Minulla on sydämiä pakkasessa

Aamulla taivaasta sataa maksalaatikkoa,
ja minä seison kadunvarren ainoan lumikinoksen päällä,
kuvitellen joulun ja taikatalven.

Kuvittelen mahani täyteen happamia ja kirpeitä havunneulasia,
ja miltä tuntuisi nukkua kevääseen asti.

Minulla on muutama neulanen taskun pohjalla piilossa.

Uinuvat vanussa,
pumpulissa,
jota vanhan takin revenneet saumat vuotavat taskuuni.

Minulla on käpy hyllyllä,
pullonkorkkeja ja tulitikkuaskeja olohuoneen lattialla.
Nuppineulatyyny sängyn vieressä,
punaista maalia sormenpäissä
ja mutaan vuorautuneet maiharit.



Minulla on vanhoja sanomalehtiä lattialla,
hukatut sakset,
ja kasa keltaisia hiomapapereita.

Minulla on ruhjotut raajat ja mustanpuhuva iho;
minä nauran kippurassa keittiön tuolilla,
koska minuun koskee niin paljon.
Koska minä rakastuin tankotanssiin,
heti kun kiedoin ensimmäistä kertaa käteni kromisen tangon ympärille.

Tekee niin kipeää,
tekee kipeää nauraa kyyneleet silmissä,
koska haluaa vain lisää.

Minulla on lakatut varpaankynnet
ja käheä ääni.
Jukurtissa banaanilastuja
ja kahvissa vanhaa maitoa.

Minulla on paha tapa jättää pöydille syötyjä purukumeja.
Ja paha tapa liimata niitä purkkapussin suulle.

Minulla on pitkät nenäkarvat.

Lounastauolla tökkiessäni niitä peilin edessä takaisin sieraimiini,
olen varma,
että puupöly kiihdyttää nenäkarvojen kasvua.

Minä tökin, tungen ja mutristan suutani,
minulla on vakaa tavoite saada ne kasvamaan sisäänpäin.

Minulla on keittiön pöydällä kookospähkinä,
ja sen suu hymyilee minulle ja minun nenäkarvoilleni.

Ja minun pieni maailmani pysähtyy ympärilleni,
enkä minä uskalla hetkeen tehdä muuta kuin hengittää.

Hengittämisen jälkeen minä alan nauraa.
Niin että paikat kolisevat,
enkä minä kuule edes sateen ropisevan ikkunoihin.