Ei Näe Nätti Muuhalk Kom Peilis

Ole sellainen, Uusi ja Ihmeellinen

2011-08-11T11:17:00.000-07:00

Olen kävellyt jalkani verille punaisilla korkokengillä,

mustannut paljaat jalkani Turun öisillä,

kylmillä kaduilla.

Olen kietoutunut villakaulahuiviin,

herännyt aamuisin liian aikaisin.

Juonut aamukahvini hiljaisina tunteina,

katsellut keittiön ikkunasta pihalle,

jossa aamu on vielä väriltään musta.

Olen kirjoittanut kirjeitä

ja syönyt suklaakarkkeja satiinipeiton alle piiloutuneena.

Olen rakentanut sängystämme majan,

joka on täytetty tyynyillä, kirjoilla ja värikynillä.

Jokainen aamu on uusi ja ihmeellinen.

Ja minä olen aina sama.

Minun sydämeni hakkaa sata iskua minuutissa,

jokaisena aamuna herätessäni.

Sama kiihko tykyttää rinnassani,

muistuttaa minun olevan elossa.

Sama nainen,

samat hattaranmakuiset unelmat,

joita kohti varpustaa.

Aina hieman eksyksissä,

aina silmät puoliksi ummessa.

Samat mustelmaiset jalat,

äänekäs nauru

ja ne samat sata iskua minuutissa.

Jokaiseen aamuun herään kuin uuteen ja ihmeelliiseen.

Ja jokaisena aamuna,

minun täytyy muistuttaa itseäni siitä,

että olen hyvä ja kaunis.

Arvokas.

Että olen Tarpeeksi,

että kelpaan.

Kelpaan tälle maailmalle tällaisena naisena,

näillä unelmilla ja tällä kiirehtivällä sydämellä.

Toisinaan saatan melkein unohtaa sen,

ja silloin minä hukun muiden ihmisten katseisiin.

Kasvan sammaleeksi seinään

ja unohdan aamujen kauneuden.

(Sata iskua minuutissa,

ja minä hengitän viileää ilmaa keuhkoihini)

Keksiviikkona

2011-08-04T00:03:00.000-07:00

Keskiviikkona aamu tuoksui piparkakuille.

Esiliinassa tanssivat valkoiset pallot,

uuni hohkasi punaa poskille

ja suklaa suli sormenpäihin.

Radio huusi uutisissaan maailman vääryyksistä,

mutta minä huusin lujempaa

ja heitin lisää vaniljasokeria taikinaan.

Piparkakkujen tuoksua hiuksissa,

minä ihan salaa maistelin taikinaa isolla lusikalla.

Se suli minun kielelleni

ja sai sydämeni hymyilemään.

(Ihan salaa minä söin puolet siitä rakkaustaikinasta)

Keittiönpöytä oli jauhoista ja sokerista valkoisenaan,

ja siihen minä piirtelin sormellani sydämiä,

odotellessani miestäni kotiin.

Rakkauskangas ja syystytön mekko

2011-08-02T17:10:00.000-07:00

Se oli rakkautta kangaskaupan hyllyllä.

(BANG!)

Se oli sulaa rakkautta saksien terillä.

(BANG!)

Malttamatonta rakkautta ompelukoneen paininjalan alla.

Siitä kankaasta minä tunsin näkeväni sieluuni.

(BOOM!)

Olen niin hullaantunut,

etten pysy sukkahousuissani!

Maailman ihanin kangas.

Ja minun maailmani ihanin syysmekko.

(Oi, syksy tule jo pian!)

Mustikassa

2011-07-31T10:54:00.000-07:00

Pitää ottaa,

mitä Äiti Maa antaa.

Piilotan pieniä,

mustikkaisia rasioita pakkaseen,

ja odotan hymyillen talvipakkasia ja höyryäviä puurolautasia.

Sormet ovat sinisinä noukkimisesta,

ja iltahämärissä mies joutuu hakemaan minut pois mustikkamättäiltä.

Minun silmissäni on hölmö mustikankiilto,

jalassani suuret saappaat,

enkä minä millään malttaisi lopettaa ennen,

kuin olen kerännyt kaikki metsän mustikat talteen.

(Suuria, pyöreitä ja niin sinisiä!)

En ole huomannut auringon laskeneen,

ja metsän hiljenneen.

Pietaryrtit tuoksuvat syksylle,

ja minun auringonkukkani ovat kuolleet ruukkuihinsa.

On hyvä huomata,

ettei ajatus syksystä tunnu oikeastaan kovin pahalle.

Ehkä hieman haikealle,

mustikkaisen makealle.

Kuinka vaikea on muistaa?

2011-07-23T06:31:00.000-07:00

Tässä sietämättömän painostavassa ilmassa
on kovin vaikea muistaa
sitä hyytävää kylmyyttä
joka sai jäätyneet luut kolisemaan toisiaan vasten.

Niitä talvisia aamuja
joihin kuuluivat viidet sukkahousut
ja kolmet päällekkäin ahdetut villasukat.

Niitä aamuja
kun ripset jäätyivät takertuen kiinni toisiinsa
ja sormet olivat sinistä jäätä.

Eihän siitä ole edes pitkä aika.

(Taikatalvi)

Oman maan vauvoja

2011-07-17T06:34:00.001-07:00

Malttamattomuus on synneistä parhaimpia!

(Miehellä oli kuokka ja ämpäri,

minä toimin virallisena "peruna- ja kastematovalvoja")

Kun omiin perunataimiin puhkeavat ensimmäiset,

herkän valkoiset kukat,

minä nauran ihastuksesta varpaani kippuralle.

Sillä aikaisin keväällä,

siihen maahan tapettiin käärme.

Haudattiin mullan syvyyksiin,

pimeään ja pehmeään,

perunamaan hiljaisiin sokkeloihin.

Ja jo silloin minä tiesin salaa ajatuksissani,

että tästä maasta täytyy kasvaa

syntisen hyvä perunasato.

Tilaustyöskentelyä

2011-06-30T09:34:00.000-07:00

Tilaustyönä vuorellinen kotelomekko:

Tätä ommellessani minä tiesin ompelevani merenneidolle pyrstöä.

Eikä minun tarvinnut edes sulkea silmiäni nähdäkseni sitä.

Auringonvalossa se kimalteli kuin valtamerien miljoonat korallit.

(Kangas: Jätti-Rätti)

Korkeilla koroilla

2011-06-29T07:32:00.000-07:00

Ne poistivat ompeleet jalastani,

ja ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen minä kävelin korkokengillä ilman kipua.

Nyt minulla on ainoastaan arpi,

joka irvistää jalastani pedon hampain.

Ja minä seison keittiön ikkunan takana koroissani,

katson lasin läpi tuulessa heiluvia pyykkejä.

Minä ajattelen niihin hirveästi kesän tuoksua ja onnea.

Siihenkin neulemekkoon,

josta pesukone teki nukkesairaalan potilaan kokoisen mekon.

Ajattelen,

että se olisi ehkä täytynyt pestä käsin.

Mutta minulla on korot,

eikä mikään muu haittaa minua juuri nyt.

(Eivät edes multiinsa kuolleet salaatti- ja basilikaistutukset)

Aurinko paistaa suoraan sydämeen,

ja pedon hampaat haalenevat vielä iholta,

niin kuin kaikilla arvilla on tapana.

Jäädä vain muistoihin.

Kaikentäyttävä Rakkaus

2011-06-19T09:42:00.000-07:00

Meidän ensimmäinen hääpäivämme.

Taivas itkee onnesta,

rummuttaa kattoa sydämenlyöntien tahtiin;

ihan niin kuin vuosi sitten,

kun tahdoimme toisemme koko loppuelämäksi.

Minulla on miehessäni Keuhko,

jota ilman olisi kovin vaikea hengittää.

Minulla on mies,

joka saa polveni heikoiksi.

Jonka kaikentäyttävä rakkaus

tekee minusta kokonaisen naisen.

Eikä minulta mitään enää puutu.

(Minun hääpäivälahjani,

Klik Klik:)

Vilman ja Jannen Häävalssi

P.S. I Love You!

Silmä ja Neula

2011-06-16T08:47:00.000-07:00

On leikelty, on nukutettu,

on annettu kipulääkkeitä yhden ihmiselämän edestä,

heräämön seinällä on nähty pyöräilevä hiiri,

on mennyt letkuja ja piuhoja,

on saatu keinoilmaa ja aamukahvia pahvimukista kello 13:00.

On keltainen jalka,

on silmäneulan paholainen pieneen pussiin suljettuna kotiinviemisiksi,

on musta rasti kantapäässä,

on pyörätuoliajelua kaupassa

ja iltapalana miehen lupaamaa jäätelöä.

(Koska olin niin reipas, enkä pelännyt kuin aika hirveän paljon)

Ja kädessäni minulla on vaaleanpunainen ranneke,

jolla pääsee ihan jokaiseen laitteeseen!

Tänään minä näen punaisten lakanoiden alta pelkkiä päiväunia.

Unelmoin unia,

ja luotan lääkehuuruisen pääni sisällä siihen ajatukseen,

että pian minä olen terve.

Että pian ne jatkuvat säryt ja kivut ovat poissa.

Punaisiin lakanoihin on piirretty sydämiä,

ja minun uneni kirkuvat psykedeelisistä väreistä.

Yön Kuningatar vailla kotia

2011-06-12T10:11:00.000-07:00

Tilaustöinä tekemistäni pitsisistä Pikkuhatuista

yksi jäi ylitse ja vaille kotia.

Klikkaa itsesi puodin puolelle

ja tilaa pitsinen rusetti koristamaan kesäiltojasi:

Rakkaudella, Lucy

Minä vain luulin sen olevan luistaan rikki

2011-06-08T08:44:00.001-07:00

Minä istun siinä sairaalan tuoksuisessa odotusaulassa,

valkoisessa alushameessani ja pitsisissä nilkkasukissani.

Minä kerron sille miehelle vastaanottotiskillä,

että minun varpaani on vieläkin kamalan kipeä.

(Koska voin käyttää korkokenkiä?)

Ja se mies tuijottaa vain minun tissejäni.

Ja minun on kuuma.

Minun jalkani kuvataan,

ja minun mahassani nipistelee jännitys.

