Postia Helsingistä!

Asuttuani pari päivää postilaatikon alla kahvikuppi kädessä,
sain kirjekuoren Helsingistä.

Sieltä tuli jotain tällaista...



...Ja jotain tällaista...

Tämä kohtuuttomuuden lapsi kertoo lisää huomenna,
jahka saa päänsä hiljenemään ensin surraavista mielikuvista
ja rönsyilevistä mekkohaaveista.

Voin sanoa,
että kunnianhimoisena ihmisenä,
minä tulen viikon ajan olemaan pieni vaimomonsteri.

Kiroan ja kiittelen,
haluan lisää ja enemmän.
Enkä koskaan tyydy vähään,
vaikka pitäisi pelata varman päälle.

Nyt tämä kalpea monsterin alku kiittää ja kuittaa vesitornin mäeltä;
sieltä näkee melkein meidän kotitalon,
suuntaviitat osoittavat itään, länteen, etelään ja Gävleen.

Hularengas on mukana,
mies kainalossa
ja terassikausi avattu kylmällä siiderillä, jäillä ja kahdella pillillä.

Maha pullottaa hapankorpuista ja omenista,
joita on syöty päivittäin pienmaatilallisen edestä.
Kun mikään muu ei tunnu maistuvan.
(Mutta voisiko joku ottaa hapankorpun pois minun kädestäni,
kun syön niitä paketillisen päivässä.
Rousk Rousk)

Harvinaislaatuinen todiste siitä,
että minä olen ollut mekossa liikkeellä ilman sukkahousuja.

Tätä ei tapahdu usein.

Valkeat,
ihanaiset raajani.
Ja valkoisena ne pysyköötkin.

Minä kun en niin välitä auringossa paahtumisesta.
Nautin siitä mieluummin varjossa.