Prinsessa ja sammakko

Minulla oli ryppyinen mekko ja kahvimuki mukanani,

kun minä päätin tehdä jotain.

Herätä aamulla ennen kellon soittoa,
varata aika kivalle hammaslääkärinaiselle,
lainata kirjastosta Prinsessasatuja ja My Little Pony -videon.

Haistella maalin tuoksuja avarissa huoneissa,
muistaa hymyillä
ja kertoa,
että minä haluaisin tätä.
Minäkin haluaisin tuoksua maalille,
puulle ja verhoilukankaille.

Kärsimättömälle ihmiselle on vaikea odottaa ensiviikkoon,
että puhelin soisi
ja kertoisi minulle,
pääsisinkö minä rakastamaan vanhoja huonekaluja
ja maalaamaan itseäni maaleilla.

Olisi aika oppia jotain ihan uutta.



Sade on lämmin,
kun se noruu niskaani pihalla,
kastelee sukkahousuni
ja liimaa etuhiukseni kiinni otsaan.

Ripsistä valuu vettä poskille,
suolattomia kyyneleitä.
Ne tuoksuvat Kaipuulle.

Paperiarkit laukussani kastuvat läpimäriksi.
Ne pitää pistää pyykkinarulle kuivamaan.

Löysin käsilaukustani purukumin.

Tulin mielettömän iloiseksi
ja pistin sen suuhuni.

Pienet löydöt keskellä aamupäivää ovat parhaita.

Minä kannoin kädessäni viikonloppuna pientä sammakkoa.

Minä olen niitä ihmisiä,
jotka haluavat uskoa satuihin
ja elävät elämäänsä mielikuvituksen turvin.

Minä olen niitä tyttöjä,
jotka ovat jo lapsena suudelleet kotipihan sammakkoja,
jotta niistä tulisi prinssejä.

Myöhemmin minä sain prinssini,
joka haki minut vihreällä Mersulla Kotiin.

Minut ja punaisen keinutuolin,
joka sidottiin kiinni Mersun kattoon.

Yhtään sammakoille antamaani suudelmaa en ole heittänyt hukkaan.
Yhtään mahdollisuutta suudella miestäni en aio heittää hukkaan.

Kun saduista tekee omiaan.
Unelmista ja haavekuvista.

(Keltään ei tulisi kieltää suutelemasta sammakkoja)