maanantai 21. syyskuuta 2009

Mökkeilyä ja huivistelua

Viikonloppuna pakkasimme kassit ja kissan
ja lähdimme mökkeilemään miehen isän lapsuudenmökille keskelle metsää ja peltoa.

Viime viikonloppuna saimme punkkeja ollessamme onkimassa,
nyt saimme hirvikärpäsiä ollessamme sienessä
(enkä minä edes niin välitä sienistä)



Suukkoa hieman jännitti matkustaminen.
Nyt sillä on hirveästi kerrottavaa muille kissoille seikkailuistaan.



Minä olen niin rakastunut tuohon paikkaan!

Nukuimme miehen kanssa keittiössä vanhalla puusohvalla,
missä hän on aina tavannut nukkua.
Mies nukkui sunnuntaina pitkään,
minä tein ruisleivän, keitin kahvia
ja menin ulos kuistille nauttimaan aamun hiljaisuudesta,
peltojen yllä leijuvasta usvasta
ja siitä omituisen rauhoittavasta junan äänestä,
joka puuskutti mökin lähellä olevaa rataa pitkin.

Ja aika tuntui pysähtyvän.
Kunnes tupakka paloi loppuun
ja halusin lisää kahvia.


Mökkiaarteita:



Miehen lapsuudenkengät.



Portaikon yksinäinen nukke.



Vanhoja, ihastuttavia hattuja.

Kotiin oli taas kuitenkin lopulta ihana palata takaisin.
Ja maanantai,
se ei harmita yhtään.
Odotin jo töihin pääsyä ja tuolien kunnostamisurakkaa.
(Niittejä, niittejä, niittejä!)


***

Minusta on kuoriutumassa oikea huivinainen:



Pinkkiä.



Punaista ja ruusuista.



Mustaa palloa.

(Huivit kirpputorilta: 0,30-0,50 euroa/kpl)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

miljoona unelmaa