tiistai 31. toukokuuta 2011

Milloin Kielot Kukkivat?

Piharapuilla istuessani
minä näen mustan kissan ylittävän katua.
(Enkä sylkenyt kummankaan olkani ylitse,
en kertaakaan)

Minä näen rusakon poikasen juoksevan pihan poikki,
ja naapurin tuulessa heiluvat pyykit.

Minä poltan sormeni nokkoseen,
ja kellarista löydän kuolemanhauraan perhosen.

Pihamaa on täynnä kielojen lehtiä
ja minä odotan niihin puhkeavia,
myrkyllisen suloisia kukkia.
Pieniä, valkoisia kelloja,
jotka huokuvat viattomuutta ja viekkautta.




Minä kuljen pitkässä, mustassa mekossani,
joka tuntuu aivan lapsuuden yöpuvulle.

Yhtäkkiä pitkiin helmoihin pukeutuminen tuntuu
miellyttävän turvalliselle ja mukavalle.
Yksinkertaisen helpolle.
(Vai onko minusta nyt tulossa Aikuinen?)

Minulla on aikaa.
Aikaa odottaa kukkien puhkeamista,
aikaa katsella maisemaa keittiön ikkunasta.

Minulla on aikaa helmoissa,
aikaa sormissa.
Aikaa kokea, nähdä, kuulla ja tuntea.
Olla joutenollen.

(Huomata ne elämän pienet asiat, joihin olemassaoloni ja onnellisuuteni perustuvat)

Ja niin minä odottaessani päätän keittää toisen pannullisen kahvia.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ei menny niinku Strömsössä





Toteutus ei aina yllä kauniiden mielikuvien rinnalle.

Minä vain vähän puuhastelin,
soitin Johnny Cashia
ja kuumaliimasin itseni sukkahousuista lattiaan kiinni.

Epäonnistuneen puuhastelun jälkeen voi uppoutua kuitenkin vielä siihen euforian tunteeseen,
kun repii kuivunutta liimaa irti sormistaan.

Hitaita repäisyjä,
pitkiä suikaleita.

(Ja miten ihanalta se tuntuukaan!)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sirkusorkesteria netissä

Villilä Korporaatio kuvasi Sirkusorkesteria
kerran Huittisten Seurahuoneella.

Minä muistan,
että silloin oli lunta ja pakkasta.
Ja minä muistan ne portaat alakertaan,
jossa vaihdettiin vaatteita.
Sinne ei kuulunut yläkerran musiikki.

Minä muistan ne johtojen määrät lavalla.
Ja sen,
ettei niihin saanut kompastua koroillaan.

Minä muistan,
että siellä oli niin kylmä,
että sormien iho sinersi.

Minä muistan jännittäneeni ja palelleeni niin paljon,
että itse esiintymisestä minä en muista jälkikäteen mitään.

Minä muistan,
että me valvoimme aamuun.
Että hotellihuoneen sängyt jäivät koskemattomiksi.

(Muistan, kuinka me söimme yöllä salaa perunoita baarikeittiön jääkaapista)

Ja niin meistä tehtiin video.
Me ollaan netissä.



tiistai 24. toukokuuta 2011

Pikkuhattuja vailla kotia!

Muutamia ReUse Republic- pikkuhattuja
on
vielä kodittomina ja vailla kantajaa :


Rakkaudella, Lucy







sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Röyhelöitä olkapäille

Tilaustyönä ommeltu:





Sellainen "Röyhelö-bolero-hörtsykkä",
minulle sanotaan.

(Olen miettinyt pääni puhki,
että miksi minä tätä ompelusta voisin kutsua)

Röyhelö-bolero-hörtsykkä.

Ja minusta tuntuu,
että juuri sellainen se on.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kamalan Ihania Apulaisia

Meillä on karvaisia lapsia,
jotka rakastavat ompeluhommia.

Lattialle jätettyjä tilkkuja,
kangasrullia,
(Mustia kankaita!)
saumurilankojen syömistä,
tyllin jyrsimistä,
(ja myöhemmin sen oksentamista)
lankarullien ja nuppineulojen metsästystä.

Ne rakastavat yllätyshyökkäyksiä juuri kaavoitetun kankaan kimppuun.
Juuri sen,
jonka olet oikonut sileäksi,
neulannut,
ja jota olet juuri leikkaamassa.

Ne haluavat nukkua juuri sen mekon helman päällä,
jota yrität viimeistellä.

Ne kurisevat,
kehräävät
ja kuorsaavat.

Vähät välittävät sinun raskaista,
äänekkäistä huokailuistasi.

Silti minä rakastan niitä

(Ja rukoilen joskus saavani oman työhuoneen,
irtioton karvahirviöistä)





Kamalan ihania apulasia.

Niin kauniita nukkuessaan.

(Silloin minä teen ompelutyöni kuin varkain,
herättämättä pieniä pirulaisia.
Salaa surrutellen.)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Yön Kuningattarille


Sateiset aamupäivät ovat kuluneet lankarullien ja pitsikasojen keskellä.
Kellon lyödessä iltahämärään,
sytytän yövalon,
ompelen pieniä rusetteja,
kaivan aarrekätköistäni helmiä ja nappeja,
joilla koristan pikkuisia satiinihattuja,
harsin sormiini pieniä silmineulan kokoisia reikiä.

Ajatuksissani minun pikkuhattujani kantavat Yön Kuningattaret;
sellaiset koreat naiset,
joilla on hersyvä nauru.
Sellaiset ihanat ja ylpeät naiset.


(Tilaustyönä: Pikkuhattuja Mustan Pitsin Yöhön.
Rauman Pitsiviikko 23. - 31.7.2011)








keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ruusun muotoisia solmuja

Sormet syyhyävät tavalla,
jota eivät kynnet kykene taltuttamaan.

Tänään Marilyn on vaiennut.

Päässä aivolohkot kietoutuvat miljooniin umpisolmuihin.
Jokaisella tunnilla ne kiertyvät tiukemmalle,
ja minä yritän suoltaa mustetta paperille aivoja nopeammin.

Piirrän sormeni mustiksi.

Iltapäivällä huomaan punaisen viinilasin olevan jo puoliksi tyhjä.
Valkeat paperit ovat epämääräisiä viivoja täynnä,
kynsien alla multaa,
ja minun pääni umpisolmut ovat muuttuneet pitsiryppäiksi,
joihin en saa mitään otetta.



Olen epämääräisen innostunut -
pääni umpisolmuista.

Epämääräisen rakastunut sellaiseen,
josta en tiedä vielä mitään.

Mutta minulla on Se Tunne.
Sellainen kutina sormissani,
että vielä minä kynsin itseni pinnalle.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Silmut

Minä toin koivun oksia keittiöön,
pistin viinipulloon kasvamaan.

Yhtenä aamuna niihin puhkesivat lehdet,
ja olohuoneessa lauloi Marilyn Monroe.

Minun varpaani huutaa kivusta,
mutta minun on pakko tanssia.
Tanssia aamuauringon valossa.





Ja niin laulaa
Marilyn.

Myöhäiseen iltapäivään asti.