Keikkaleski

Keikkalesken raihnainen lauantai;
pannullinen kahvia,
laatuaikaa kissoille,
piirrustuslehtiö,
sohvan asuttamista,
peittojen alla piilottelua,
ompelemista ajatuksen tasolla.

Ja kuivan ruisleivän nakertamista,
joita on keittiön pöydällämme kuivumassa suuressa karjalanpiirakkalaatikossa.

Syntisen hyvää.

Ja minä näen jo sieluni silmin,
miten jonain päivänä keittiössämme on pyykkinaru,
johon minä ripustan ruisleipää kuivumaan pyykkipojin.


(Pallopaita kirpputorilta)


Kotona on hiljaista ja yksinäistä.

Minä mietin pieniä asioita,
jotka tekevät minut onnelliseksi.

Kuten Kanelia.
Kanelin tuoksua hiuksissa.
Joululomalla miehen minulle antamia kanelitankoja.


(Keskeneräisiä viivoja. Suttailua. Kokeilua)


Tai hyvää omenaa.

Kissaa,
joka rakastaa nuolemalla kättäsi karhealla kielellään
ja vatkaamalla mahaasi.

Mummua,
jonka ääntä oli ihana kuulla päivällä puhelimessa.

(Metallikissoja. Mau)


Mustekynän viivoja poskilla,
koska silloin olen tehnyt jotain.

Tilkkujen leikkaamista,
värien ja pallojen sekamelskaa.

Kahvimaitoa jääkaapissa.

Sellaisia pieniä asioita.
Niitä on joskus hyvä miettiä.

(Punainen mekko on yksi parhaista kirpputoriostoksistani koskaan.
Ja ikää sillä on jo useita vuosia.)

***

Tänään oli paikallislehdessä juttu Sirkusorkesterista,
jota odotin kovin kärsimättömästi.
(En vain koskaan opi odottamaan)

Koko juttu on luettavissa
Täällä.

Lehtikuvassa orkesteria edustavat
Axu (vas.), Micke, Tirehtööri, Wille ja minä.

Rintasen Teemulle kiitos kuvasta.