Kerro Se Kuvin (Pahvilaatikkomuistoja)

Poimin jostain,
jo unohduksissa olevasta blogista haasteen,
jossa vastataan kysymyksiin kuvilla.
Päätin pilkkoa aikaa tappaakseni sen osiin
ja ripotella näitä silloin tällöin tänne.

Tämä on oivallista silloin,
kun Hovikuvaaja liehittelee poissa kotoa,
tukka on likainen ja takussa,
olo on väsynyt,
päällä on jotain vaatetta muistuttavaa lumpun ja rätin sekoitusta,
ja on varma,
että ellei pian keksi jotain tekemistä,
kuolee tylsyyteen.

Tai ainakin vajoaa harmaaseen koomatilaan,
josta herää vasta maanantaina.


Ja näin minä vihellän matkallani:

Tältä näytin muutama vuosi sitten


(Paita, hame ja kissa ovat vieläkin elossa)

(Kuvaamataidon diplomityön satoa;
oli talvi, lumi ja pakkanen.
Vaatteet tehty itse)

(Mummun ompelema mekko ekaluokkalaiselle minulle.
Löytyi vaatekaapin perältä,
otin uudelleen käyttöön.
On yksi lempimekkojani,
vaikken enää käytäkään.
Siihen kuuluu myös valkoinen essu)

(Naps naps,
tukka tippui kylpyhuoneen käsienpesualtaaseen.
Kovasta yrityksestä huolimatta,
se ei ole vieläkään kasvanut tuota pidemmälle.
Mekko itsetekemä)

***

Minulla ei juurikaan ole kuvia muutaman vuoden takaa,
vain näitä joitain harvoja,
jotka ovat piilotettuina pieneen pahvilaatikkoon.

Katsellessani näitä kuvia,
kaipaan pitkiä hiuksia.
Joskus kaipaan myös hieman pienempää minua,
mutta ihan vaan joskus ja hetken mielijohteesta.
Kaipaan niitä ystäviä,
jotka olivat tuolloin lähempänä.
Ihmettelen sitä viinapäätä,
jollaisen silloin omasin
(kovan treenaamisen tulos).

Mutta muuta en sitten kaipaakaan.

Pahvilaatikkomuistoja,
sellaisia ne ovat.