Poljetaan mummolaan (Eikä palata milloinkaan)

Kissanpäiviä.

Pitkiä,
ihania,
hiostavan kuumia ja kosteita.
Makeita,
suolaisia,
täyteläisiä ja ohikiitäviä.

Piilopirtti pellon laidalla,
rehevöityneen metsätien päässä.
Pieni ja ihana,
joka tuoksuu vanhalle ja kotoisalle.

Jonka kuisti alkaa hapertua
ja lattia nitisee jalkojen alla.

Pitkiä päiviä kulkien ilman sukkahousuja,
tukka sadevedestä märkänä ja sotkuisena.
Saappaat ja hellemekko,
joka on maalipölystä valkoinen.

Väri tarttuu ihoon,
vaikken välittäisi,
mutten estäkään.

Erakoitumisen ja seesteisyyden onni,
on hyvä olla hetken poissa.
Enkä millään olisi palannut kaupunkiin vielä.

Minä olen elänyt.

Soudellut kapealla joella,
päivänvarjon alla.

Saanut hauen,
jonka iso pää tuijotti minua herkeämättä.

Olen syönyt hauen.
Ja lahnan.
Ja melkein jonkun kolmannenkin kalan,
mutta sen me päästimme takaisin mereen kasvamaan.

Minä en mene uimaan jokeen,
jossa on todistetusti haukia.
Ja ehkä mameluttejakin.

Olen kohdannut käärmeen.
Sydämeni nousi kielelle,
ja minä hieman huusin.
Hetken.

Olen saunonut syntisen kuumassa puusaunassa,
syntisen monta kertaa
ja vallannut löylynheittäjän paikan itselleni terveen itsesuojeluvaistoni määräämänä.

Olen laskunut junia.
Junavaunuja.

Olen kilpaillut junista -
oikealta, vasemmalta?
Tavarajuna, ihmisjuna?

Mutta mieheni junakorva on vielä toistaiseksi parempi.

Olen syönyt kasapäin jäätelöitä,
jotka ovat sulaneet sormilleni.

Olen saanut kesän ensimmäisen mansikka-eufooria-kohtauksen
kesken automatkan.

Olen nauttinut itseni naisen muotoiseksi.

Olen hionut,
pyörinyt,
levännyt,
rakastanut.

Juonut aamukahvit suuresta,
sinisestä mukista,
hiljaisuudessa,
jonka rikkovat vain ohikulkevat junat.

(Oikealta, vasemmalta - Tavarajuna, matkustajajuna?)

Nähnyt kauniita lehmiä,
yhden ramman koiran
ja Tappitorin kioskin.

Pumpannut kaivosta vettä
ja suunitellut avaruusraketteja kolmesta hylätystä kiukaasta,
jotka seisoivat rivissä eräällä aukoilla.

Olen mennyt Kyöpelivuorentien ohitse.
Ajatellut merenneitoja ja kuolleita merimiehiä.

...

Nyt minä makaan meidän kotonamme,
meidän punaisella sohvallamme,
ja silti minä näen vielä ympärilläni vain keltaista peltoa.

Minä olen uponnut siihen.