Ole sellainen, Uusi ja Ihmeellinen

Olen kävellyt jalkani verille punaisilla korkokengillä,

mustannut paljaat jalkani Turun öisillä,

kylmillä kaduilla.

Olen kietoutunut villakaulahuiviin,

herännyt aamuisin liian aikaisin.

Juonut aamukahvini hiljaisina tunteina,

katsellut keittiön ikkunasta pihalle,

jossa aamu on vielä väriltään musta.

Olen kirjoittanut kirjeitä

ja syönyt suklaakarkkeja satiinipeiton alle piiloutuneena.

Olen rakentanut sängystämme majan,

joka on täytetty tyynyillä, kirjoilla ja värikynillä.

Jokainen aamu on uusi ja ihmeellinen.

Ja minä olen aina sama.

Minun sydämeni hakkaa sata iskua minuutissa,

jokaisena aamuna herätessäni.

Sama kiihko tykyttää rinnassani,

muistuttaa minun olevan elossa.

Sama nainen,

samat hattaranmakuiset unelmat,

joita kohti varpustaa.

Aina hieman eksyksissä,

aina silmät puoliksi ummessa.

Samat mustelmaiset jalat,

äänekäs nauru

ja ne samat sata iskua minuutissa.

Jokaiseen aamuun herään kuin uuteen ja ihmeelliiseen.

Ja jokaisena aamuna,

minun täytyy muistuttaa itseäni siitä,

että olen hyvä ja kaunis.

Arvokas.

Että olen Tarpeeksi,

että kelpaan.

Kelpaan tälle maailmalle tällaisena naisena,

näillä unelmilla ja tällä kiirehtivällä sydämellä.

Toisinaan saatan melkein unohtaa sen,

ja silloin minä hukun muiden ihmisten katseisiin.

Kasvan sammaleeksi seinään

ja unohdan aamujen kauneuden.

(Sata iskua minuutissa,

ja minä hengitän viileää ilmaa keuhkoihini)

Keksiviikkona

Keskiviikkona aamu tuoksui piparkakuille.

Esiliinassa tanssivat valkoiset pallot,

uuni hohkasi punaa poskille

ja suklaa suli sormenpäihin.

Radio huusi uutisissaan maailman vääryyksistä,

mutta minä huusin lujempaa

ja heitin lisää vaniljasokeria taikinaan.

Piparkakkujen tuoksua hiuksissa,

minä ihan salaa maistelin taikinaa isolla lusikalla.

Se suli minun kielelleni

ja sai sydämeni hymyilemään.

(Ihan salaa minä söin puolet siitä rakkaustaikinasta)

Keittiönpöytä oli jauhoista ja sokerista valkoisenaan,

ja siihen minä piirtelin sormellani sydämiä,

odotellessani miestäni kotiin.

Rakkauskangas ja syystytön mekko

Se oli rakkautta kangaskaupan hyllyllä.

(BANG!)

Se oli sulaa rakkautta saksien terillä.

(BANG!)

Malttamatonta rakkautta ompelukoneen paininjalan alla.

Siitä kankaasta minä tunsin näkeväni sieluuni.

(BOOM!)

Olen niin hullaantunut,

etten pysy sukkahousuissani!

Maailman ihanin kangas.

Ja minun maailmani ihanin syysmekko.

(Oi, syksy tule jo pian!)

Mustikassa

Pitää ottaa,

mitä Äiti Maa antaa.

Piilotan pieniä,

mustikkaisia rasioita pakkaseen,

ja odotan hymyillen talvipakkasia ja höyryäviä puurolautasia.

Sormet ovat sinisinä noukkimisesta,

ja iltahämärissä mies joutuu hakemaan minut pois mustikkamättäiltä.

Minun silmissäni on hölmö mustikankiilto,

jalassani suuret saappaat,

enkä minä millään malttaisi lopettaa ennen,

kuin olen kerännyt kaikki metsän mustikat talteen.

(Suuria, pyöreitä ja niin sinisiä!)

En ole huomannut auringon laskeneen,

ja metsän hiljenneen.

Pietaryrtit tuoksuvat syksylle,

ja minun auringonkukkani ovat kuolleet ruukkuihinsa.

On hyvä huomata,

ettei ajatus syksystä tunnu oikeastaan kovin pahalle.

