torstai 11. elokuuta 2011

Ole sellainen, Uusi ja Ihmeellinen

Olen kävellyt jalkani verille punaisilla korkokengillä,
mustannut paljaat jalkani Turun öisillä,
kylmillä kaduilla.

Olen kietoutunut villakaulahuiviin,
herännyt aamuisin liian aikaisin.
Juonut aamukahvini hiljaisina tunteina,
katsellut keittiön ikkunasta pihalle,
jossa aamu on vielä väriltään musta.

Olen kirjoittanut kirjeitä
ja syönyt suklaakarkkeja satiinipeiton alle piiloutuneena.
Olen rakentanut sängystämme majan,
joka on täytetty tyynyillä, kirjoilla ja värikynillä.





Jokainen aamu on uusi ja ihmeellinen.

Ja minä olen aina sama.
Minun sydämeni hakkaa sata iskua minuutissa,
jokaisena aamuna herätessäni.

Sama kiihko tykyttää rinnassani,
muistuttaa minun olevan elossa.

Sama nainen,
samat hattaranmakuiset unelmat,
joita kohti varpustaa.
Aina hieman eksyksissä,
aina silmät puoliksi ummessa.
Samat mustelmaiset jalat,
äänekäs nauru
ja ne samat sata iskua minuutissa.

Jokaiseen aamuun herään kuin uuteen ja ihmeelliiseen.
Ja jokaisena aamuna,
minun täytyy muistuttaa itseäni siitä,
että olen hyvä ja kaunis.
Arvokas.

Että olen Tarpeeksi,
että kelpaan.

Kelpaan tälle maailmalle tällaisena naisena,
näillä unelmilla ja tällä kiirehtivällä sydämellä.

Toisinaan saatan melkein unohtaa sen,
ja silloin minä hukun muiden ihmisten katseisiin.
Kasvan sammaleeksi seinään
ja unohdan aamujen kauneuden.

(Sata iskua minuutissa,
ja minä hengitän viileää ilmaa keuhkoihini)

12 kommenttia:

  1. Miten ihana teksti.<3

    Tämän tulen lukemaan jokaikinen aamu, kun pelkään muita ja itseäni, ja peilistä katsoo taas se 9-vuotias koulukiusattu pikkutyttö.

    Kiitos, pelastit aamuni. :)

    VastaaPoista
  2. Yhdyn edelliseen.Ihana perjantaiaamuna lukea tällaistä <3 ja mekkosi on mielettömän ihana :-)

    VastaaPoista
  3. Aivan upea teksti <3 Hyvä herätysteksti :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa luettavaa täällä taas :)

    VastaaPoista
  5. ja minä rakastan sinua, herkku.

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus, kaipaan sun blogia, se aina valaisi mun päivää ja tuli hirveän hyvä mieli. Toivottavasti ehtisit joskus jatkaa.

    VastaaPoista
  7. Minäkin kaipaan kirjoituksiasi <3

    VastaaPoista
  8. slap-up bonuses acquirable for players to hold on
    the slots machines or equal the Online cards - malodourous tumbler pigeon Bonuses.

    These bonuses are scams, considerably, they are commonly
    peculiar pictures of the Cosmo protection top. in general location are tons of belongings needs
    to be sensible that in offend of no mechanical system clinique bonus time online large bonuses on tap for players to have got the slots machines or true the Online Casino - top crimper Bonuses.
    These bonuses are scams, vessel, they are usually comical
    pictures of the Cosmo cover top. mostly at that place are
    rafts of belongings inevitably to be mindful that in raise of no pedigree
    My page - casino bonus without deposit

    VastaaPoista
  9. Іt's actually a great and useful piece of information. I'm
    happy that уou just ѕhaгed thiѕ helpful info wіth uѕ.
    Please stay us infοrmed liκe thiѕ.
    Thanks for ѕharіng.

    Feel freе to visit my blog post :: www.flokib.at
    My website :: Www.Sfgate.Com

    VastaaPoista
  10. I do not even κnow how I endeԁ up herе,
    but Ӏ thought this pοѕt was great. I don't know who you are but certainly you are going to a famous blogger if you are not already ;) Cheers!

    Also visit my website; www.sophyx.com

    VastaaPoista

miljoona unelmaa