Ihan muumina

Maanantai.
Ja kello soi aamusti.

Tuli ihan kouluaamut mieleen muutaman vuoden takaa;
väsytti ja ulkona oli kylmä ja hämärää.
Suuri kuppi kahvia ja inhoittava herätyskellon ääni.
Vaatteet ja hiukset,
hampaat, kassi, kengät
ja ulos viileään ilmaan.
Vielä yksi tupakka.

Tosin lähdin työhaastatteluun koulun sijasta.

Ja nyt odotan huomista jännittyneenä.



Punainen pallopaita ja musta vyötärötyllihame: Kirpputorilta
Kokonaisuuteen lisäsin vielä Halensin punaiset solkikorkkarit.


Minä ja mieheni olemme ihan muumihulluja.
Olen jo pitkään kehitellyt päässäni ajatusta leikellä vanha muumilakanani
ja tehdä siitä jotain meille.
Tarvittiin vain ripaus kärsivällisyyttä minulta
ja paljon enemmän kärsivällisyyttä mieheltäni,
jotta löysin tämän "hukassa" olevan lakanani ja sain alkaa ommella sitä.
(Se oli ihan lakanakaapissa, niin kuin kaikki muutkin lakanamme)

Vaaleankeltainen muumilakana on lapsuudesta.
Miehelle ompelin siitä yökkärihousut
ja itselleni kellomekon,
jossa on erikseen korsettimainen yläosa niskalenkillä
ja lyhyt vyötärökellomekko.

"Jos minulla olisi tarpeeksi pieni poikaystävä, olisin minäkin kevytmielinen..."
(Pikku Myy)

"Se on psykosomaattista, yläpää ei tunne pelkoa, mutta alapää tutisee."
(Nipsu)

Alle lisäsin vielä H&M:n lastenosastolta ostetun valkoisen tyllihameen
ja ylempään kuvaan GT:n vyötärövyön.


Nyt sängyllä odottaa iso kasa kirjastosta lainattuja sirkuskirjoja sekä
käsityölehtiä, jotka tarvitsisi kaavoittaa,
olohuoneen lattialla makaa keskeneräinen kudin,
uunissa on appelsiinia ja päässä ajatuksia tulevista ompelutöistä...
Ihana touhotuksen tunne käsissä ja jaloissa.

"Älä vingu, riittää että tuuli vinkuu!"

(Pikku Myy)