Luomisen sietämätön keveys

Minä olen hulluna luovuuteen!

(Antakaa minulle sivellin ja hiukan aikaa;
minä maalaan koko maapallon väreilläni)


(Pullonkorkkitaivas!)

Minä rakastan
silpoa lehtiä paloiksi,
täyttää olohuoneen lattia leikellyillä kuvilla
ja pienellä paperisilpulla.

Rakastan
kuivunutta liimaa sormenpäissä,
ja sitä hartautta,
jolla sitä revitään illalla irti sormista -
hitain liikkein,
pitkin suikalein.

Rakastan sitä sotkua ympärillä,
levitettyjä sanomalehtiä,
värikyniä,
saksia ja liimapurkkeja,
strasseja ja puuhelmiä.

Maalintuoksua,
ja niitä odotettuja kahvitaukoja,
jolloin kahvi ei ole koskaan maistunut paremmalta.

Sormien nopeita päätöksiä
ja hitaita liikkeitä.
Kaiken epäonnistumista,
innostuksen kuplimista,
odotusta ja malttamattomuutta.

Mustaa tussia poskessa
ja lattialle kaatunutta kangasväripurkkia.

Väsymyksen tunnetta kehossa,
kaiken sotkun jättämistä paikoilleen,
jotta tietää seuraavana päivänä,
mistä jatkaa.

Hulluus ja Mielikuvitus pitävät minut kiinni tässä todellisuudessa.

Minä muuraan Unelmani siihen todellisuuteen.

Ravitsen ja hoivaan,
kasvatan niille vahvoja juuria.

Sellaisia juuria,
joita mikään tuuli ei veisi mennessään.

Sillä Unelmat tekevät ihmisiä.
Koskaan ei saa antaa pelolle sellaista valtaa,
että lakkaisi uskomasta Itseensä ja Unelmiinsa.


***


(Annetaan hyvä koti hylätyille ja käyttämättömille pullonkorkeille;
luvataan rakastaa huolella ja seikkailla rajattomasti.

Postilaatikossa lukee Vilma M.
ja
kuoreen voi piirtää sydänsilmäisiä kissoja.)

Raidat nurinperin iholla

Viikonloppuisen Kassialman kassissa
on hirveästi limukkaa,
maitoa,
hammastahnaa
ja suolakurkkuja kaupan isoin purkillinen.
(Ihan huomaamatta siellä on myös muutama kupliva ja omenainen siideripullo,
keventämään mieltä ja hymyttämään suupieliä.)

Sunnuntaisen Kassialman hiuksia ei harjata.
Kassista löytyneet limukkapullot kolisevat tyhjyyttään.

Päässä soi Jenni Vartiaisen Seili,
kirjojen sivut hupenevat sormien otteessa,
taivaalla näin sateenkaaren.

(Älkää sanoko minulle,
ettei sateenkaaren päästä löydy aarretta.
Älkää sanoko,
ettei sateenkaarella ole päätä;
tieto on tuskaa unelmoijalle.)

Ompelukone surisee tasaiseen tahtiin tilkkutöitä,
ja minua laulattaa.

Sur sur;
viimeistelyä vaille valmista.

Minä unohdan itseni omaan maailmaani
ja minulla on hieman rähjäinen olo.
Kassialma kasseineen,
sukkahousuissa ja hiuksissa langanpätkiä.

Minulla on mieheni raitapaita
ja se on nurinperin päälläni.

Tiedättehän,
mitä siitä sanotaan -
silloin minun onneni täytyy olla oikeinperin.

Oletko koskaan kävellyt vetten päällä?

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
–Muumipappa

Pieni tulva täyttää kaupunkimme
ja minun häntäni on aivan märkä.

Se laahaa pyöräni perässä kosteana ja mutaisena,
kun minä poljen eteenpäin läpi merien,
joiden alla on ennen ollut katuja.

Suljen silmäni,
nostan jalkani taivaisiin
ja uin.

Taivas vuotaa minun päälleni
ja minun sisälmykseni saavat kosteusvaurion.

Pienen tulvan armoilla
annan sateen pyyhkiä minusta viimeisetkin
Kesän rippeet.

Ja kotona minä kierrän käteni kuuman mehumukin ympärille,
laitan villasukat jalkaani,
möyrin peiton alle mieheni kainaloon
sulkeakseni silmät ja kuunnellakseni,
kun Hän avaa meidän kirjamme ja
alkaa kertoa minulle Harry Potterista.

Lämpö tulvii sydämeen ja varpaisiin
kuivattaen hiukset ja litimärän hännän.
(Ja pienen pienet kosteusvauriot.)

***

Mennään huomenna hyppimään vesilätäköihin,
kävellään vetten päällä
ja tehdään salaojia hiekkaan kengän kärjillä!

