena olisi vielä napittaa mekkonen edestä
ja ommella siihen pienet kaulukset.
Sekä viimeistellä ja huolitella.






Koin aamupäivällä järisyttävän adhd-ilmiön
ja siivosin monta tuntia.

Näiden raivokkaiden puuhatuntien jälkeen
kaikki mitätöityy taas perinteiseen nippelisiivoukseeni
(Hirveä touhottaminen ja siistiminen,
joka alkaa aina kaapeista ja laatikoista,
eikä koskaan ehdi yleissiivouksen tasolle,
kuten imurointiin).

Keittiön pöytä on siisti,
ruukuissa on paljon kukkia,
ompelupöytä on siivottu
(Ja tietysti ompelutarvikelaatikot)
ja joskus kirpputorilta ostamani pieni sydännaulakko ruuvattu ompelupöytäni viereen.

Ja siinä roikkuu minun tyttöni.

Mies sanoo,
että se on härskin näköistä.

Minä siihen,
etten sentään tyttöraukkaa hirttänyt naulakkoon.

Se olisi härskin näköistä.
Ja minä pidän minun tytöstä.
Ei minusta sellaiseen olisi.

**

Nyt haluaisin pestä pyykkiä
ja kuivattaa sitä ulkona.

Ja Hula-Hulata ihan hulluna itseni pyörryksiin.


P.s Huomenna lähtö Helsinkiin,
viitaten pari postausta alempana olevaan Suunnittelukilpailuun,
josta kirjoitin ja johon lopulta osallistuin.
Maalaistytsy pääsee suureen kaupunkiin.

Ah,
katusoittajia!
Niitä minä jaksan aina hämmästellä ja ihastella,
kesästä toiseen.
Aina Helsingissä.





lauantai 15. toukokuuta 2010

Haaremimekkohousuissa

Kesävarpaat on kastettu ja möyritty mustiksi.
Punaista lakkaa varpaankynsissä,
eikä pestä jalkoja koko kesänä.

Minä olen haaremihousujen vannoutunut vihaaja.
Ja salaa olen ehkä hieman kadehtinut niitä,
jotka sellaisia ovat käyttäneet,
vaikkeivat ne silti hyvältä näytä.

Kuitenkin ompelin itselleni kesähaaremit läpinäkyvästä kankaasta.

Selitän itselleni,
että ne menevät melkein kuin hameesta.
Ja menevätkin.

Ja mikä ihanan leppoisa tunne,
kun kankaan läpi kulkee tuulenvire
ja housut lepattavat sen mukana.

Haluan näitä lisää!



Haettiin mies eilen polttareistaan kotiin.

Ja sitä riemua,
kun kahdet paljaat jalat kohtaavat
ja toinen hyppää toisen syliin,
niin korkealle,
että päätä melkein huimaa.
(Ja sydän lyö Bang Bang Boom!)

Illemmalla miehelläkin oli vielä niin leppoisa tunne,
että päätimme lähteä raumalaisen tatuointiliikkeen Needle Pointin synttäripileisiin.

Minä vaihdoin vain mustat stay upit haaremihousujen alle,
laitoin punaiset korkokengät jalkaan
ja punasin huuleni.
Jätin navan paljaaksi,
ja olin jälleen hompsahtaneesti lady.

Lady,
joka peilaili matkalla itseään rikkinäisestä käsipeilistä.
Ja mies vain nauroi.



Needle Pointissa vilisi ihmisiä,
eikä kai ollut kummaa,
että kaikilla oli tatuointeja.

Läskibasso soi
ja minä ihastelin soittimen kauneutta.

Kotiin palasin miehen reppuselässä,
punaiset korkkarit kädessä
ja viihdyttyneenä.

Sain taas innostuksen haluta lisää kuvia ihooni.
Koristella ja värittää.

En malttaisi odottaa!


Ps. Kesän ensimmäinen pehmis syöty tänään nurtsilla;
kera jonkkapallojen, tupakan savun, kylmän limsan,
paahtavan auringon ja ihanan tyttöseuran.
Eikä haitannut melkein ollenkaan,
että peilistä katsoessani aamulla,
näin aivan varmasti Johanna Tukiaisen ja Mervi Tapolan sekoituksen.
Ah, autuutta.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Miäs läks ja mnää sain mansikoit!

Nyt mun miästä viedään.

Ja minä raukka parka jäin nyyhkyttämään oven taakse
hellyydenkaipuussani ja ikävissäni.

Miehisen puolen polttareita on kestänyt jo seitsemän ja puoli tuntia,
ja minun sydämeni huutaa kaipuuta.
Seuraavat kaksi yötä saan raahata kissoja kanssani sänkyyn nukkumaan,
jottei se tuntuisi niin isolta ja ontolta yksin nukkuessa.

Mies saa selänpesijäkseen vanhan mummelin,
minun pakkaamastani selviytymisrepustaan hän löytää morseinsaunaan sukkanauhan,
ja minä sain kaupasta mansikoita.
Suoraan Espanjasta.

Ja hieman siideriä,
jos vain itse sen käyn lasiin kaatamassa.
Pilleillä, kiitos.




Alan muistuttamaan enemmän ja enemmän ihanaa mummoani,
kun huomaan kuvaavani kukkasia.

Mummelin tapana on kuvata kukka-asetelmia,
missä ikinä hän matkustaakaan.

Aina se muistaa kukat kuvata.





Olen haahuillut tänään kaupungilla.
Ihan niin kuin joskus,
kun asui vielä yksin.

Kuluttanut aikaa,
katsellut ihmisiä ja näyteikkunoita.
Polttanut liikaa tupakkaa ja oikaissut kaikkien nurmikenttien lävitse.

Löysin kaupungilta strassinauhaa.
Ja kirpputorilta jotain karvaista
ja jotain kimaltavaa.

Löysin kirpputorilta myös liian paljon liian kallista tavaraa,
ja se saa minut aina turhautumaan.
En minä myisi sellaisilla hinnoilla.
Enkä ostaisi.

Mutta minä olenkin kirpputorilla harvinaisen pihi ihminen.

Nyt kieriskelen karvaisessa asusteessa
ja näperrän tasseleita.

Hyörin ja pyörin
ja yritän tehdä miljoonaa asiaa samaan aikaan,
kunnes huomaan,
etten saa mitään valmiiksi asti.

Vaikka sillä tohinalla luulisi jo saavuttavan maailmanrauhan.







Sain viikonloppuna takaisin ystävältäni parin vuoden ajan lainassa olleen
Sofi Oksasen Stalinin lehmät -kirjan.

(Sen välistä löytyi sulkia, kangaskaupan kuitti ja kärrypoletti.
Kissa tosin söi sulat)

Nyt olen viettänyt Sofin kanssa laatuaikaa,
naureskellen ja hykerrellen.
Monia kertoja jo sen lukeneena,
ihmettelen aina,
miten oivallinen teos se onkaan.



Nyt miäs on ollut poissa jo melkein kahdeksan tuntia.

Juhli rakas täysin rinnoin,
elämäsi ainuat polttarit.

Ja minä odotan täällä.
Vaihdan lakanat.
Ja kampaan tukan.

Minun Keuhko.
Niin se mieskin on sanonut minulle,
eikä minulle ole koskaan sanottu kauniimmin.

Kun ilman toista on vaikea hengittää.

Tule pian kotiin!