Vettä Elefanteille

Sirkusorkesteri Turun S-Osiksella 19.2.2011,
ja ulkona oli niin kylmää,
että salmiakkiautotkin jäätyivät hampaisiin kiinni.

Minun sydämeni on vieläkin lämmin niistä kahdesta ihanasta tytöstä,
joiden sanat keikan jälkeen tuntuivat maailman parhaimmilta.
Ihastuttavia tyttöjä,
ja vieläkin minä hymyilen heille.
(Kiitos!)

Ihastuttava ilta,
musta pikatie,
huurteinen aamuyö,
ja aamulla minä löysin vielä yhden jäätyneen salmiakkiauton laukustani.
(Voi sitä naurua!)


Kuvat: Teemu Jokela
Omat vaatteeni sekä miehen valkoisen satiinitakin olen itse suunnitellut ja toteuttanut.

Punaista surinaa

Viimeiset päivät ovat vain surisseet hiljaa ohi.

Sur Sur.

Viimeiset viikot ovat surisseet ohi.

Sur Sur.

Viimeiset viikot soivat päässä ja tuntuvat sormissa.
Viimeisistä viikoista ja päivistä jää jäljelle
mekkounelmia,
tuhansia langanpätkiä ja paljon pientä kangassilppua,
joita kukaan ei siivoa makuuhuoneen lattialta.

Ja minun päässäni surisee vieläkin!

(Mahassa on perhosia ja sormissa pieniä neulanreikiä)

Tänään minä pakkaan laukkuuni pillin ja korkokengät.
Ehkä villasukat, sekä lankapussin.
Mummoudun hieman ja nostan korot kattoon -
nautin kokonaisesta viikonlopusta.

Ihanaista viikonloppua kaikille!

Jäätyneitä sormia

Minun päätäni huumaa katsoa maailmaa aurinkolasien lävitse keskellä talvea;
se saa minut kaipaamaan kevättä kovemmin,
se saa minun mahani kipristelemään onnellisuuden tunteesta.

Pahvinen kahvimuki lämmittää sormia,
tupakan savu tekee kiehkuroita auton ikkunaan,
hengitys huuruaa ja tie edessä on niin kamalan pitkä.
Enkä minä haluaisi,
että se päättyisi milloinkaan.

Haluaisin jäädä valoon istumaan,
olla riisumatta aurinkolaseja,
kuunnella huonoa musiikkia ja moottorin jylinää.
Antaa tien kulkea alla,
jäädä siihen seesteiseen olotilaan,
olla matkalla johonkin.

Neljäkymmentä jäätynyttä sormea
repii teippiä ja julisteita.

Neljäkymmentä tunnotonta sormea ja varvasta.
Niin paljon siihen tarvittiin,
kulkemaan pitkin Turun jäisiä katuja.

Illalla minä istun patjalla suuren Huvikummun lattialla,
eivätkä minun sormeni sula.
Kohmeisin sormin minä pitelen kahta sukkapuikkoa
ja kuljetan valkoista lankaa niiden lävitse.

Sormet ovat hitaat,
mutta puikkojen kilinä on rauhoittavaa.

Jossain vaiheessa joku sytyttää takkaan tulen,
enkä minä muista,
koska viimeksi olen jäänyt kuuntelemaan niin ihastuneena tulen huminaa.

Minä tunnen kuinka tunto palaa sormiini
ja minun silmukkani kiertyvät nopeammin puikoille -
lanka juoksee sormien välistä
ja minua naurattaa.

Klik!