Pitää ottaa,
mitä Äiti Maa antaa.
Piilotan pieniä,
mustikkaisia rasioita pakkaseen,
ja odotan hymyillen talvipakkasia ja höyryäviä puurolautasia.
Sormet ovat sinisinä noukkimisesta,
ja iltahämärissä mies joutuu hakemaan minut pois mustikkamättäiltä.
Minun silmissäni on hölmö mustikankiilto,
jalassani suuret saappaat,
enkä minä millään malttaisi lopettaa ennen,
kuin olen kerännyt kaikki metsän mustikat talteen.
(Suuria, pyöreitä ja niin sinisiä!)
En ole huomannut auringon laskeneen,
ja metsän hiljenneen.
Pietaryrtit tuoksuvat syksylle,
ja minun auringonkukkani ovat kuolleet ruukkuihinsa.
On hyvä huomata,
ettei ajatus syksystä tunnu oikeastaan kovin pahalle.
Ehkä hieman haikealle,
mustikkaisen makealle.
Mekin poimittiin viikonloppuna lasten ja ukon kanssa mustikoita, villivadelmia ja metsämansikoita. He saivat raahata mut tosiaan väkisin pois, kun olisin kerännyt kerännyt ja kerännyt aina vain lisää.
VastaaPoistaOi, vadelmista minä jään vain haaveilemaan. Vaikka olen pitänyt silmät auki mahdollisten villivadelmapuskien suhteen - ei vaan ole vielä tärpännyt :>
VastaaPoistaSitä iskee niin kauhia keräyshulluus, kun metsä on marjoja pullollaan. Että senkun siellä vaan istuisi ja keräisi. Tulee sääli jättääkään hyviä marjoja sinne, nyt kun noita on vielä niin paljon tarjolla.
sinä senkin suloinen mustikkasuu! mustikat&puuro-kombo on syntisen hyvää. nami!
VastaaPoistaSe on syntiä parhaimmillaan! <3
VastaaPoista