Yllätin itse itseni punaisilla sukkahousuilla

Eilisilta vietettiin Rauman leirintäalueella,
Poroholmassa,
Merellisten laulujen illassa,
jossa mieheni oli soittelemassa hanuria,
kertoilemassa tarinoita maalta,
mereltä
ja hieman rakkauvestakin.

Hieman tissuttelua,
musaakkia,
tupakointia,
kylmää meri-ilmaa
ja hyttysparvia.

Lähdinkin kävelemään tapahtumasta kotiin
heti kun mieheni esitys oli ohi,
koska kylmyys oli tälle vilukissalle liikaa.
Jälkiviisaana olisi pitänyt varautua vähintään talvitakilla ja lapasilla.

Liikkeelle lähdin tässä asussa:



Rakas punainen keinutuolini,
joka oli ensimmäinen ostokseni,
kun muutin 17-vuotiaana omaan kotiin.
Sen jälkeen se on muuttanut aina mukanani,
minne vain olenkin kotini tehnyt.

Pystyn hyvin kuvittelemaan,
että mummona kiikkustelen tuolissani kaikki päivät,
kissa sylissä,
kutoen ja ratkoen ristikoita.
(Harrastan sitä kyllä jo nykyäänkin...)

Ja mies kiikkustelee vieressä,
hampaat lasissa,
tukka harmaana,
syöden silliä ja täyttäen näätää.

(Oi, kun haluaisin olla mummo jo nyt!)

Musta villamekko on ostettu vuosia sitten kirpputorilta,
se on vaatekaappini vanhimpia,
vaikkakin nykyään vähän käytettyjä aarteita,
joita ei koskaan voi heittää pois.

Erikoisuutena siinä on edessä olevat punaiset napit,
ja punaiset raidat hihoissa ja kaula-aukossa.

Päässä huivi kirpputorilta
(Teen melkein kaikki kirpputorilöytöni Rauman Torin Kympistä,
joka on mielestäni paras kirpputori,
johon olen elämäni aikana törmännyt)

Mustat solkikenkulit tilattu Halensilta.

Yllätin itseni punaisilla sukkahousuilla
(Lindex)
ainaisten mustien sijaan.

(Mikä ihme siinä muuten on,
etteivät värilliset sukkahousut mene ikinä rikki,
mutta mustat rikkoo heti ensimmäisellä käyttökerralla?)

Mieheni takin löysimme vähän aikaan sitten kirpputorilta parilla eurolla
(Nanso)

Täydellinen kuosi, väri ja malli.
Minulle se oli vain liian iso,
mutta miehelle onneksi juuri sopivainen,
ettei tarvinnut jättää tätä ihanuutta kodittomaksi.

***

Olen pari päivää puuhannut ja hyörinyt totaalisen luomistuskan vallassa.
Aloittanut yhtä,
jatkanut toista,
korjaillut, ratkonut, leikannut,
kopioinut kaavoja silkkipaperille,
suunitellut,
sekastanut, levittänyt
ja jättänyt lopulta kaikki levälleen.

Mikä siinäkin mahtaa olla,
ettei tähän ikään mennessä ole oppinut vieläkään siivoamaan jälkiään?
(Toisaalta selittelen aiheuttamaani sekasortoa sillä,
että töitä on helmpompi jatkaa,
kun kaikki on jo valmiiksi levällään)

Luomisvimmaa!


Mutta olen minä jotain saanut valmiiksikin.

Punainen pallokangas on Jätti-Rätin alennuskangas (1e/m)
ja siitä ompelin vyötärökellohameen.
Alla on H&M:n lastenosastolta valkoinen tyllihame.

Tämän valkoisen pitsirinsessaihanuuden olen unohtanut esitellä,
jonka ostin alkuviikosta kirpparilta euron hintaan.
Takana on vielä solmittava rusetti
ja hihat ovat rinsessamaisen muhkeat.

Olo oli tätä hypistellessä ja sovitellessa
kuin liian suurella lapsella.
Jäiköhän minulla lapsuudessa jokin prinsessaröyhelömekkovaihe väliin
ja nyt paikkaan sitä täyskasvuisena?

Eilisen jäljiltä olo on tänään melko nuutunut.
Hiukset ovat siivottomat,
eiliset meikit poskilla ja
asunto kuin kolmannen maailmansodan jäljiltä.

Tähän auttaa vain iso kuppi kahvia paljolla maidolla,
sanomalehti
ja hitaasti syöty aamupalaa mahanpohjalle;
ehkä tämäkin tyttö tästä vielä piristyy.

Meidän Selma ainakin tietää,
miten torstaipäivänä otetaan rennosti.

Ja huomenna pirteänä uusiin seikkailuihin,
kun Raumalla tapahtuu.

Kunhan ensin vietetään rauhaisaa kotipäivää
ja nautitaan miehen sekä kissojen olemassaolosta.

Ja haetaan vielä yksi kuppi kahvia.