Pitää ottaa,
mitä Äiti Maa antaa.
Piilotan pieniä,
mustikkaisia rasioita pakkaseen,
ja odotan hymyillen talvipakkasia ja höyryäviä puurolautasia.
Sormet ovat sinisinä noukkimisesta,
ja iltahämärissä mies joutuu hakemaan minut pois mustikkamättäiltä.
Minun silmissäni on hölmö mustikankiilto,
jalassani suuret saappaat,
enkä minä millään malttaisi lopettaa ennen,
kuin olen kerännyt kaikki metsän mustikat talteen.
(Suuria, pyöreitä ja niin sinisiä!)
En ole huomannut auringon laskeneen,
ja metsän hiljenneen.
Pietaryrtit tuoksuvat syksylle,
ja minun auringonkukkani ovat kuolleet ruukkuihinsa.
On hyvä huomata,
ettei ajatus syksystä tunnu oikeastaan kovin pahalle.
Ehkä hieman haikealle,
mustikkaisen makealle.