Sahanpurua Aarrelaatikkoon

"Kurkota vaikka kuuta taivaalta.
Vaikka et sitä saisikaan,
voit silti saada tähtiä."
(Les Brown)


(Lähikaupan jouluavajaiset ja ilmapallot;
kun meillä ei ollut vielä lunta ja kerrospukeutumista)


Minulla on mieheni lökäpöksyt ja raitainen paita,
suurissa saappaissa kahdet villasukat.

Minun paitani päällä on toinen paita.
Ja villapaita,
jonka päälle olen laittanut harmaan hupparin.
Ja sen harmaan olen peittänyt suurella punaisella hupparilla,
joka yltää melkein polviini.

Minun on vaikea liikuttaa itseäni kaiken sen kangasmäärän alta.

Minun laukussani kilisevät eripariset puikot
ja langat ovat kiertyneet solmuille.
Minun sukkani purkaantuvat,
vaikka minä kuljen hitaasti eteenpäin.

Kerään töistä pieneen pussiin puunpalasia.
Pieniä ja rosoisia.
Niistä jää tikkuja sormiin.

Pyöreitä,
vinoja, pitkiä, kapeita.
Roskapuuta,
ne sanovat.

Minä pelastan jokaisen löytämäni palan,
vaikka ne ovatkin hiomattomia ja epätäydellisiä.
Rumia kaikessa kiehtovuudessaan.
(Ne ei eivät ole vielä mitään muuta kuin päässä surraavia ajatuksia.)

"Älkää koskeko minun aarteisiini!",
minä sätin taltta kädessä,
kun joku aikoo siivota minun työpöytäni.

Ja samalla minä mietin,
pitäisikö minulla olla kotona myös sahanpurua askartelulaatikossani.