Ehkä hieman haikealle,

mustikkaisen makealle.

Kuinka vaikea on muistaa?

Tässä sietämättömän painostavassa ilmassa
on kovin vaikea muistaa
sitä hyytävää kylmyyttä
joka sai jäätyneet luut kolisemaan toisiaan vasten.

Niitä talvisia aamuja
joihin kuuluivat viidet sukkahousut
ja kolmet päällekkäin ahdetut villasukat.

Niitä aamuja
kun ripset jäätyivät takertuen kiinni toisiinsa
ja sormet olivat sinistä jäätä.

Eihän siitä ole edes pitkä aika.

(Taikatalvi)

Oman maan vauvoja

Malttamattomuus on synneistä parhaimpia!

(Miehellä oli kuokka ja ämpäri,

minä toimin virallisena "peruna- ja kastematovalvoja")

Kun omiin perunataimiin puhkeavat ensimmäiset,

herkän valkoiset kukat,

minä nauran ihastuksesta varpaani kippuralle.

Sillä aikaisin keväällä,

siihen maahan tapettiin käärme.

Haudattiin mullan syvyyksiin,

pimeään ja pehmeään,

perunamaan hiljaisiin sokkeloihin.

Ja jo silloin minä tiesin salaa ajatuksissani,

että tästä maasta täytyy kasvaa

syntisen hyvä perunasato.

Tilaustyöskentelyä

Tilaustyönä vuorellinen kotelomekko:

Tätä ommellessani minä tiesin ompelevani merenneidolle pyrstöä.

Eikä minun tarvinnut edes sulkea silmiäni nähdäkseni sitä.

Auringonvalossa se kimalteli kuin valtamerien miljoonat korallit.

(Kangas: Jätti-Rätti)

Korkeilla koroilla

Ne poistivat ompeleet jalastani,

ja ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen minä kävelin korkokengillä ilman kipua.

Nyt minulla on ainoastaan arpi,

joka irvistää jalastani pedon hampain.

Ja minä seison keittiön ikkunan takana koroissani,

katson lasin läpi tuulessa heiluvia pyykkejä.

Minä ajattelen niihin hirveästi kesän tuoksua ja onnea.

Siihenkin neulemekkoon,

josta pesukone teki nukkesairaalan potilaan kokoisen mekon.

Ajattelen,

että se olisi ehkä täytynyt pestä käsin.

Mutta minulla on korot,

eikä mikään muu haittaa minua juuri nyt.

(Eivät edes multiinsa kuolleet salaatti- ja basilikaistutukset)

Aurinko paistaa suoraan sydämeen,

ja pedon hampaat haalenevat vielä iholta,

niin kuin kaikilla arvilla on tapana.

Jäädä vain muistoihin.

Kaikentäyttävä Rakkaus

Meidän ensimmäinen hääpäivämme.

Taivas itkee onnesta,

rummuttaa kattoa sydämenlyöntien tahtiin;

ihan niin kuin vuosi sitten,

kun tahdoimme toisemme koko loppuelämäksi.

Minulla on miehessäni Keuhko,

jota ilman olisi kovin vaikea hengittää.

Minulla on mies,

joka saa polveni heikoiksi.

Jonka kaikentäyttävä rakkaus

tekee minusta kokonaisen naisen.

Eikä minulta mitään enää puutu.

(Minun hääpäivälahjani,

Klik Klik:)

Vilman ja Jannen Häävalssi

P.S. I Love You!

Silmä ja Neula

On leikelty, on nukutettu,

on annettu kipulääkkeitä yhden ihmiselämän edestä,

heräämön seinällä on nähty pyöräilevä hiiri,

on mennyt letkuja ja piuhoja,

on saatu keinoilmaa ja aamukahvia pahvimukista kello 13:00.

On keltainen jalka,

on silmäneulan paholainen pieneen pussiin suljettuna kotiinviemisiksi,

on musta rasti kantapäässä,

on pyörätuoliajelua kaupassa

ja iltapalana miehen lupaamaa jäätelöä.

(Koska olin niin reipas, enkä pelännyt kuin aika hirveän paljon)

Ja kädessäni minulla on vaaleanpunainen ranneke,

jolla pääsee ihan jokaiseen laitteeseen!

