Pakkasavain

Keittiön ikkunasta näen sateenkaaren.
Ikkunasta tuulee sisään kylmää ilmaa.

Syön jukurttipurkista jukurttia etusormellani.
Pitkä, hiljainen aamupäivähetki.
Ja sateenkaari pakkasilmalla.

Märät hiukset valuvat sotkuisena kasana pitkin niskaani,
niiden latvat koskettavat jo selkäni ihoa.
Minä olen niin kauan haaveillut taas pitkästä tukasta,
joskus ne latvat hipoivat alaselkääni,
takkuisena norona.

Jukurttia sormissani minä mietin,
kuinka haluasin leikata hiukseni.

En minä osaa enää olla pitkätukkainen nainen.
Ei minulla enää ole sellaisia haaveita.

Minä haluan niskaani tuulevan.

Hiljaisen hetken päätöksiä.

(Vanhoja käsityölehtiä kirpputorilta!)

Iltapäivällä kaivan pakkasessa jäätyneen vara-avaimen esiin piilostaan,
kylmät sormet hapuilevat sitä esiin,
kaipaavat kahvikupin lämpöön.

Minä laitan pienen avaimen kielelleni
ja tunnen sen tahmean kylmyyden suussani.

Ja sillä sekunnilla minä muistan,
miksi lapsena opetettiin,
ettei kieltä saa pistää rautaan kiinni talvella.

Ja miksen minä muista sitä vieläkään.

...


Kieli on turta ja kahvi on kuumaa.
Meidän jääkaapissamme tuoksuu pullataikina.