keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Pitsissä.

Radio lupailee meille TaikaTalvea vielä pitkälle helmikuuhun.

Kohmeisia sormia ja punainen nenä.
Pipon alle liiskaantuneet hiukset.

Oi tätä kerrospukeutumisen ihanuutta!
Ja silti on kylmä.

Luissa asti.

(Kerrankin on lunta ja kunnon talvi,
enkä minä ole vieläkään hiihtänyt)


Kyllä talvi kaunis on.
Satunaisesti äärimmäisen kaunis.

Kun yrittää metsästää lumihiutaleita kielelleen
tai huomaa maan kiiltelevän tuhansien timanttien lailla kylmyydestä.

Kesäisin minä aina kaipaan sitä narinaa kenkien alla.
Pakkaslumen narinaa.



Lainasin tänään miehen kaapista päälleni hameen.
Pitkän ja villakankaisen.

Myöhemmin mietin,
kuinka moni tyttö lainailee miehensä kaapista hameita.

Minä en ole housutyttö,
mutta minun mieheni osaa olla myös hamepoika.






Pitsijakku: Omaa tekelettä
Punainen Paholainen lahjoitettu minulle
(Kuin olisi joulu!)



Mummohtavat pitsipöksyt: Lindex Ale.

Ja nämä minä haluan vilkkumaan hameen alta.

***

Yöpöydällä: Hotakainen - Sydänkohtauksia

Puikoilla: Jämälankoja,
joista kehkeytyy sukkanauhoihin kiinnittettävät pitkät sukat

Lautasella: Vellimäistä puuroa
(aina ilman suolaa)
hedelmillä ja mansikkahillolla koristeltuna

Päässä soi: Eleonoora Rosenholm

Kesken: Ristikkolehti

Huomenna: Siirryn ahkerasta ajatustyöskentelystä tekoihin
ja juurrutan itseni ompelukoneen ääreen.

3 kommenttia:

  1. Oi mitkä pitsimummopöksyt <3 lisää tuollaisia alusvaatteita niiden kaikkien miljoonien stringhärvelien rinnalle!!

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi!!! Tää tulee miljuuna kertaa uudelleenkin!

    VastaaPoista
  3. Nelliina: Mummoilu kunniaan, alusvaatteista lähtien! Ja nämä alusvaatteet ovat paitsi mukavempia, mielestäni myös paljon paremman näköisiä kuin kaikki pienet naruhärpäkkeet.

    Seinäruusunen: Oi joi, kiitoksia :> Teretulemast vaan, tääkin tykkää käydä usein katselemassa sun uusimpia päivityksiäs.

    VastaaPoista

miljoona unelmaa