Ne sanovat haluavansa uusia kuvia,

ja minä riisun jälleen pois tossuni ja sukkani.

Kävelen edestakaisin portaita yläkerrasta alakertaan,

ja jokaisella askeleella tekee kipeää.

Niihin portaisiin oli liimattu tarrat,

joissa kerrotaan Jokaisen askeleen olevan Sinua varten.

Lääkärin tietokoneen näytöltä minä näen jalkateräni,

minun varpaitteni luut.

Siinä on minun mustavalkoinen jalkani,

minun harakanvarpaani.

Sieltä näkee myös,

että minun jalassani asuu silmäneula.

Minun neulatyynystäni kadonnut neula.

Se on uponnut ihon alle,

pintaa syvemmälle,

jonnekin luun lähelle,

jänteiden viereen.

Se on kauniisti vaakatasossa.

Ja minä nauran kuin hullu!

Röntgenkuvan minä päätän kehystää seinälle;

ihan vain muistoksi siitä,

että puolitoista kuukautta olen kantanut yhtä silmäneulaa jalassani.

(Minun täytyy olla Tosinainen)

Pieni Silinterihattu (Toinen Yritys)

2011-06-05T09:59:00.000-07:00

En minä päässyt siitä päähäni iskostuneesta mielikuvasta.

Ajatus pienestä silinterihatusta,

joka keikkuisi otsatukan kulmalla.

Pieni, kaunis ja käytännöllinen.

Minä yritin toteuttaa sen uudelleen:

(Nyt pitsipäälyksiään odottaa neljäs minisilinteri.

Enkä malttaisi millään lopettaa!)

Milloin Kielot Kukkivat?

2011-05-31T01:19:00.000-07:00

Piharapuilla istuessani

minä näen mustan kissan ylittävän katua.

(Enkä sylkenyt kummankaan olkani ylitse,

en kertaakaan)

Minä näen rusakon poikasen juoksevan pihan poikki,

ja naapurin tuulessa heiluvat pyykit.

Minä poltan sormeni nokkoseen,

ja kellarista löydän kuolemanhauraan perhosen.

Pihamaa on täynnä kielojen lehtiä

ja minä odotan niihin puhkeavia,

myrkyllisen suloisia kukkia.

Pieniä, valkoisia kelloja,

jotka huokuvat viattomuutta ja viekkautta.

Minä kuljen pitkässä, mustassa mekossani,

joka tuntuu aivan lapsuuden yöpuvulle.

Yhtäkkiä pitkiin helmoihin pukeutuminen tuntuu

miellyttävän turvalliselle ja mukavalle.

Yksinkertaisen helpolle.

(Vai onko minusta nyt tulossa Aikuinen?)

Minulla on aikaa.

Aikaa odottaa kukkien puhkeamista,

aikaa katsella maisemaa keittiön ikkunasta.

Minulla on aikaa helmoissa,

aikaa sormissa.

Aikaa kokea, nähdä, kuulla ja tuntea.

Olla joutenollen.

(Huomata ne elämän pienet asiat, joihin olemassaoloni ja onnellisuuteni perustuvat)

Ja niin minä odottaessani päätän keittää toisen pannullisen kahvia.

Ei menny niinku Strömsössä

2011-05-27T03:21:00.000-07:00

Toteutus ei aina yllä kauniiden mielikuvien rinnalle.

Minä vain vähän puuhastelin,

soitin Johnny Cashia

ja kuumaliimasin itseni sukkahousuista lattiaan kiinni.

Epäonnistuneen puuhastelun jälkeen voi uppoutua kuitenkin vielä siihen euforian tunteeseen,

kun repii kuivunutta liimaa irti sormistaan.

Hitaita repäisyjä,

pitkiä suikaleita.

(Ja miten ihanalta se tuntuukaan!)

Sirkusorkesteria netissä

2011-05-25T10:59:00.000-07:00

Villilä Korporaatio kuvasi Sirkusorkesteria

kerran Huittisten Seurahuoneella.

Minä muistan,

että silloin oli lunta ja pakkasta.

Ja minä muistan ne portaat alakertaan,

jossa vaihdettiin vaatteita.

Sinne ei kuulunut yläkerran musiikki.

Minä muistan ne johtojen määrät lavalla.

Ja sen,

ettei niihin saanut kompastua koroillaan.

Minä muistan,

että siellä oli niin kylmä,

että sormien iho sinersi.

Minä muistan jännittäneeni ja palelleeni niin paljon,

että itse esiintymisestä minä en muista jälkikäteen mitään.

Minä muistan,

että me valvoimme aamuun.

Että hotellihuoneen sängyt jäivät koskemattomiksi.

(Muistan, kuinka me söimme yöllä salaa perunoita baarikeittiön jääkaapista)

Ja niin meistä tehtiin video.

Me ollaan netissä.

Pikkuhattuja vailla kotia!

2011-05-24T00:26:00.000-07:00

Muutamia ReUse Republic- pikkuhattuja
on vielä kodittomina ja vailla kantajaa :

Rakkaudella, Lucy

Röyhelöitä olkapäille

2011-05-22T01:37:00.001-07:00

Tilaustyönä ommeltu:

Sellainen "Röyhelö-bolero-hörtsykkä",

minulle sanotaan.

(Olen miettinyt pääni puhki,

että miksi minä tätä ompelusta voisin kutsua)

Röyhelö-bolero-hörtsykkä.

Ja minusta tuntuu,

että juuri sellainen se on.

Kamalan Ihania Apulaisia

2011-05-21T12:18:00.000-07:00

Meillä on karvaisia lapsia,

jotka rakastavat ompeluhommia.

Lattialle jätettyjä tilkkuja,

kangasrullia,

(Mustia kankaita!)

saumurilankojen syömistä,

tyllin jyrsimistä,

(ja myöhemmin sen oksentamista)

lankarullien ja nuppineulojen metsästystä.

Ne rakastavat yllätyshyökkäyksiä juuri kaavoitetun kankaan kimppuun.

Juuri sen,

jonka olet oikonut sileäksi,

neulannut,

ja jota olet juuri leikkaamassa.

Ne haluavat nukkua juuri sen mekon helman päällä,

jota yrität viimeistellä.

Ne kurisevat,

kehräävät

ja kuorsaavat.

Vähät välittävät sinun raskaista,

äänekkäistä huokailuistasi.

Silti minä rakastan niitä

(Ja rukoilen joskus saavani oman työhuoneen,

irtioton karvahirviöistä)

Kamalan ihania apulasia.

Niin kauniita nukkuessaan.

(Silloin minä teen ompelutyöni kuin varkain,

herättämättä pieniä pirulaisia.

Salaa surrutellen.)

Yön Kuningattarille

2011-05-16T07:48:00.000-07:00

Sateiset aamupäivät ovat kuluneet lankarullien ja pitsikasojen keskellä.

Kellon lyödessä iltahämärään,

sytytän yövalon,

ompelen pieniä rusetteja,

kaivan aarrekätköistäni helmiä ja nappeja,

joilla koristan pikkuisia satiinihattuja,

harsin sormiini pieniä silmineulan kokoisia reikiä.

Ajatuksissani minun pikkuhattujani kantavat Yön Kuningattaret;

sellaiset koreat naiset,

joilla on hersyvä nauru.

Sellaiset ihanat ja ylpeät naiset.

(Tilaustyönä: Pikkuhattuja Mustan Pitsin Yöhön.

Rauman Pitsiviikko 23. - 31.7.2011)

Ruusun muotoisia solmuja

2011-05-11T08:09:00.000-07:00

Sormet syyhyävät tavalla,

jota eivät kynnet kykene taltuttamaan.

Tänään Marilyn on vaiennut.

Päässä aivolohkot kietoutuvat miljooniin umpisolmuihin.

Jokaisella tunnilla ne kiertyvät tiukemmalle,

ja minä yritän suoltaa mustetta paperille aivoja nopeammin.

Piirrän sormeni mustiksi.

Iltapäivällä huomaan punaisen viinilasin olevan jo puoliksi tyhjä.

Valkeat paperit ovat epämääräisiä viivoja täynnä,

kynsien alla multaa,

ja minun pääni umpisolmut ovat muuttuneet pitsiryppäiksi,

joihin en saa mitään otetta.

Olen epämääräisen innostunut -

pääni umpisolmuista.

Epämääräisen rakastunut sellaiseen,

josta en tiedä vielä mitään.

Mutta minulla on Se Tunne.

Sellainen kutina sormissani,

että vielä minä kynsin itseni pinnalle.

Silmut

2011-05-10T01:20:00.001-07:00

Minä toin koivun oksia keittiöön,

pistin viinipulloon kasvamaan.

Yhtenä aamuna niihin puhkesivat lehdet,
ja olohuoneessa lauloi Marilyn Monroe.

Minun varpaani huutaa kivusta,
mutta minun on pakko tanssia.
Tanssia aamuauringon valossa.

Ja niin laulaa Marilyn.

Myöhäiseen iltapäivään asti.

Kissatossuiluja

2011-04-28T04:07:00.000-07:00

Rikoin varpaani yöllä,
Kynnykseen tai seinään.

Rits Räts,
sanoi peukalovarvas .

Minulla on turpea varvas jalassa,
ja se on niin kipeä,
että naurattaa.
(Nauran kuin hullu!)

Mies lupasi minulle,
ettei se tipu minusta.

(Minä mietin kissatossuissani,
että voiko ensiavussa juoda kuohuviiniä)

Ja oikeastaan koko varpaassa minua harmittaa vain,
etten saa korkokenkiä jalkaani.

***

Kokeiluja:

(Harsintaa:)

Kyllä vasemmallakin jalalla pystyy painamaan kaasua ompelukoneeseen!

