Poissa kotoa ja koko omaisuus mukana

Perjantai 13. päivän
aamu sarasti suloisen kitkeränä,
kun saavuin viimeisenä töihin.

Ulkona oli pakkasta,
ja sisällä melkein saman verran.
Takit päällä ahtauduimme pieneen keittiöömme keittämään kahvia
ja pohtimaan,
mitä pitäisi tehdä,
kun lämmitys on pettänyt yön aikana.

Minä kudoin sukkaa sormieni lämpimiksi
ja vedin takkia tiukemmin päälle.
Ja olin niin jäässä luihin ja ytimiin saakka.

Ennen tapaturma-altista perjantaipäivää,
pakkasimme (=minä pakkasin)
laukkumme ja suuntasimme miehen vanhuksien luokse koiruusvahdeiksi.

Kuinka monta matkalaukkua sitä tyttö tarvitsee mukaansa
yhdeksi yöksi,
jotta saa viihdyttää itseään?

Niin vähän aikaa poissa kotoa,
mutta koskaan ei tiedä,
mitä sitä haluaisi tehdä.
Kutoa.
Täyttää ristikoita.
Piirtää.
Ommella.

Joten kaikki pitää olla käden ulottuvilla.

Kassi-Alma taas liikkeellä.

Kahden päivän tuhoamissaldo koiran osalta
oli vain yksi lankakerä.
(Kaiken se syö)

Ja miten ihanaa oli palata kotiin jälleen nälkäisten kissojen luokse.
Koti on paras paikka.

(Vauvat ja koirat ne on ihan kivoja,
kunhan ne ei ole omia)

Kissat ovat päässeet kala-apajille.
Taisivat tykätä,
ainakin maiskutuksesta päätellen.

Ja kaupan piparit pääsivat tomusokerin tuhoamiksi.

Joulu on mielessä,
ja sitä Oikeaa piparitaikinaa vielä odotellessa...


Tänään tuli reippailtua kirpparillekin aamusta.
Sovituskopin ja kassan kautta uuteen kotiin pääsivät muun muassa...

...Valkoiset korkokengät, 3 euroa...

...Musta pikkutakki huonolla kuvalla, 2 euroa....
(Tällaista olen etsinyt pitkään)

...Ja musta korsetti hakaskiinnityksellä, 5 euroa.

Nyt maha on täynnä onnellista sunnuntaikalaa ja kukkakaalia,
mies tuijottaa pingviinejä televisiosta
ja vihjailee jotain pannukakumaisista mieliteoista.
(Jääkaapista löytyvää mansikkahilloa onkin jo tehnyt mieleni pitkään)

Tämä sunnuntai on ihana sunnuntai.