Kulta,
tule uittamaan kaarnaveneitä
ja lähettämään pullopostia Afrikkaan.
Tule kastelemaan housunlahkeet
ja kuuntelemaan,
kun minä kerron sinulle tarinoita Merenneidoista,
jotka eivät pysty itkemään.

Tule seisomaan sateeseen;
minä olen jo valmis.

Eteinen enkeleitä tukkonaan

Liisa Tilkkumaassa.

Punaista, mustaa,
samettia ja satiinia
vasten poskea.
Pitsiä punaisten saksien hampaissa.

Minä silitän kissaa silityslaudalla
ja minun päässäni soi,
kuinka lumi teki enkelin eteiseen.

Kahvi on mustaakin mustempaa
ja minä sanon miehelle,
että soita lujempaa.

Ompelukoneen surinan taustalta minä kuulen,
kuinka vesi oli mustaa.
Ja kuinka pappi sai vain kahvia juodakseen.

Minä haen lisää kahvia vain täyttääkseni tyhjän mukin.

Loputtomassa jonossa harmaita ihmisiä.

Niitä,
joilla ei ole nimeä.

Minä näen kaikkien kasvot.
Katson liikkeitä,
katson kasvoja.
Risupartoja.
Minä annan niille kaikille mielessäni nimet ja tarinat.

Kuin hitaasti mateleva kassajono,
josta saa lopulta kassiinsa leipää ja sirkushuveja.

Kädet taskuissa me kaikki odotamme.

Mies,
jonka löysän pipon alta tippuu muutama rastoittunut hiussuortuva,
sanoo minun miehelleni
olevansa kateellinen hänelle,
koska minä olen niin nätti.

Minä hukun liian isoon takkiin,
sen punaiseen huppuun
ja kuvittelen olevani Punahilkka,
joka kantaa tyhjää eväskoria käsivarrellaan.

Vilkuillen Petoja selkäni takana,
varoen niiden hampaita ja katseita.
Isoja Pahoja Susia,
jotka tulevat jälleen öisin uniini.
Hiipivät lupaa kysymättä.

Kahden peiton alle on lämmin kääriytyä.
Pehmeä pesä pienelle linnulle.

Puikot kilisevät toisiaan vasten.

Rauhoittavaa,
sanoo mies
ja minä opetan hänelle,
kuinka puikolle luodaan silmukoita.

Mies purkaa,
purkaa,
purkaa
silmukoitaan.

Uudelleen,
uudelleen,
uudelleen.

Perfektioinisti,
minä nauran
ja puran hänen työnsä viimeisen kerran.

Meidän eteinen on täynnä siipirikkoisia enkeleitä,
joita minä olen pelastanut katuojista.

Kantanut taskussani turvaan.

Minä olen kuullut niiden laskevan rännejä pitkin alas katolta sateisina öinä.

Laskevat suoraan likaiseen asfalttiin,
jonne sade on kerääntynyt lammikoiksi.
Ojat tulvivat kaduille.

Liasta mustuneet enkelit ovat täyttäneet eteisemme.
Silmät suljettuina raivaan tieni ulos,
jotta näkisin omenat ja pihlajamarjat puiden oksilla.

Näkisin viimeisillään kukkivat unikot.
Ja auringonkukan,
jonka varsi on yhtä pitkä kuin minä olen lyhyt.

Minä istun kylmällä portaikolla,
Olen Punahilkka ilman koria,
hukun huppuuni
ja viimaan.

Ja minä hyräilen.

Ja minä hymyilen,
annan kahvimukin lämmittää sormiani;

ei se vesi olekaan niin mustaa kuin minä hetken kuvittelin.

Minä en suostu sen mustuuteen.
Minä en taivu,
enkä anna kenenkään lentää taivaaseen.

Eikä minun ylitseni kävele ketään.

Ompelupöydältä: Herrasmiesliivi

Hän ylpeänä ja malttamattomana esittää
yhdelle pienelle miehelle ompelemansa
Herrasmiestilkkuliivin ja Krakaatin.

Ja henkilökohtaisesti minä olen ainakin myyty.
Minä sulan.
Ihan kuin olisi karkkipäivä.
Tilkkukarkkipäivä.

(Pienet herrasmiehet,
jotka sanovat minua Prinsessaksi,
ovat ehdottomasti Herrasmiesliivin ja sympatian arvoisia.)

Liivin ja krakan päälikangas on ommeltu yksi tilkku kerrallaan
ohuemmalle aluskankaalle,
lopuksi tilkut on siksakattu reunoistaan kiinni toisiinsa
ja tilkkukankaasta on leikattu liivin kappaleet.

Sisäpuolelle on vielä ommeltu raidallinen vuorikangas siistimään lopputuloksen.

Voisinko minäkin olla pieni poika
ja tehdä itselleni tällaisen?