En luvannut sinulle ruusutarhaa

2011-04-26T06:08:00.000-07:00

Ompelin itselleni mekon
Ihan itselleni
Punaisista pellavaruusuista
joihin rakastuin

Rakastuin niin
että ostin samoja pellavaruusuja hyllyyni myös mustana
mutta ne ovat odottaneet siellä hyvin pitkään
Sillä kaikissa rakastamissani kankaissa on aina sama ongelma

Täydellisen idean odottaminen
Täydellisen mekon ongelma
Täydellisten kaavojen piirtäminen

Joskus vain täytyy pistää silmät kiinni
Ottaa sakset käteen
ja juosta

Multaisia sormia
vähentyneita sukkahousukerroksia
Mökin hiljaisuutta

Laukussa solmuihin kiertyviä lankakeriä ja kilisiviä puikkoja

Pihamaalla sininen kukkameri
Skilloja ja tulppaanien alkuja

Hiljaisia ja onnellisia aamuja

Aamuja
jotka ovat niin kauniita
että on hyvä hengittää

" Olkaa viattomia kuin kyyhkyset

ja viekkaita kuin käärmeet"

Niin minulle kerrotaan

Pienessä kopissa

jossa savu menee silmiin

Yhtenä päivänä
jolloin taivas on täynnä pilviä

Minulle sanotaan,

että niin elämässä selviää.

Aamut ovat niin kauniita
Ja minun uneni ovat lintuja täynnä

Rakkaudella, Lucy - Pieni Puoti Unelmista

2011-04-20T04:36:00.000-07:00

Tänään avautuvat ovet kauan haaveilemaani,
pieneen unelmien puotiini,
jossa esittelen ja myyn
suunnittelemiani ja toteuttamiani
persoonallisia vaatteita sekä asusteita.

Rakkaudella, Lucy
aloittaa myymällä ReUse Republic -tapahtumasta
jääneitä ekologisia Pikkuhattuja.

Käy sisään pieneen putiikkiini,
ja jää seuraamaan,
mitä unelmia minulla on kesän varalle suunnitteilla:

Rakkaudella, Lucy

(Myytävänä olevia ReUse Republic- Pikkuhattuja:)

Hengähdystauko

2011-04-13T01:55:00.000-07:00

Se sama tyhjyyden tunne

sekoittuu kehon täyttämään mielihyvään
jokaisen onnistuneen työn jälkeen.

Kun näkee kättensä tekemän työn;

jokaisen sauman, jokaisen toisiinsa liitetyn palasen.

Himmeän lakan alta kuultavan petsipinnan,

teräsvillan hennot jäljet puun pinnassa.

Ensikertaa kuukauteen,

sitä tuntee hengittävänsä.
Hengittävänsä syvään.

Tunto palaa sormiin,

ja minä tunnen kuinka pieni ylpeys ja onni lämmittävät ihoani.

Minä imen valmistuneen työn jälkeistä onnea itseeni

ja tunnen olevani elossa.

Ilma täyttyy näkymättömästä sateesta,

sumuisesta harmaudesta.

Piharappuset ovat sulaneet talvipeitteestään.

Minun tekee mieli riisua kenkäni

ja kastella sukkani märkään pihanurmeen.

Minun tekee mieli tuntea ja huutaa;

kylmyys, kosteus -
Kevät

jonka huomaan tekevän hitaasti tuloaan.

Ja minä mietin,

milloin pihapuihin on kasvanut pajunkissoja?

(Miksei kukaan ole kertonut minulle niistä)

Keskeneräisen valmista

2011-04-05T22:23:00.000-07:00

ReUsen myyntitapahtuma lähestyy
(väsymys ja stressi ja jännitys!)
ja niin paljon tuntuu olevan vielä kesken,
viimeistelemättä
ja niin paljon unelmia vielä kokonaan toteuttamatta

Aika keskeyttää ajatustulvan
ja kankaiden kahinan

Teen kaiken sen loppuun
minkä vielä ehdin
Niin että lopussa voisin olla hieman paljon ylpeä itsestäni

(Kesken kaiken:)

(Jotain valmistakin:)

(1 Kollaasi: Seppälän mekosta ommeltu hame,
joka on koristeltu mustalla kangasvärillä
Pikkuhattu saman mekon ylijäämäpaloista,
pitsit ovat myös ylijäämäpaloista
2 Kollaasi: Pikkuhattu ja mekko Seppälän mekosta,
rusetit Petrifunin valkoisesta kauluspaidasta)

Jokaisella hienolla naisella pitäisi todella olla asuun sopiva pikkuhattu!

Uniikkia ja Ympäristöystävällistä Muotia

2011-04-01T17:00:00.000-07:00

ReUse Republic tarjoaa jo toisen kerran

ympäristöystävällistä muotia

Helsingin Kampissa 8.-9. huhtikuuta.

Liikutahan ekologiset ja uteliaat jalanjälkesi Kampin kauppakeskukseen katsomaan,

mitä kauppojen lahjoittamista ylijäämävaatteista voi luoda.

Ja joku joskus sanoi minulle,

että ekoilu on tylsää.

Palasia ReUsen kevätmallistostani :

Petrifunin kauluspaidoista kesämekkoja

Sydämellisiä asioita Petrifunin kauluspaidoista

Sydämiä ja helmoja
niistä taitaa olla minun mallistoni tehty
***

ReUse Republicin viimeisiä hetkiä ennen varsinaista myyntitapahtumaa
voi seurata myös

facebookista.

Viimeisiä tilkkuja

2011-03-30T09:00:00.000-07:00

Näyttötyö Vaihe Kaksi:

Karhunlankaa ja verisiä sormenpäitä

Haikein ja ylpein sydämin
minä parsin viimeisiä kankaanpaloja yhteen
Samalla toivoen
ettei lanka loppuisi minun neulastani koskaan

Neula on suuri ja käyrä
Se pistää reikiä minun sormiini

Karhunlanka niin vahvaa minun käsissäni
että sillä voisi korjata monta rikkinäistä ja haurasta sydäntä

Kaikessa Hiljaisuudessa

2011-03-24T07:51:00.000-07:00

Kaikessa kankaan kahinassa
Koneiden surinassa
ja maalin tuoksussa
Hän tekee Näyttötyötä koulussa

Joskus Hän muistaa juoda kupin kahvia ja ehkä nukkuakin

(än yy tee nyt ja tästä se kaikki alkoi)

minun aivoni ovat pullollaan irrallisia raitoja ja palloja
satiinia ja ruusuja

minun kätteni iho on karheampi kuin koskaan

Ja ne tilkut näyttävät paremmilta kuin pystyin kuvittelemaankaan

Postia Minulle!

2011-03-05T08:46:00.000-08:00

"Keväisempiä keriä odotellessa!"

Pieniä yllätyksiä ja toiveita keväisemmistä keristä -
sieltä mainoskasojen ja laskupinojen alta,
vihreän laatikon syvän kidan pohjalta.

Nukkesairaalassa kuume polttaa otsaa
ja yskä poraa pieniä reikiä keuhkoihin
(Sellaisia, joihin perhoset tekevät pesiään)

Tekemättömät työt kirveltävät sormia,
ja yksi ainoa polvisukka on makkaralla.
(Nukkesairaalassa toisen sukan pari hukkuu aina,
vaatekaapin alle tai pesukoneen hampaisiin)

Minun poskiini sattuu hymyillä,
mutta en tohdi lopettaa.

Päätän hymyillä kevääseen saakka,
kantaa keuhkoissani tuhansia perhosia,
suojella niiden hauraita siipiä
ja haaveilla niistä keväisistä keristä,
joihin kietoa puikkonsa ja koukkunsa,
sormensa ja kehonsa.

(Minun täytyisi kutoa kevät jo takaisin,
puiden oksiin ja pihamaihin)

Vettä Elefanteille

2011-02-21T08:10:00.000-08:00

Sirkusorkesteri Turun S-Osiksella 19.2.2011,
ja ulkona oli niin kylmää,
että salmiakkiautotkin jäätyivät hampaisiin kiinni.

Minun sydämeni on vieläkin lämmin niistä kahdesta ihanasta tytöstä,
joiden sanat keikan jälkeen tuntuivat maailman parhaimmilta.
Ihastuttavia tyttöjä,
ja vieläkin minä hymyilen heille.
(Kiitos!)

Ihastuttava ilta,
musta pikatie,
huurteinen aamuyö,
ja aamulla minä löysin vielä yhden jäätyneen salmiakkiauton laukustani.
(Voi sitä naurua!)

Kuvat: Teemu Jokela
Omat vaatteeni sekä miehen valkoisen satiinitakin olen itse suunnitellut ja toteuttanut.

Punaista surinaa

2011-02-18T02:26:00.000-08:00

Viimeiset päivät ovat vain surisseet hiljaa ohi.

Sur Sur.

Viimeiset viikot ovat surisseet ohi.

Sur Sur.

Viimeiset viikot soivat päässä ja tuntuvat sormissa.
Viimeisistä viikoista ja päivistä jää jäljelle
mekkounelmia,
tuhansia langanpätkiä ja paljon pientä kangassilppua,
joita kukaan ei siivoa makuuhuoneen lattialta.

Ja minun päässäni surisee vieläkin!

(Mahassa on perhosia ja sormissa pieniä neulanreikiä)

Tänään minä pakkaan laukkuuni pillin ja korkokengät.
Ehkä villasukat, sekä lankapussin.
Mummoudun hieman ja nostan korot kattoon -
nautin kokonaisesta viikonlopusta.

Ihanaista viikonloppua kaikille!

Jäätyneitä sormia

2011-02-13T09:47:00.001-08:00

Minun päätäni huumaa katsoa maailmaa aurinkolasien lävitse keskellä talvea;
se saa minut kaipaamaan kevättä kovemmin,
se saa minun mahani kipristelemään onnellisuuden tunteesta.

Pahvinen kahvimuki lämmittää sormia,
tupakan savu tekee kiehkuroita auton ikkunaan,
hengitys huuruaa ja tie edessä on niin kamalan pitkä.
Enkä minä haluaisi,
että se päättyisi milloinkaan.

Haluaisin jäädä valoon istumaan,
olla riisumatta aurinkolaseja,
kuunnella huonoa musiikkia ja moottorin jylinää.
Antaa tien kulkea alla,
jäädä siihen seesteiseen olotilaan,
olla matkalla johonkin.

Neljäkymmentä jäätynyttä sormea
repii teippiä ja julisteita.

Neljäkymmentä tunnotonta sormea ja varvasta.
Niin paljon siihen tarvittiin,
kulkemaan pitkin Turun jäisiä katuja.

Illalla minä istun patjalla suuren Huvikummun lattialla,
eivätkä minun sormeni sula.
Kohmeisin sormin minä pitelen kahta sukkapuikkoa
ja kuljetan valkoista lankaa niiden lävitse.

