Ensimmäinen

Aamulla ikkunat ovat susimustat.

Minä verhoudun punaiseen,
pehmeään aamutakkiin,
jonka hihat ovat valtavan kokoiset
ja herään keittämään kuusi kuppia kahvia.

Ripottelen mandariinin kuoria peiton päälle
toivoen,
että niiden tuoksu jäisi kiinni lakanoihin
ja tulisi minun uniini.

Ensimmäinen koulupäivä saa jännityksen kuplimaan mahassa
ja varpaat kipristymään odotuksesta.

Perehdytyksessä huomaan,
että minun takkini on likainen.
Yritän huomaamatta raapia raidoistani pois pieniä tahroja.

Huoneissa tuoksuu maali
ja pienessä keittiössä kahvi.

Minä hion käteni kovemmiksi,
pieni osa kerrallaan,
koivutuolin pintaa sileäksi ja värivirheettömäksi.

Hengitys kuumenee suojamaskissa
ja puupöly muuttaa minut kauttaaltaan valkoiseksi.

Minä muutan väriä,
hion kärsivällisesti,
opettelen kärsivälliseksi.
Niistän nenästäni pölyt.

Puun pinnan hiominen on peloittavan kaunista.
Minua hieman pelottaa käsitellä sitä käsin.
Etten satuta sitä.
Etten hio siihen koloja.

Mutta minulla on aikaa opetella.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen olo on raukea.
Enkä malttaisi odottaa huomiseen.