lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kärsi, kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat

Kaksi viikkoa kestänyt flunssa alkaa turruttaa aivoja
ja jatkuva yskiminen sekä aivoliman erittäminen saa minut turhautumaan.

Se saa minut vajoamaan henkisesti 3-vuotiaan lapsen tasolle
ja kitisemään joka asiasta.

Lisäksi minulla on Kriisi.

3-vuotias minäni haluaa päästä valloilleen ja valittaa sydämensä pohjasta
peilien vaarallisuudesta,
suuresta ilmapallomahasta,
likaisesta tukasta,
turvonneesta ulkomuodosta,
pahasta olosta
ja siitä kuinka kipeus sattuu aivoihin.
Ja kuinka oma pää hajoaa omien ajatusten alla.

Ja siitä finnistä nenänpäässä.
Minulla kun ei koskaan ole finnejä.

Toisaalta,
minulla on oikeus olla toisinaan ruma,
päästäni tai ulkomuodoltani.

Ja toisaalta,
viime viikkojen reipas painonnousu on ollut hyvinkin tavoitteellista.
Sekä alkujaan omaehtoista.

Silmäni ja aivoni ovat liian hitaita pysyäkseen tapahtuvien muutosten perässä.
Enkä minä malttaisi pysähtyä odottamaan.

Tänään minä näen peilistä jotain hieman tutumpaa.
Tänään minun vaatteeni istuvat päälleni
ja se tuntuu ihan hyvälle.
(Kuitenkin hieman pelottavalle)

Ehkä ensiviikolla tunnen jälleen itseni minuksi.
Ehkä jopa ihan kauniiksi.








Pitsipaita: Kirpputori

Hääaskarteluja ja auringonkukan alkuja
(jotka tosin löysin tänään syötyinä keittiön pöydältä)

Kaunista lauantaita.

Minä lähden vesisateeseen imemään itseeni pientä humalaa
ja nauttimaan keikkalesken lauantaista.

4 kommenttia:

  1. Sähän oot nätti ku mikä, turhaan angstaat siellä! Hauskaa lauantaita :)

    VastaaPoista
  2. Satunainen angstaus kunniaan! Ihan vain jotta voi jonain hyvinä päivinä melkein tuntea itsensä tasapainoiseksi ja aikuiseksi naiseksi ;> Mutta tämä menee ohi, melkein meni jo, kun on niin hjyvä sidukkanousu päällä. Hauskaa lauantaita sinullekin; pie Helsinki pystyssä :>

    VastaaPoista
  3. Joo mä yritän. Tein just red cat-jaffa-drinkin ja pistin Judas Priestin soimaan ja yritän kohottaa bailumieltä, ku oon menos tänään johonki drag queen -bileisiin ja pitäis pistää paljettivaatteet päälle. Ei hirveesti hotsita lähtee julkiselle paikalle niillä, ellei oo kunnon juhlatuuli (tai humala) alla.

    VastaaPoista
  4. Tuo yks noista kuvan tulitikku askeista asustaa nyt minun ikkunalla :3 ja ilmapallo nukkuu sen sisällä ja on siellä pahan päivän varalle :)

    VastaaPoista

miljoona unelmaa