Sormet ovat hitaat,
mutta puikkojen kilinä on rauhoittavaa.

Jossain vaiheessa joku sytyttää takkaan tulen,
enkä minä muista,
koska viimeksi olen jäänyt kuuntelemaan niin ihastuneena tulen huminaa.

Minä tunnen kuinka tunto palaa sormiini
ja minun silmukkani kiertyvät nopeammin puikoille -
lanka juoksee sormien välistä
ja minua naurattaa.

Klik!

Pakkasavain

2011-01-27T07:51:00.000-08:00

Keittiön ikkunasta näen sateenkaaren.
Ikkunasta tuulee sisään kylmää ilmaa.

Syön jukurttipurkista jukurttia etusormellani.
Pitkä, hiljainen aamupäivähetki.
Ja sateenkaari pakkasilmalla.

Märät hiukset valuvat sotkuisena kasana pitkin niskaani,
niiden latvat koskettavat jo selkäni ihoa.
Minä olen niin kauan haaveillut taas pitkästä tukasta,
joskus ne latvat hipoivat alaselkääni,
takkuisena norona.

Jukurttia sormissani minä mietin,
kuinka haluasin leikata hiukseni.

En minä osaa enää olla pitkätukkainen nainen.
Ei minulla enää ole sellaisia haaveita.

Minä haluan niskaani tuulevan.

Hiljaisen hetken päätöksiä.

(Vanhoja käsityölehtiä kirpputorilta!)

Iltapäivällä kaivan pakkasessa jäätyneen vara-avaimen esiin piilostaan,
kylmät sormet hapuilevat sitä esiin,
kaipaavat kahvikupin lämpöön.

Minä laitan pienen avaimen kielelleni
ja tunnen sen tahmean kylmyyden suussani.

Ja sillä sekunnilla minä muistan,
miksi lapsena opetettiin,
ettei kieltä saa pistää rautaan kiinni talvella.

Ja miksen minä muista sitä vieläkään.

...

Kieli on turta ja kahvi on kuumaa.
Meidän jääkaapissamme tuoksuu pullataikina.

Onneni on olla

2011-01-22T08:45:00.000-08:00

Tänään minä olen onnellinen -

Pitkistä yöunista,
joissa minä sovitin erilaisia turkkeja ylleni -
toinen toistaan koreampia.

Sinisestä taivaasta
ja siitä,
että olin jo ehtinyt unohtaa,
kuinka paljon lunta puut voivat kantaa oksillaan.
Kuinka kauniiksi ne voivatkaan talvella tulla.

Valosta,
joka tulvii sisään ikkunoista.
Siitä hetken kestäneestä ajatuksesta,
että olisi jo Kevät.

Olen onnellinen keittiön pöydillä olevista Täydellisistä appelsiineista,
jotka saavat sormet tahmeiksi mehukkuudellaan.

Uudesta ompelukoneesta,
joka kehrää kuin kissa.
Hur Hur,
se sanoo
ja minä tunnen sormieni hipovan taivasta.

Olen onnellinen punaisesta kynästä,
joka piirtää pieniä sydämiä valkoiseen kankaaseen.

Hiljaa kuorsaavista kissoista,
jotka ovat niin kauniita nähdessään kissaunia.

Kahvista,
jota mieheni keitti minulle.
Eikä kahvi ole aikoihin maistunut niin hyvälle.

Lumienkeleistä,
joita haluaisin tehdä pihalle.
Niiden ajattelemisesta.

Olen onnellinen joulusiideristä,
jota lähikauppa myy alennuksella.

Ja siitä ompelukoneesta,
joka vieläkin kehrää kuin kissa minun käsissäni.

Olen taivaassa.
Hur Hur.

Nuppupeittoja!

2011-01-16T07:22:00.000-08:00

Sain fatsepuukkiini kivan kutsun,
joka haastoi minut mukaan Tilkkupeittokeräykseen keskosille.

Ajattelin sellaisen pienen peiton surruttaa,
jos vain löydän sopivan hiljaisen päivän itselleni ja tilkkutöille.
Tarpeet löytyisivät kuitenkin jo omasta hyllystä.

"Kaivetaan esiin ompelukoneet ja ommellaan pieniä tilkkupeittoja, jotka keräyksen lopuksi lahjoitetaan Satakunnan keskussairaalan vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastolle. Osasto lahjoittaa pienen tilkkupeiton lämmittämään jokaista keskosvauvaa sairaalassaoloaikana. Peiton vauva saa kotiin lähtiessään mukaansa muistoksi."

Jos innostuit,
lisää kannattaa käydä lukemassa:

Nuppupeittohaaste!

Tai facebookista.

Karkkimaisen epäolennaista

2011-01-14T10:15:00.000-08:00

Petaamaton sänky ja yksi neulasista paljas joulukuusi.

Hiljaiset seinät ja kolme nukkuvaa kissaa.

Liian vähän valoa ommellakseen enää tänään mitään oleellista,
liian huonot silmät hämärään.

Lasissa pilli ja kuplia.
Hieman likainen tukka,
jouluvaloja ripustettuna vessan seinään
ja kaksisataa virkattua isoäidinneliötä.

Käsivarressa laastari ja
käsissä pian uusi ompelukone.

Suunnitelmissa rakentaa ulos lumihevonen ja lumiukko.
Ukolle hattu ja kaulaliina.
Rusinoista suuri suu ja nenän paikalle porkkana.

Punaista ja valkoista;
tikkejä karkkipapereihin.
Täytyy muistaa aina peruuttaa hieman lopussa -
etteivät langat purkaannu.

Epäolennaisia puuhia hämärässä.

Voisiko sitä paremmin perjantaita viettää?

Pieniä pelkoja, suuria petoja

2011-01-13T11:31:00.001-08:00

"Kummakos on olla rohkea, jollei pelkää?"

-Muumipappa-

Minä pelkään joskus hieman tulevaisuutta.
Pelkään sitä,
etten pärjää tai kelpaa maailmalle minunlaisenani ihmisenä.
Pelkään riittämättömyyttä.

Pelkään vähän pimeää,
mutta vain ollessani yksin.
Pelkään sängyn alta nousevia rapuja
ja petoja ikkunalasien takana -
kiiluvia silmiä ja teräviä hampaita.
Pelkään pimeää metsää
ja mustia katuja.
Pelkään turvattomuutta.

Pelkään hieman itseäni,
että vaadin itseltäni liikaa.
Tai olen vaatimatta mitään.
Etten toteuta unelmiani koskaan,
että annan elämän valua sormieni välistä tyhjyyteen.
Annan kaiken lipua hiljaa ohitse.

Pelkään ajatusta,
että kadottaisin itseni ja haaveeni.

Pelkään hiukan rakkaani puolesta,
huoli kantaa läpi jokaisen päivän.
Ettei toinen satuttaisi itseään.

Pelkään postimiehiä silloin,
kun laskut ovat maksamatta.

On turvallista tietää saavansa pelätä -
ettei pelko takerru minun kehooni kiinni
ja ime siitä elämää itseensä.

Joskus minusta tuntuu,
että pelkään asioita vain,
jotta muistaisin olevani turvassa.

Ja minä olen.
Eikä meidän sängyn alla ole oikeasti rapuja.
Eikä ikkunoiden alla piileksi petoja hampaineen.

(Mutta Kastematoja minä pelkään kuollakseni!)

Suuri Koukutus

2011-01-06T07:54:00.000-08:00

Niin suurien suunitelmien ja keskeneräisten töiden
ohessa on hyvä välillä levätä.

Tuuli repii savupiippuja katoista
ja riepottaa hiuksia kasvoille.

Minä istun olohuoneen lattialla virkaten ja minun selkäni tuntuu vanhalta.
Siinä minä olen istunut jo monta päivää.
(Suuria, keskeneräisiä asioita!)

Kipeät sormet luovat lävitseen tuhansia lankoja,
jokaista väriä.

Langat sammaloituvat kiinni minun ihooni,
minä kiinni mattoon,
joka on täyttynyt joulukuusen neulasista ja lankakeristä.

Pyöritän koukkua sormissani,
palmikoin ja päättelen.

Joinakin aamuina,
minä herätessäni pelkään,
että olen itse muuttunut lankakeräksi.
Ja minut kudottaisiin neliöksi keskeneräiseen vilttiini.

(Lankoja,
lankoja,
lankoja,
yhden tytön elämä pullollaan!)

Enkä minä nouse olohuoneen matolta,
ennen kuin minun lankani loppuvat
ja minä olen valmis.

Jokaisen Naisen Kirja

2011-01-05T08:46:00.000-08:00

"Pukeutukaa kotioloissakin huolellisesti.
Aviomiehet eivät mielellään näe vaimoaan edes kotona huolimattomassa asussa."
(Jokaisen Naisen Kirja, 1948)

Tukka likaisena pörröttäen ja kasvot meikistä paljaana,
vaaleanpunainen yöpuku päällä ja suuri nalle kainalossa,
minä odotan miestäni kotiin.

Ja hän sanoo,
että minä olen kaunis.

Vaikka minä haluaisin olla kuin Jokainen Nainen,
huoliteltu vaimo,
jonka koti on aina siisti
ja hiukset hillitysti aseteltu.
Joka ei maalaa hampaitaan huulipunalla
ja ajele kulmakarvojaan kertakäyttöhöylällä.

Minä en ole kuin Jokainen Nainen,
olen mieheni yöpukurouva.

Joskus on ihanaa olla rumasti,
samalla tietäen,
että on jonkun elämän kaunein ihminen.

Veistin sormeeni haavan.
Syvän ja kipeän,
leikatessani porkkanaa.

Käärin sormen peittoon talouspaperilla ja ilmastointiteipillä,
niin nopeasti,
etten ehtinyt edes huutaa kivusta.

Nyt minua huolettaa vain,
miten minä voin virkata?

Keskeneräinen

2011-01-03T08:08:00.000-08:00

Huomaan joka päivä kirjoittavani päähäni.
Sanelen silmieni kautta mieleeni,
sanaryöppyjä tulvii suoniini!

Ja joka päivä huomaan kaipaavani kirjoittamista yhä enemmän.

Alan kuljettaa mukanani kovakantista kirjaa ja mustekynää -
en ole avannut sitä vielä kertaakaan kirjoittaakseni.