Tänään minä näen punaisten lakanoiden alta pelkkiä päiväunia.

Unelmoin unia,

ja luotan lääkehuuruisen pääni sisällä siihen ajatukseen,

että pian minä olen terve.

Että pian ne jatkuvat säryt ja kivut ovat poissa.

Punaisiin lakanoihin on piirretty sydämiä,

ja minun uneni kirkuvat psykedeelisistä väreistä.

Yön Kuningatar vailla kotia

Tilaustöinä tekemistäni pitsisistä Pikkuhatuista

yksi jäi ylitse ja vaille kotia.

Klikkaa itsesi puodin puolelle

ja tilaa pitsinen rusetti koristamaan kesäiltojasi:

Rakkaudella, Lucy

Minä vain luulin sen olevan luistaan rikki

Minä istun siinä sairaalan tuoksuisessa odotusaulassa,

valkoisessa alushameessani ja pitsisissä nilkkasukissani.

Minä kerron sille miehelle vastaanottotiskillä,

että minun varpaani on vieläkin kamalan kipeä.

(Koska voin käyttää korkokenkiä?)

Ja se mies tuijottaa vain minun tissejäni.

Ja minun on kuuma.

Minun jalkani kuvataan,

ja minun mahassani nipistelee jännitys.

Ne sanovat haluavansa uusia kuvia,

ja minä riisun jälleen pois tossuni ja sukkani.

Kävelen edestakaisin portaita yläkerrasta alakertaan,

ja jokaisella askeleella tekee kipeää.

Niihin portaisiin oli liimattu tarrat,

joissa kerrotaan Jokaisen askeleen olevan Sinua varten.

Lääkärin tietokoneen näytöltä minä näen jalkateräni,

minun varpaitteni luut.

Siinä on minun mustavalkoinen jalkani,

minun harakanvarpaani.

Sieltä näkee myös,

että minun jalassani asuu silmäneula.

Minun neulatyynystäni kadonnut neula.

Se on uponnut ihon alle,

pintaa syvemmälle,

jonnekin luun lähelle,

jänteiden viereen.

Se on kauniisti vaakatasossa.

Ja minä nauran kuin hullu!

Röntgenkuvan minä päätän kehystää seinälle;

ihan vain muistoksi siitä,

että puolitoista kuukautta olen kantanut yhtä silmäneulaa jalassani.

(Minun täytyy olla Tosinainen)

Pieni Silinterihattu (Toinen Yritys)

En minä päässyt siitä päähäni iskostuneesta mielikuvasta.

Ajatus pienestä silinterihatusta,

joka keikkuisi otsatukan kulmalla.

Pieni, kaunis ja käytännöllinen.

Minä yritin toteuttaa sen uudelleen:

(Nyt pitsipäälyksiään odottaa neljäs minisilinteri.

Enkä malttaisi millään lopettaa!)

Milloin Kielot Kukkivat?

Piharapuilla istuessani

minä näen mustan kissan ylittävän katua.

(Enkä sylkenyt kummankaan olkani ylitse,

en kertaakaan)

Minä näen rusakon poikasen juoksevan pihan poikki,

ja naapurin tuulessa heiluvat pyykit.

Minä poltan sormeni nokkoseen,

ja kellarista löydän kuolemanhauraan perhosen.

Pihamaa on täynnä kielojen lehtiä

ja minä odotan niihin puhkeavia,

myrkyllisen suloisia kukkia.

Pieniä, valkoisia kelloja,

jotka huokuvat viattomuutta ja viekkautta.

Minä kuljen pitkässä, mustassa mekossani,

joka tuntuu aivan lapsuuden yöpuvulle.

Yhtäkkiä pitkiin helmoihin pukeutuminen tuntuu

miellyttävän turvalliselle ja mukavalle.

Yksinkertaisen helpolle.

(Vai onko minusta nyt tulossa Aikuinen?)

Minulla on aikaa.

Aikaa odottaa kukkien puhkeamista,

aikaa katsella maisemaa keittiön ikkunasta.

Minulla on aikaa helmoissa,

aikaa sormissa.

Aikaa kokea, nähdä, kuulla ja tuntea.

Olla joutenollen.

