maanantai 23. elokuuta 2010

Huonoa kahvia ja tyhjiä kitoja

Olen ommellut kaikessa hiljaisuudessa.

Olen ollut kovin hiljainen.

Kävellyt joka aamu postilaatikolle,
vaikkei meille enää lehteä olekaan tullut yli kuukauteen.

Annan päivien virrata minussa pinttyneiden tapojeni mukana.
Tyhjä postilaatikko,
sama kahvikuppi,
sama tyttö,
samanlaiset päivät.

Jokaisena aamuna tuntuu siltä,
että pitäisi lähteä kouluun.

Jokaisena aamuna minun syksyni on vahvempi.
Aamuilma tuoksuu kirpeälle sekä tupakansavulle.
Naapurin ruohikolla punaisia omenia,
jotka mätänevät kiinni nurmeen,
kun kukaan ei niitä sieltä pelasta.

Aamulla maitojauhe sakeni kahviin,
jättäen sen pinnan ikävän harmaaksi.

Joskus toivoisin osaavani juoda mustaa kahvia.


(Nappimekko ommeltu vanhoista verhoista)




(Ensimmäiset vauvanvaatteni väkersin esikoistaan odottavalle ystävälleni.)



Ompelukoneen surina on rauhoittavaa.

Se hiljentää päässä surisevat ajatukset,
jotka häiritsevät keskittymiskykyä.

Tasaisen paksua surinaa,
kankaan hidasta muotoutumista vaatekappaleeksi.

Langanpätkiä sukkahousuissa
ja hameenhelmassa,
joita nypin itsestäni irti kauppareissulla.

Huomenna minä herätessäni kävelen taas postilaatikolle,
avaan sen vihreän,
pohjattoman suun auki.

Ehkä jonakin aamuna minä hukun sen hampaisiin ja kitaan.

Ehkä huomenna minua odottaa siellä lehti,
sotken sormeni painomusteeseen
ja ensimmäisen kahvikupin jälkeen,
tiedän elämän kulkevan eteenpäin.

Eihän sitä koskaan tiedä.
Edes huomisen kahvikupin sisällöstä.

Minusta tuntuu,
että minun täytyy tehdä jotain.

3 kommenttia:



  1. Kauniisti puet taas sanoiksi syksyisen tunteen...

    VastaaPoista
  2. Oi mitä vaavinvaatteita, suloisia ja persoonallisia! :)

    VastaaPoista
  3. Joponen: Syrämiä sinne.

    Birdiebabe: Kiitos :> Elämäni ensimmäiset ja kyllä meinasi mennä hermot välillä pienten vaatekappaleiden kanssa :D Mutta tästä treenaillaan ja ties millaisia vauvanvaatteita pian loihditaan.

    VastaaPoista

miljoona unelmaa