Luen vanhoja tekstejäni,
joita löydän kellarista.
Teipatuista pahvilaatikoista,
valkoisten arkkien kulmat ovat ryppyisiä.

Minulla on hirveän paljon sanoja sisälläni,
mutta ne takertuvat kurkkuun,
jäävät kielen päälle pyörimään.
Ne eivät kasva minusta ulos.

Minä jään keskeneräiseksi.
Keskeneräiseksi naiseksi,
joka kantaa sanoja sisällään.

Kaipaan sanoja,
kirjaimia.

Kaipaan mustekynän tuoksua ja rypistyneitä papereita.

Kaipaan kirjoittamisen tuomaa euforiaa enemmän kuin puhumista.

Ja minä kirjoitan mieleeni,
kirjoitan kuin hullu!

Huomenna kävellesäni töihin.
Kahvitauolla,
kotimatkalla.
Kotisohvalla,
olohuoneen lattialla.
Ennen nukahtamista.
Unissani.

Sitten minä olen valmis kirjoittamaan kirjan.
Kaikesta,
mikä on vielä kirjoittamatta.

Ihan pian minä olen valmis.
Minä ja minun keskeneräiset lauseeni.

(Kuvia Kellarista,
teipatuista pahvilaatikoista,
vuosilta 06-07)

Joulukuun neljäs

2010-12-04T11:47:00.000-08:00

Niin hiljainen talo.
Niin hämärää ikkunoiden takana.

Yhdessä ikkunassa,
punaisten pitsiverhojen takana,
on pieniä salaisia liekkejä,
ja hiljaa roihuavia himoja.

Silmät kiinni ja savukiehkuroiden mukana taivaaseen,
synnin tielle.

Kunnes aamu vie mukanaan hiljaisuuden
ja kynttilöistä liekin.

Ei saa leikkiä tulella,
lapsille opetetaan.

Silti kynttilän liekissä palanut vaahtokarkki
sulaa niin syntisen ihanasti kielelle.

Mustunut pinta rasahtaa hampaissa,
pehmentynyt sisältö valuu hengitysteitä pitkin suoraan sydämeen.

Hiljainen talo,
hiljaiset seinät.
Kynttilät pöydällä
ja minä uppoan vaahtokarkkitaivaaseen.

Enkä minä ennen aamua sieltä halua herätä.

Joulukuun Kolmas

2010-12-03T11:19:00.000-08:00

Ei pienet viisarit armoa anna.

Minä vien kelloni uniini.
Minä lasken aikaa.
Piilotan puupölyä hiuksiini.

Unieni kellossa viisareita on kymmenen.
Jokaiselle sormelle yksi.

Ne pyörivät ympyrää kuin hullut.
Kuluttavat minun aikaani.

Minun unieni kellossa viisareita on satoja,
ja minusta tuntuu,
että minulla on kauhea kiire.

Minun täydellisen epätäydellinen kelloni,
jonka pienet viisarit tikittävät aikaa.
Minun käsieni hioma.
Aika,
johon minä puhallan elämän.

Ikkunasta näen, miten rusakot juoksee
ja lumi tekee seittejä oksiin.

Kahvini on aikoja sitten jäähtynyt mukiin,
mutten voi olla hymyilemättä.

Sulkiessani silmäni,
minä pyörin,
pyörin,
pyörin -
Kuin miljoonat hullut viisarit unissani.

Sahanpurua Aarrelaatikkoon

2010-11-23T09:49:00.000-08:00

"Kurkota vaikka kuuta taivaalta.
Vaikka et sitä saisikaan,
voit silti saada tähtiä."
(Les Brown)

(Lähikaupan jouluavajaiset ja ilmapallot;
kun meillä ei ollut vielä lunta ja kerrospukeutumista)

Minulla on mieheni lökäpöksyt ja raitainen paita,
suurissa saappaissa kahdet villasukat.

Minun paitani päällä on toinen paita.
Ja villapaita,
jonka päälle olen laittanut harmaan hupparin.
Ja sen harmaan olen peittänyt suurella punaisella hupparilla,
joka yltää melkein polviini.

Minun on vaikea liikuttaa itseäni kaiken sen kangasmäärän alta.

Minun laukussani kilisevät eripariset puikot
ja langat ovat kiertyneet solmuille.
Minun sukkani purkaantuvat,
vaikka minä kuljen hitaasti eteenpäin.

Kerään töistä pieneen pussiin puunpalasia.
Pieniä ja rosoisia.
Niistä jää tikkuja sormiin.

Pyöreitä,
vinoja, pitkiä, kapeita.
Roskapuuta,
ne sanovat.

Minä pelastan jokaisen löytämäni palan,
vaikka ne ovatkin hiomattomia ja epätäydellisiä.
Rumia kaikessa kiehtovuudessaan.
(Ne ei eivät ole vielä mitään muuta kuin päässä surraavia ajatuksia.)

"Älkää koskeko minun aarteisiini!",
minä sätin taltta kädessä,
kun joku aikoo siivota minun työpöytäni.

Ja samalla minä mietin,
pitäisikö minulla olla kotona myös sahanpurua askartelulaatikossani.

Iskuja

2010-11-21T08:18:00.000-08:00

Kuinka monta iskua sydän lyö minuutissa?

Bang Bang!

Miehen pää lepää rinnallani -
minä lasken kuluvia sekuntteja
ja mies sydämenlyöntejä.
Rummuttaa reittäni vasten niiden tahtiin.

Minun sydämeni hakkaa rintaa,
tykyttää raivolla läpi kimmoisan ihon.

Sillä on niin kiire,
sillä on aina niin kiire.
Huutaa kaipuuta ja
tulvia rakkautta yli ääriviivojensa.

Kuuntele minua!
Ota kämmenelle,
helli, suutele ja hoivaa.

Minun sydämeni lyö kuin Raivohärkä.

Bang Bang Boom!

Sata sydämenlyöntiä minuutissa.

200 kahdessa minuutissa.
300 kolmessa minuutissa.
6000 tunnissa.
144000 päivässä.

Ja niin paljon yhdessä elämässä,
että pääni menee pyörälle
ja minä alan hyräillä,
jotten ajattelisi niitä loputtomia numeroita,
iskuja, aikaa, tahteja;
miljoonia nollia lukujen perässä,
joita en kykene ymmärtämään.

Bang Bang,
tahmeaa mahltaa suoniin,
punaista kultaa.

Sata minuutissa
ja niin paljon rakkautta sisällään,
että joskus minä salaa pelkään sydämeni räjähtävän sen painosta.

Bang Bang,
My Baby Shot Me Down.

Minulla on sydämiä pakkasessa

2010-11-15T12:05:00.000-08:00

Aamulla taivaasta sataa maksalaatikkoa,
ja minä seison kadunvarren ainoan lumikinoksen päällä,
kuvitellen joulun ja taikatalven.

Kuvittelen mahani täyteen happamia ja kirpeitä havunneulasia,
ja miltä tuntuisi nukkua kevääseen asti.

Minulla on muutama neulanen taskun pohjalla piilossa.

Uinuvat vanussa,
pumpulissa,
jota vanhan takin revenneet saumat vuotavat taskuuni.

Minulla on käpy hyllyllä,
pullonkorkkeja ja tulitikkuaskeja olohuoneen lattialla.
Nuppineulatyyny sängyn vieressä,
punaista maalia sormenpäissä
ja mutaan vuorautuneet maiharit.

Minulla on vanhoja sanomalehtiä lattialla,
hukatut sakset,
ja kasa keltaisia hiomapapereita.

Minulla on ruhjotut raajat ja mustanpuhuva iho;
minä nauran kippurassa keittiön tuolilla,
koska minuun koskee niin paljon.
Koska minä rakastuin tankotanssiin,
heti kun kiedoin ensimmäistä kertaa käteni kromisen tangon ympärille.

Tekee niin kipeää,
tekee kipeää nauraa kyyneleet silmissä,
koska haluaa vain lisää.

Minulla on lakatut varpaankynnet
ja käheä ääni.
Jukurtissa banaanilastuja
ja kahvissa vanhaa maitoa.

Minulla on paha tapa jättää pöydille syötyjä purukumeja.
Ja paha tapa liimata niitä purkkapussin suulle.

Minulla on pitkät nenäkarvat.

Lounastauolla tökkiessäni niitä peilin edessä takaisin sieraimiini,
olen varma,
että puupöly kiihdyttää nenäkarvojen kasvua.

Minä tökin, tungen ja mutristan suutani,
minulla on vakaa tavoite saada ne kasvamaan sisäänpäin.

Minulla on keittiön pöydällä kookospähkinä,
ja sen suu hymyilee minulle ja minun nenäkarvoilleni.

Ja minun pieni maailmani pysähtyy ympärilleni,
enkä minä uskalla hetkeen tehdä muuta kuin hengittää.

Hengittämisen jälkeen minä alan nauraa.
Niin että paikat kolisevat,
enkä minä kuule edes sateen ropisevan ikkunoihin.

Kun Sydän Käskee Luovuttamaan

2010-11-08T07:59:00.000-08:00

Työpaikan aamukahvin äärellä,
joku sanoo minulla olevan tyynyn ryppyjä vielä poskessa.
Ja minun nenäni olevan punainen.

Minä maalaan poskeni mustiksi
maalatessani kissan viiksiä tuolin istuimeen.
Tärisevin käsin suoria viivoja.

Minä olen kuin mustalainen,
mustaa maalia ihossani.

Piilotan kylmästä punaisen nenäni syvälle kahvikuppiin
ja annan kahvihöyryn lämmittää sen märäksi.
Poskessani on pitkälle aamupäivään unien painamia ryppyjä.

Minun käteeni annetaan taltta.
Ja minä sanon,
etten ole ennen taltannut.

Minä alan taltata käteni kipeiksi.
Ja kun puunpalasta loppuu tila,
minä katson haikaillen lattioita.

Minun käteni liha sanoo raks,
kun parsinneula lävistää kämmenen.

Minun käteeni annetaan sammutin.
Ja tulityökortti.
Ja työturvallisuuskortti.

(Vanhan, vanhan naisen rakkaat kädet)

Töiden jälkeen minun käteni sujahtavat postilaattikkoon ja
avaavat pienen kirjekuoren,
joka antaa minulle oikeuden Luovuttaa.