(Huomata ne elämän pienet asiat, joihin olemassaoloni ja onnellisuuteni perustuvat)

Ja niin minä odottaessani päätän keittää toisen pannullisen kahvia.

Ei menny niinku Strömsössä

Toteutus ei aina yllä kauniiden mielikuvien rinnalle.

Minä vain vähän puuhastelin,

soitin Johnny Cashia

ja kuumaliimasin itseni sukkahousuista lattiaan kiinni.

Epäonnistuneen puuhastelun jälkeen voi uppoutua kuitenkin vielä siihen euforian tunteeseen,

kun repii kuivunutta liimaa irti sormistaan.

Hitaita repäisyjä,

pitkiä suikaleita.

(Ja miten ihanalta se tuntuukaan!)

Sirkusorkesteria netissä

Villilä Korporaatio kuvasi Sirkusorkesteria

kerran Huittisten Seurahuoneella.

Minä muistan,

että silloin oli lunta ja pakkasta.

Ja minä muistan ne portaat alakertaan,

jossa vaihdettiin vaatteita.

Sinne ei kuulunut yläkerran musiikki.

Minä muistan ne johtojen määrät lavalla.

Ja sen,

ettei niihin saanut kompastua koroillaan.

Minä muistan,

että siellä oli niin kylmä,

että sormien iho sinersi.

Minä muistan jännittäneeni ja palelleeni niin paljon,

että itse esiintymisestä minä en muista jälkikäteen mitään.

Minä muistan,

että me valvoimme aamuun.

Että hotellihuoneen sängyt jäivät koskemattomiksi.

(Muistan, kuinka me söimme yöllä salaa perunoita baarikeittiön jääkaapista)

Ja niin meistä tehtiin video.

Me ollaan netissä.

Pikkuhattuja vailla kotia!

Muutamia ReUse Republic- pikkuhattuja
on vielä kodittomina ja vailla kantajaa :


Rakkaudella, Lucy

Röyhelöitä olkapäille

Tilaustyönä ommeltu:

Sellainen "Röyhelö-bolero-hörtsykkä",

minulle sanotaan.

(Olen miettinyt pääni puhki,

että miksi minä tätä ompelusta voisin kutsua)

Röyhelö-bolero-hörtsykkä.

Ja minusta tuntuu,

että juuri sellainen se on.

Kamalan Ihania Apulaisia

Meillä on karvaisia lapsia,

jotka rakastavat ompeluhommia.

Lattialle jätettyjä tilkkuja,

kangasrullia,

(Mustia kankaita!)

saumurilankojen syömistä,

tyllin jyrsimistä,

(ja myöhemmin sen oksentamista)

lankarullien ja nuppineulojen metsästystä.

Ne rakastavat yllätyshyökkäyksiä juuri kaavoitetun kankaan kimppuun.

Juuri sen,

jonka olet oikonut sileäksi,

neulannut,

ja jota olet juuri leikkaamassa.

Ne haluavat nukkua juuri sen mekon helman päällä,

jota yrität viimeistellä.

Ne kurisevat,

kehräävät

ja kuorsaavat.

Vähät välittävät sinun raskaista,

äänekkäistä huokailuistasi.

Silti minä rakastan niitä

(Ja rukoilen joskus saavani oman työhuoneen,

irtioton karvahirviöistä)

Kamalan ihania apulasia.

Niin kauniita nukkuessaan.

(Silloin minä teen ompelutyöni kuin varkain,

herättämättä pieniä pirulaisia.

Salaa surrutellen.)

Yön Kuningattarille

Sateiset aamupäivät ovat kuluneet lankarullien ja pitsikasojen keskellä.

Kellon lyödessä iltahämärään,

sytytän yövalon,

ompelen pieniä rusetteja,

kaivan aarrekätköistäni helmiä ja nappeja,

joilla koristan pikkuisia satiinihattuja,

harsin sormiini pieniä silmineulan kokoisia reikiä.

Ajatuksissani minun pikkuhattujani kantavat Yön Kuningattaret;

sellaiset koreat naiset,

joilla on hersyvä nauru.

Sellaiset ihanat ja ylpeät naiset.

(Tilaustyönä: Pikkuhattuja Mustan Pitsin Yöhön.

Rauman Pitsiviikko 23. - 31.7.2011)