torstai 13. tammikuuta 2011

Pieniä pelkoja, suuria petoja

"Kummakos on olla rohkea, jollei pelkää?"

-Muumipappa-



Minä pelkään joskus hieman tulevaisuutta.
Pelkään sitä,
etten pärjää tai kelpaa maailmalle minunlaisenani ihmisenä.
Pelkään riittämättömyyttä.

Pelkään vähän pimeää,
mutta vain ollessani yksin.
Pelkään sängyn alta nousevia rapuja
ja petoja ikkunalasien takana -
kiiluvia silmiä ja teräviä hampaita.
Pelkään pimeää metsää
ja mustia katuja.
Pelkään turvattomuutta.



Pelkään hieman itseäni,
että vaadin itseltäni liikaa.
Tai olen vaatimatta mitään.
Etten toteuta unelmiani koskaan,
että annan elämän valua sormieni välistä tyhjyyteen.
Annan kaiken lipua hiljaa ohitse.

Pelkään ajatusta,
että kadottaisin itseni ja haaveeni.

Pelkään hiukan rakkaani puolesta,
huoli kantaa läpi jokaisen päivän.
Ettei toinen satuttaisi itseään.

Pelkään postimiehiä silloin,
kun laskut ovat maksamatta.



On turvallista tietää saavansa pelätä -
ettei pelko takerru minun kehooni kiinni
ja ime siitä elämää itseensä.

Joskus minusta tuntuu,
että pelkään asioita vain,
jotta muistaisin olevani turvassa.

Ja minä olen.
Eikä meidän sängyn alla ole oikeasti rapuja.
Eikä ikkunoiden alla piileksi petoja hampaineen.


(Mutta Kastematoja minä pelkään kuollakseni!)

5 kommenttia:

  1. suloinen sinä!

    ps. ihana kuulla, etten ole ainoa, joka pelkää mörköjä ym. sängyn alla asustelevia otuksia ;)

    VastaaPoista
  2. Aww sä olet niin suloinen<3 Ja kaunis! Mullakin on välillä tollasia vainoharhasuus pelkokohtauksia, mutta onneksi ne menee ohi aina jossain vaiheessa.. Pelätä pitääkin, se on vain itsesuojeluvaistoa. Mä pelkään jauhomadon tyyppisiä matoja =/

    VastaaPoista
  3. Satua: Mun möröt seuraa mua aina, vaikka mihin menisin :> Kulkevat sängyn alla, pirulaiset. Onneksi me nykyään niiden kanssa ollaan ihan suht hyvissä väleissä, ettei tarvitse niin hirveästi pelätä öisin. Yhteistyö pelaa hyvin ;>

    Leena: Pelot on varsinkin siinä mielessä paholaisia, että niitä kun tarpeeksi pyörittää päässään, niin vainoharhaisuus vaan lisääntyy ja pelko pahenee, vaikkei loppujenlopuksi niin kamalasta asiasta ole kyse. Pelot vain kuuluu elämään, muttei niihin saisi jäädä roikkumaan (nim. kokemusta on!) Ja madot on kamalia. Minul on niistä jäänyt jotain lapsuudenaikaisia traumoja; jään suosiolla sisään kun matoja alkaa vilisemään asfalteilla, muuten tulee itkupaniikkihuuto-kohtaus :D Jauhomadot ei kyllä yhtään ole sen mukavempia kuin kastemadotkaan :/

    VastaaPoista
  4. Oi. Kohtalotovereita. Kiitos <3

    VastaaPoista

miljoona unelmaa