Minä haluan Luovuttaa.

Ajattelin erota kirkosta -
tilasin itselleni Elinluovutuskortin.

Pieni pala pahvia,
pieni tila käsilaukusta,
suuri asia minun sydämelle.

Mustaan nimeni keltaiseen korttiin,
päivämäärän ja allekirjoituksen.
Se on höyhenenkevyt minun laukussani,
vaikka se painaa minun itseni verran.

Lue lisää:

Lahja Elämälle

Anna minulle pieni kuvausajatus

2010-11-02T08:03:00.001-07:00

Koska minä olen vaikutuksille altis lapsi,
niin minäkin haluan katsoa,
onko jollain minulle uusia kuvausideoita.

Vaikutuksen kiitoksen annan Lauralle,
The pope´s egg hat -blogin ihanaiselle kirjoittajalle,
jolta kävin tämän haasteen näpsäisemässä.

Kiitos kaunis:
Raapusta pieni idea minulle,
pieni,
pitkien ja hiljaisten iltojen kuvausajatus.

Ja koska ei Laurakaan haastanut ketään,
en aio minäkään.

Ihan vain jotta kaikki vaikutuksille alttiit olevat ihmiset
voisivat kopioida tämän halutessaan itselleen.

Kylmää kahvia ja sylillinen aikaa

2010-10-28T14:48:00.000-07:00

Sinä aamuna,
kun me miehen kanssa tanssimme aamun aikaan olohuoneen lattialla,
hikipäisinä ja väsyneinä -
sinä aamuna,
aamukahvin aikaan,
meidän kahvinkeittimemme lähti keltaisten kahvinkeittimien taivaaseen.

Jonkun vanha keitin keittää minun uudet aamukahvini.
Se on sininen ja kovaääninen.

Se keittää kylmää kahvia.

Kylmää kahvia ja jäätynyt maa.

Niin se kaunistaa,
joku sanoo.

Mutta minun naamani menee irveeseen
ja kupin pohja ui haaleasta kahvista,
jota ei edes mikro pelasta.

Minä poljen tukka hulmuten töihin,
täytän kuppini vastakeitetyllä kahvilla
ennen kuin ehdin riisua edes talvitakkiani.
Ja minä tunnen sen höyryävän kasvoilleni,
minä tunnen sen lämpimän tuoksun,
ja minä voin herätä.
(Ja etuhiukseni suoristua)

Kuumaa kahvia.
Tilkkasella maitoa.

Minä pyörittelen aikaa sormissani.

Katselen puiselle pöydälle aseteltuja,
kiemuraisia viisareita
ja paperille piirrettyjä muotoja.

Viivoja,
tunteja,
minuutteja.

Puuta,
sahaa,
hiontaa.

(Saanko upottaa siihen peilejä?
Ai
liian kunnianhimoista, vai?)

Miksei minun kellossani saa olla kymmentä eri viisaria,
minä mietin.

Viisareita melkein jokaiselle tunnille.

Odottavan aika on pitkä,
kellon tikitys tekee sydämeen rytmihäiriöitä,
ja viisarit sormissani,
minä tunnen olevani liian sidoksissa tähän maailmaan ja aikaan.

Minä en halua tehdä aikaa.

(No,
saako siihen upottaa sakset?
Entä ne kymmenen viisaria?
Ai,
jotain rajoja pitää olla, vai?)

Aika on niin helvetin rajattua,
etten minä pysy sen tahdissa.

Minä haluan pysäyttää kellot.
Minä haluan olla ajaton nainen.

Kulumaton ja ikuinen.

Kerjäläistyttömekko

2010-10-22T02:32:00.000-07:00

Kuinka pahasti ihminen voi tilkkuuntua?

Hyvin neuroottisesti.

(Tilkkumekko ommeltu erivärisistä satiini-,
pitsi- ja samettikangaspaloista.
Koen suuruudenhulluuden, perfektionismin ja onnistumisen riemun oireita)

Älppäreitä päivälliseksi!

2010-10-18T04:10:00.000-07:00

Päivän uunituoreena reseptinä tarjoillaan
roskiksesta löytyneitä,
uunissa hyvin haudutettuja levykulhoja:

Lämmitä uuni sataan asteeseen
ja aseta levy uuninkestävän kulhon päälle,
joka on hieman pienempi kuin itse levy.

Levyn päälle kannattaa vielä pistää uuninkestävä purkki,
joka painaa levyn keskustaa sulaessaan kohti kulhon pohjaa.

Levyn sulamiseen menee n. 4-8 minuuttia,
jonka jälkeen kulhoa voi vielä uunista otettuaan
muokata käsin.
Levyn muokkaaminen kannattaa tehdä hanskat kädessä,
koska levy on petollisen kuuma tultuaan uunista.

Anna levyn jäähtyä
ja täytä kulho esimerkiksi isoäidin helmikoruilla
tai pipareilla.

Kutsu kaikki ystäväsi levykulhopäivälliskutsuille;
mikä loistava syy viettää ihanaa päivää ihanien ihmisten kesken.

Kierrätystä parhaimmillaan:
näitä minä haluan lisää!

Laa la laa,
dyykkaamaan,
laa la laa...

Mustat hiukset jo vuodesta 1987

2010-10-14T09:08:00.000-07:00

Hyvää Rinsessapäivää Minulle!

Rinsessapäivistä on pienet tytöt tehty:

Herneistä patjan alla,
ilmapalloista,
prinsessakakusta ja vaaleanpunaisesta marsipaanista,
kahdestakymmenestäkolmesta kynttilästä
ja niiden sammuttamisesta yhdellä puhalluksella,
toivomuksista,
vanhasta pullapitkosta kynttilöiden alustana,
aarrekartasta,
jossa on monta rastia
ja yhtä monta lahjaa.

Kruunusta,
joka valuu otsalle.

Autossa minä rutistan naamani kurttuun,
ja kysyn mieheltäni,
joko minulla on hirveästi ryppyjä.

Vaikkei minusta tunnu yhtään liian vanhalle
olla 23-vuotias.
Tänään se tuntuu ihastuttavalle iälle.

Minä nautin syntymäpäiväjuhlista kuin pieni lapsi
ja haen yhden siivun lisää maailman parasta,
vaaleanpunaista kakkua.

Minä olen hirveän onnellinen.

Ja minun mahani on vaaleanpunaisessa marsipaanihumalassa.

Ensimmäinen

2010-10-11T07:01:00.000-07:00

Aamulla ikkunat ovat susimustat.

Minä verhoudun punaiseen,
pehmeään aamutakkiin,
jonka hihat ovat valtavan kokoiset
ja herään keittämään kuusi kuppia kahvia.

Ripottelen mandariinin kuoria peiton päälle
toivoen,
että niiden tuoksu jäisi kiinni lakanoihin
ja tulisi minun uniini.

Ensimmäinen koulupäivä saa jännityksen kuplimaan mahassa
ja varpaat kipristymään odotuksesta.

Perehdytyksessä huomaan,
että minun takkini on likainen.
Yritän huomaamatta raapia raidoistani pois pieniä tahroja.

Huoneissa tuoksuu maali
ja pienessä keittiössä kahvi.

Minä hion käteni kovemmiksi,
pieni osa kerrallaan,
koivutuolin pintaa sileäksi ja värivirheettömäksi.

Hengitys kuumenee suojamaskissa
ja puupöly muuttaa minut kauttaaltaan valkoiseksi.

Minä muutan väriä,
hion kärsivällisesti,
opettelen kärsivälliseksi.
Niistän nenästäni pölyt.

Puun pinnan hiominen on peloittavan kaunista.
Minua hieman pelottaa käsitellä sitä käsin.
Etten satuta sitä.
Etten hio siihen koloja.

Mutta minulla on aikaa opetella.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen olo on raukea.
Enkä malttaisi odottaa huomiseen.

Pariisin Kevättä ilmassa

2010-10-10T10:52:00.000-07:00

Minä matkustin Pariisin Kevääseen;
pakkasin laukkuuni kutimet ja kaukosäätimen,
villasukat ja korkokengät.

Matkalla minä kudoin sormeni vanhan naisen sormiksi,
koliseviksi ja kipeiksi.
Langat ovat hiertäneet kovettumia ihon pintaan.

Vanhan naisen kovat kädet.

Minä katselin linja-auton ikkunasta ohi kulkevia maisemia,
näin sen huoltoaseman,
josta hain joskus aina aamukahvini.
Pahvimukit pesin kotona
ja myyjät tulivat tutuiksi.

Näin sen puisen,
ränsistyneen talon
ja maanrajassa olevan pienen ikkunan.

Siellä minä vietin yhden talven,
kellariasunnossa,
jossa haisi kosteus ja perunat.
Jonka suihkusta ei tullut lämmintä vettä
ja piha tulvi sateisina päivinä.

Jossa minä ajattelin rappioitua,
aloittaa aamuni viinillä
ja kirjoittaa taiteellisia sanoja paperille.
Kirjoittaa tuhansia kirjoja.
Ja juoda vielä enemmän viiniä.

Siellä minä ikävöin ja liukastelin yhden talven ylitse.
Kääriydyin turkikseen
ja heitin imurini pakkaseen.

Unohdin kirjoittaa
ja ehdin juoda vain yhden viinipullon.

Matkallani minä kudoin,
kudoin,
kudoin.
Kudoin sukat valmiiksi
ja annoin langan hiertää sormiani,
joitteivat muistot hiertäisi minua.

Minä annoin Pariisin Kevään liimata tukkani hiestä kiinni niskaan,
annoin korkojeni kuljettaa jalkani kipeiksi,
annoin kahvin lämmittää,
naurun satuttaa poskia.

Lauantaina minä istun ystäväni vieressä matkalla takaisin kotiin;
samat maisemat jäävät taaksemme,
perunakellari ja huoltoasema.
Pariisin Kevät.
Minun ystäväni täyttää lasten ristikkoa puuvärikynällä.
Vetää viivaa paperiin löytääkseen labyrintista aarteen.

Minä kudon sukkaa
ja olen matkalla kotiin.
Maailman parhaassa seurassa.

