tiistai 31. toukokuuta 2011

Milloin Kielot Kukkivat?

Piharapuilla istuessani
minä näen mustan kissan ylittävän katua.
(Enkä sylkenyt kummankaan olkani ylitse,
en kertaakaan)

Minä näen rusakon poikasen juoksevan pihan poikki,
ja naapurin tuulessa heiluvat pyykit.

Minä poltan sormeni nokkoseen,
ja kellarista löydän kuolemanhauraan perhosen.

Pihamaa on täynnä kielojen lehtiä
ja minä odotan niihin puhkeavia,
myrkyllisen suloisia kukkia.
Pieniä, valkoisia kelloja,
jotka huokuvat viattomuutta ja viekkautta.




Minä kuljen pitkässä, mustassa mekossani,
joka tuntuu aivan lapsuuden yöpuvulle.

Yhtäkkiä pitkiin helmoihin pukeutuminen tuntuu
miellyttävän turvalliselle ja mukavalle.
Yksinkertaisen helpolle.
(Vai onko minusta nyt tulossa Aikuinen?)

Minulla on aikaa.
Aikaa odottaa kukkien puhkeamista,
aikaa katsella maisemaa keittiön ikkunasta.

Minulla on aikaa helmoissa,
aikaa sormissa.
Aikaa kokea, nähdä, kuulla ja tuntea.
Olla joutenollen.

(Huomata ne elämän pienet asiat, joihin olemassaoloni ja onnellisuuteni perustuvat)

Ja niin minä odottaessani päätän keittää toisen pannullisen kahvia.

6 kommenttia:

  1. Rakastan lukea sun kirjotustasi, kirjotat niin ihanasti, kauniisti ja huolettomasti. :>
    Ja olet kadehdittavan kaunis<3

    VastaaPoista
  2. Rakastan pistää silmät melkein umpeen ja vain kirjoittaa!

    Ja kiitos, Sait sydämeni hymyilemään kommentillasi :>
    (Kaikki me ollaan kadehdittavan kauniita, jokainen ihan omalla tavallaan)

    VastaaPoista
  3. Olet yksinkertaisesti vaan niin ihana ja tekstisi niin kauniita :) Onni tulvii tännekkin!

    VastaaPoista
  4. Mutta hei, sinä olet ihana! Kiitos Kaunis :>

    VastaaPoista
  5. mau.

    näenkö sinua lauantaina?

    VastaaPoista
  6. Oletettavasti Kyllä.
    Onhan tuo yksi kesän odotetuimmista päivistä, eli keikkaleskeilen varmasti tieni sinne, mikäli aurinko paistaa niin kuin nyt!

    VastaaPoista

miljoona unelmaa