Niitä, joita et enää edes muistanut

Kirppistelyssä on se mukavaa,
että sitä löytää aina joitain vanhoja vaatteita laatikoiden pohjilta,
joista olet ollut luopumassa
ja joiden olemassaolon olet jo unohtanut.

Ja sitten rakastut uudelleen niin kuin ennen,
etkä voi kuvitella myyväsi pois aarteitasi,
jotka herättävät sinussa niin monia muistoja ja kuvia.

Minussa on se ihmeellistä,
että muistan useimpien vaatteiteni tarinat;
sen,
milloin ne ovat olleet päälläni,
sinä tiettynä hetkenä,
sen ihmisen kanssa,
siinä tilanteessa,
silloin.

Ne vaatteet ovat niitä,
joita ei myydä pois.
Joita säilötään kaapissa vuodesta toiseen,
vaikkevat ne enää menisi päällekään.
Vaikka tietäisi,
ettei koskaan tulisi käyttämään niitä.

Muistoja ei vaan voi antaa toiselle,
kuin ei hyviä valokuviakaan.

Huonot ja mitäänsanomattomat valokuvat voi heittää surutta takkaan.
Hyvien asioiden hävittäminen elämästään tapahtuisi sydänverellä.
(Silkkaa mielenhulluutta!)

(Kulta kulta, katso minun tukka on kasvanut näin paljon!
Enkä minä enää muista,
miten sellaisen kanssa elettiin joskus)

Unohtunut laatikkoaarre vuodelta 2006.

Tein vuosia sitten tämän henskelimekon itselleni eräänä yönä,
kun en saanut unta.
Ilman kaavoja surrutin kangasta koneen läpi ajatus henskeleistä mielessäni.
Ja muut nukkuivat sikeästi.

Eteen liimasin kultamaalilla maalatut puunapit
ja samalla kultamaalilla maalasin myös valkoista pitsiä,
jonka ompelin kiinni vyötärökorsetin reunaan koristukseksi.

Tämä oli joskus yksi lempimekoistani,
joka minulla oli päälläni myös ylioppilaskuvassani.
Sitten se ei mahtunut enää päälleni,
sullottiin laatikkoon,
joka teipattiin monen kertaan kiinni,
piilotettiin varastoon
ja unohdettiin.

Nyt se on löydetty
ja voi,
kuinka olenkaan ikävöinyt sitä!

Huonosti ommeltua mekkoani,
josta saumat ratkeilevat
ja jonka hakasnauha on ommeltu kiinni väärinpäin.

Mutta se oli minun ihan omatekemä.
Ja se oli silloin paljon se.

Kauluspaita löytyi myöskin samasta laatikosta,
samoilta ajoilta.

Sen uudelleen käyttöönottoon ei tosin liity muuta kuin käytännöllisyyttä.

Paita: H&M

Hyvin unohdettu ja säilötty muisto kesältä 2008,
kun kovana sanana olivat verkkosukkahousut,
minishortsit ja printtiteepparit.

(Ah,
ratkeilevat saumat kaunaloista
ja huonosti siksakattu kaula-aukko!)

Tein tämän teepparin itse
(myöskin eräänä yönä
-köh köh-
pirun unettomuus)
sairaalan tyynyliinasta ja kangasväreistä.

Ruma ja korni,
mutta silti niin ihastuttava.
Tavallaan.

Ei,
en usko että enää käytän sitä.
Mutta ei,
en aio heittää sitä susille koskaan.

Joistain asioista ei vain voi ja osaa luopua.
Joistain asioista ei ehkä pidäkään.

Kynsin ja hampain kiinni,
jotta joskus voi löytää kaiken uudelleen.