Seikkailujen välissä on hyvä hengähtää kotisohvalla,
hyvin valikoitujen irtokarkkien sokeroidessa huulia.
Maistaa seikkailujen kaikki miljoonat maut,
maistaa ihana koti-ikävä.

Luomisen sietämätön keveys

2010-09-27T16:03:00.001-07:00

Minä olen hulluna luovuuteen!

(Antakaa minulle sivellin ja hiukan aikaa;
minä maalaan koko maapallon väreilläni)

(Pullonkorkkitaivas!)

Minä rakastan
silpoa lehtiä paloiksi,
täyttää olohuoneen lattia leikellyillä kuvilla
ja pienellä paperisilpulla.

Rakastan
kuivunutta liimaa sormenpäissä,
ja sitä hartautta,
jolla sitä revitään illalla irti sormista -
hitain liikkein,
pitkin suikalein.

Rakastan sitä sotkua ympärillä,
levitettyjä sanomalehtiä,
värikyniä,
saksia ja liimapurkkeja,
strasseja ja puuhelmiä.

Maalintuoksua,
ja niitä odotettuja kahvitaukoja,
jolloin kahvi ei ole koskaan maistunut paremmalta.

Sormien nopeita päätöksiä
ja hitaita liikkeitä.
Kaiken epäonnistumista,
innostuksen kuplimista,
odotusta ja malttamattomuutta.

Mustaa tussia poskessa
ja lattialle kaatunutta kangasväripurkkia.

Väsymyksen tunnetta kehossa,
kaiken sotkun jättämistä paikoilleen,
jotta tietää seuraavana päivänä,
mistä jatkaa.

Hulluus ja Mielikuvitus pitävät minut kiinni tässä todellisuudessa.

Minä muuraan Unelmani siihen todellisuuteen.

Ravitsen ja hoivaan,
kasvatan niille vahvoja juuria.

Sellaisia juuria,
joita mikään tuuli ei veisi mennessään.

Sillä Unelmat tekevät ihmisiä.
Koskaan ei saa antaa pelolle sellaista valtaa,
että lakkaisi uskomasta Itseensä ja Unelmiinsa.

***

(Annetaan hyvä koti hylätyille ja käyttämättömille pullonkorkeille;
luvataan rakastaa huolella ja seikkailla rajattomasti.

Postilaatikossa lukee Vilma M.
ja
kuoreen voi piirtää sydänsilmäisiä kissoja.)

Raidat nurinperin iholla

2010-09-19T11:54:00.000-07:00

Viikonloppuisen Kassialman kassissa
on hirveästi limukkaa,
maitoa,
hammastahnaa
ja suolakurkkuja kaupan isoin purkillinen.
(Ihan huomaamatta siellä on myös muutama kupliva ja omenainen siideripullo,
keventämään mieltä ja hymyttämään suupieliä.)

Sunnuntaisen Kassialman hiuksia ei harjata.
Kassista löytyneet limukkapullot kolisevat tyhjyyttään.

Päässä soi Jenni Vartiaisen Seili,
kirjojen sivut hupenevat sormien otteessa,
taivaalla näin sateenkaaren.

(Älkää sanoko minulle,
ettei sateenkaaren päästä löydy aarretta.
Älkää sanoko,
ettei sateenkaarella ole päätä;
tieto on tuskaa unelmoijalle.)

Ompelukone surisee tasaiseen tahtiin tilkkutöitä,
ja minua laulattaa.

Sur sur;
viimeistelyä vaille valmista.

Minä unohdan itseni omaan maailmaani
ja minulla on hieman rähjäinen olo.
Kassialma kasseineen,
sukkahousuissa ja hiuksissa langanpätkiä.

Minulla on mieheni raitapaita
ja se on nurinperin päälläni.

Tiedättehän,
mitä siitä sanotaan -
silloin minun onneni täytyy olla oikeinperin.

Oletko koskaan kävellyt vetten päällä?

2010-09-17T04:12:00.000-07:00

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
–Muumipappa

Pieni tulva täyttää kaupunkimme
ja minun häntäni on aivan märkä.

Se laahaa pyöräni perässä kosteana ja mutaisena,
kun minä poljen eteenpäin läpi merien,
joiden alla on ennen ollut katuja.

Suljen silmäni,
nostan jalkani taivaisiin
ja uin.

Taivas vuotaa minun päälleni
ja minun sisälmykseni saavat kosteusvaurion.

Pienen tulvan armoilla
annan sateen pyyhkiä minusta viimeisetkin
Kesän rippeet.

Ja kotona minä kierrän käteni kuuman mehumukin ympärille,
laitan villasukat jalkaani,
möyrin peiton alle mieheni kainaloon
sulkeakseni silmät ja kuunnellakseni,
kun Hän avaa meidän kirjamme ja
alkaa kertoa minulle Harry Potterista.

Lämpö tulvii sydämeen ja varpaisiin
kuivattaen hiukset ja litimärän hännän.
(Ja pienen pienet kosteusvauriot.)

***

Mennään huomenna hyppimään vesilätäköihin,
kävellään vetten päällä
ja tehdään salaojia hiekkaan kengän kärjillä!

Kulta,
tule uittamaan kaarnaveneitä
ja lähettämään pullopostia Afrikkaan.
Tule kastelemaan housunlahkeet
ja kuuntelemaan,
kun minä kerron sinulle tarinoita Merenneidoista,
jotka eivät pysty itkemään.

Tule seisomaan sateeseen;
minä olen jo valmis.

Eteinen enkeleitä tukkonaan

2010-09-08T09:16:00.001-07:00

Liisa Tilkkumaassa.

Punaista, mustaa,
samettia ja satiinia
vasten poskea.
Pitsiä punaisten saksien hampaissa.

Minä silitän kissaa silityslaudalla
ja minun päässäni soi,
kuinka lumi teki enkelin eteiseen.

Kahvi on mustaakin mustempaa
ja minä sanon miehelle,
että soita lujempaa.

Ompelukoneen surinan taustalta minä kuulen,
kuinka vesi oli mustaa.
Ja kuinka pappi sai vain kahvia juodakseen.

Minä haen lisää kahvia vain täyttääkseni tyhjän mukin.

Loputtomassa jonossa harmaita ihmisiä.

Niitä,
joilla ei ole nimeä.

Minä näen kaikkien kasvot.
Katson liikkeitä,
katson kasvoja.
Risupartoja.
Minä annan niille kaikille mielessäni nimet ja tarinat.

Kuin hitaasti mateleva kassajono,
josta saa lopulta kassiinsa leipää ja sirkushuveja.

Kädet taskuissa me kaikki odotamme.

Mies,
jonka löysän pipon alta tippuu muutama rastoittunut hiussuortuva,
sanoo minun miehelleni
olevansa kateellinen hänelle,
koska minä olen niin nätti.

Minä hukun liian isoon takkiin,
sen punaiseen huppuun
ja kuvittelen olevani Punahilkka,
joka kantaa tyhjää eväskoria käsivarrellaan.

Vilkuillen Petoja selkäni takana,
varoen niiden hampaita ja katseita.
Isoja Pahoja Susia,
jotka tulevat jälleen öisin uniini.
Hiipivät lupaa kysymättä.

Kahden peiton alle on lämmin kääriytyä.
Pehmeä pesä pienelle linnulle.

Puikot kilisevät toisiaan vasten.

Rauhoittavaa,
sanoo mies
ja minä opetan hänelle,
kuinka puikolle luodaan silmukoita.

Mies purkaa,
purkaa,
purkaa
silmukoitaan.

Uudelleen,
uudelleen,
uudelleen.

Perfektioinisti,
minä nauran
ja puran hänen työnsä viimeisen kerran.

Meidän eteinen on täynnä siipirikkoisia enkeleitä,
joita minä olen pelastanut katuojista.

Kantanut taskussani turvaan.

Minä olen kuullut niiden laskevan rännejä pitkin alas katolta sateisina öinä.

Laskevat suoraan likaiseen asfalttiin,
jonne sade on kerääntynyt lammikoiksi.
Ojat tulvivat kaduille.

Liasta mustuneet enkelit ovat täyttäneet eteisemme.
Silmät suljettuina raivaan tieni ulos,
jotta näkisin omenat ja pihlajamarjat puiden oksilla.

Näkisin viimeisillään kukkivat unikot.
Ja auringonkukan,
jonka varsi on yhtä pitkä kuin minä olen lyhyt.

Minä istun kylmällä portaikolla,
Olen Punahilkka ilman koria,
hukun huppuuni
ja viimaan.

Ja minä hyräilen.

Ja minä hymyilen,
annan kahvimukin lämmittää sormiani;

ei se vesi olekaan niin mustaa kuin minä hetken kuvittelin.

Minä en suostu sen mustuuteen.
Minä en taivu,
enkä anna kenenkään lentää taivaaseen.

Eikä minun ylitseni kävele ketään.

Ompelupöydältä: Herrasmiesliivi

2010-09-04T10:33:00.000-07:00

Hän ylpeänä ja malttamattomana esittää
yhdelle pienelle miehelle ompelemansa
Herrasmiestilkkuliivin ja Krakaatin.

Ja henkilökohtaisesti minä olen ainakin myyty.
Minä sulan.
Ihan kuin olisi karkkipäivä.
Tilkkukarkkipäivä.

(Pienet herrasmiehet,
jotka sanovat minua Prinsessaksi,
ovat ehdottomasti Herrasmiesliivin ja sympatian arvoisia.)

Liivin ja krakan päälikangas on ommeltu yksi tilkku kerrallaan
ohuemmalle aluskankaalle,
lopuksi tilkut on siksakattu reunoistaan kiinni toisiinsa
ja tilkkukankaasta on leikattu liivin kappaleet.

Sisäpuolelle on vielä ommeltu raidallinen vuorikangas siistimään lopputuloksen.

Voisinko minäkin olla pieni poika
ja tehdä itselleni tällaisen?

Prinsessa ja sammakko

2010-08-31T09:30:00.000-07:00

Minulla oli ryppyinen mekko ja kahvimuki mukanani,

kun minä päätin tehdä jotain.

Herätä aamulla ennen kellon soittoa,
varata aika kivalle hammaslääkärinaiselle,
lainata kirjastosta Prinsessasatuja ja My Little Pony -videon.

Haistella maalin tuoksuja avarissa huoneissa,
muistaa hymyillä
ja kertoa,
että minä haluaisin tätä.
Minäkin haluaisin tuoksua maalille,
puulle ja verhoilukankaille.

Kärsimättömälle ihmiselle on vaikea odottaa ensiviikkoon,
että puhelin soisi
ja kertoisi minulle,
pääsisinkö minä rakastamaan vanhoja huonekaluja
ja maalaamaan itseäni maaleilla.

Olisi aika oppia jotain ihan uutta.

Sade on lämmin,
kun se noruu niskaani pihalla,
kastelee sukkahousuni
ja liimaa etuhiukseni kiinni otsaan.

Ripsistä valuu vettä poskille,
suolattomia kyyneleitä.
Ne tuoksuvat Kaipuulle.

Paperiarkit laukussani kastuvat läpimäriksi.
Ne pitää pistää pyykkinarulle kuivamaan.

Löysin käsilaukustani purukumin.

Tulin mielettömän iloiseksi
ja pistin sen suuhuni.

Pienet löydöt keskellä aamupäivää ovat parhaita.

Minä kannoin kädessäni viikonloppuna pientä sammakkoa.

Minä olen niitä ihmisiä,
jotka haluavat uskoa satuihin
ja elävät elämäänsä mielikuvituksen turvin.

Minä olen niitä tyttöjä,
jotka ovat jo lapsena suudelleet kotipihan sammakkoja,
jotta niistä tulisi prinssejä.

Myöhemmin minä sain prinssini,
joka haki minut vihreällä Mersulla Kotiin.

Minut ja punaisen keinutuolin,
joka sidottiin kiinni Mersun kattoon.

Yhtään sammakoille antamaani suudelmaa en ole heittänyt hukkaan.
Yhtään mahdollisuutta suudella miestäni en aio heittää hukkaan.

Kun saduista tekee omiaan.
Unelmista ja haavekuvista.

(Keltään ei tulisi kieltää suutelemasta sammakkoja)

Huonoa kahvia ja tyhjiä kitoja

2010-08-23T09:24:00.000-07:00

Olen ommellut kaikessa hiljaisuudessa.

Olen ollut kovin hiljainen.

Kävellyt joka aamu postilaatikolle,
vaikkei meille enää lehteä olekaan tullut yli kuukauteen.

Annan päivien virrata minussa pinttyneiden tapojeni mukana.
Tyhjä postilaatikko,
sama kahvikuppi,
sama tyttö,
samanlaiset päivät.

Jokaisena aamuna tuntuu siltä,
että pitäisi lähteä kouluun.

Jokaisena aamuna minun syksyni on vahvempi.
Aamuilma tuoksuu kirpeälle sekä tupakansavulle.
Naapurin ruohikolla punaisia omenia,
jotka mätänevät kiinni nurmeen,
kun kukaan ei niitä sieltä pelasta.

Aamulla maitojauhe sakeni kahviin,
jättäen sen pinnan ikävän harmaaksi.

Joskus toivoisin osaavani juoda mustaa kahvia.

(Nappimekko ommeltu vanhoista verhoista)

(Ensimmäiset vauvanvaatteni väkersin esikoistaan odottavalle ystävälleni.)

Ompelukoneen surina on rauhoittavaa.

Se hiljentää päässä surisevat ajatukset,
jotka häiritsevät keskittymiskykyä.

Tasaisen paksua surinaa,
kankaan hidasta muotoutumista vaatekappaleeksi.

Langanpätkiä sukkahousuissa
ja hameenhelmassa,
joita nypin itsestäni irti kauppareissulla.

Huomenna minä herätessäni kävelen taas postilaatikolle,
avaan sen vihreän,
pohjattoman suun auki.

Ehkä jonakin aamuna minä hukun sen hampaisiin ja kitaan.

Ehkä huomenna minua odottaa siellä lehti,
sotken sormeni painomusteeseen
ja ensimmäisen kahvikupin jälkeen,
tiedän elämän kulkevan eteenpäin.

Eihän sitä koskaan tiedä.
Edes huomisen kahvikupin sisällöstä.

Minusta tuntuu,
että minun täytyy tehdä jotain.

Sirkusteltassa hiljenee...

2010-08-22T11:20:00.000-07:00

Blue Sea Film Festival
20.8.2010.

Sirkusteltan ovet aukenevat,
pienet lamput hohtavat
ja liekit polttavat ihoa.

Tervetuloa ihan oikeaan sirkustelttaan
ja sen hämyisiin jälkitunnelmiin.

Tänään hetken teitä vielä viihdyttää:
Sirkusorkesteri:

Kuvista kiitos Senni Uusikartanolle.

(Kuvat saa klikkailemalla suuremmiksi)

Omahyväinen Ihanuus

2010-08-17T08:07:00.000-07:00

"Jokaisella on oikeus tuntea itsensä ihanaksi."

Minä tunsin tänään itseni ihanan pilkulliseksi
pilkkumekossani, pilkkupaidassani,
pilkkutakissani ja korkokengissäni,
joissa oli pilkulliset rusetit.

Minä olin niin pilkullinen,
että peilikuvani sai minut aamulla nauramaan.

Minä tunsin itseni ihanaksi,
kun mieheni kutitti minua kirjaston hyllyjen välissä
ja minä tukahdutin äänekkään nauruni miehen paitaan.

***

Minä säilön ihanuutta ja ihania tunteita hillopurkkiin,
jotta jokaiselle päivälle olisi ripaus ihanuutta.

Sellaisillekin päiville,
kun etuhiukset liimaantuvat likaisena otsaan
ja kahvimaito on loppu.
Ja häntäluu kipeä.

Niistäkin huolimatta,
minä olen hiukan ihana.
Joka päivä.

Ainakin pikkuisen verran.

Mikä sinusta tekee Ihanan?

(Ps. Minun mielestä minulla on ihana hymy)

Perhosia sukkahousuissa

2010-08-16T12:53:00.000-07:00

...Sirkusorkesterin esiintymistä odottaen
Blue Sea Film Festivalin
avajaisteltassa perjantaina...

Siihen asti on hyvä aloittaa aamunsa vetämällä korkokengät jalkaan
ja venyttelemällä olohuoneen pöydän päällä.

Pitsiä,
tulta ja
timantteja.

Ja minun jalkani tärisevät jo nyt.

Kuumaliimapistooli, tyttö ja Ultra Bra

2010-08-06T09:15:00.000-07:00

Kuumaliimapistoolimaniaa!

Hän sai rahaa ja kauan haaveilemansa liimapyssyn.

Nyt hän haluaa liimata kaiken eteensä tulevan;
kissat kattoon,
tuolit lattiaan,
miehen sohvaan
ja lehdet puiden oksiin talveksi.

Se on hieno.

(Kirpputorikengät saivat koristuksia liimapyssyn avustuksella)

Perjantai laahustaa minun ajatuksiini.

Lasissani on kuplia ja kaksi punaista pilliä.
Talo on tyhjä ja minun pyöräni pihalla.

Laukussa on Anna-Leena Härkönen
ja Marya Hornbacher,
jonka Elämä on kateissa.
Ja minä nauran sen katkeran karuille sivuille
ja niiden ironiselle huumorille.

Kuihtunut kasvi tuijottaa minua syyttävästi ikkunalaudalta.
Se on masentunut,
sillä on juuriensa suojana liian ruma purkki.

Minä lupaan vaihtaa sen.
Joskus.

Ultra Bra laulaa yksien tyttöjen kirjoituksista.
Ne tytöt eivät tule toimeen äitiensä kanssa.

Ja ne tytöt olivat kertoneet surullisiakin juttuja.

Päässäni helisee,
jalassani on kaksi vesikelloa
ja minun lasini on tyhjä.

Tervetuloa tähän päivään.

"Venäläisille miehille seksiorjaksi" ja muita peniksiä...

2010-07-31T16:09:00.000-07:00

Pitsiviikon odotetuin näyttely oli kehumisen arvoinen.

Marko Suomen nyplätyt pitsipenikset olivat hersyvän viihdyttäviä
ja samalla kauniita pitsitaideteoksia.

"Näissä silmä lepää",
allekirjoittanutkin totesi näyttelykumppanilleen.

Minä edelleenkin haluaisin teettää itselleni tällaisen rinta- tai kaulakorun.
Siinä olisi munaa
- Hevosen munaa -
jos jossain.

Odotetusti näyttely herätti paljon hämmennystä kanssaihmisissä.

Lehtien tekstiviestipalstoilla joku on hävennyt raumalaisuuttaan,
toinen kirjoittaa,
ettei enää osallistu pitsiviikolle pitsipenisten takia.
Kolmas toivottaa Helvettiin itse taiteilijan.

Kun ihmisiä hävettää niin hirveästi.

Näitä sisäsiittoisia kaupunkilaisia,
jotka vaalivat muumioituvaa pitsiperinnettään,
samalla kun se tekee sukupuuttoa ihmisten käsiin.
Se kuolee,
jos kukaan ei uskalla tehdä mitään uutta ja ottaa riskejä.
Venyttää pitsinnypläyksen rajoja rikkoakseen niitä
ja tuodakseen niitä näytille uusille sukupolville.
Täytyy uskaltaa olla rohkea
ja herättää ihmisiä näkemään vanhaa uudellakin tavalla.

Ja jos oikein tarkkaan katsoo,
niin perinteisessäkin pitsinnypläyksessä käytetty spindel
on jokseenkin kirkkoveneen näköinen.

Minä lopetan vauhkoamiseni tähän,
menen hakemaan siiderin pakastimesta
ja lähetän tekstiviestin paikallislehteen -
ihan vain kiittääkseni pitsiviikon mielenkiintoisinta näyttelyä,
sen järjestäjää ja itse taiteilijaa.

Mitä mieltä te olitte palasesta näyttelyä kuvaruudulla?
Kiinnostuisitko sinä näkemään kyseisen näyttelyn?

Aamussa tuoksui Syksy

2010-07-31T06:39:00.000-07:00

Eilinen meni perinteisissä Mustan Pitsin Yön tunnelmissa.

Kotona läpikuultava aamutakki vaihtui valkoiseen korsettiin ja pillerihattuun,
avatun kuohuviinipullon poksahdus sai kiljahtamaan innostuksesta.

Kadut täyttyivät musiikista,
tuoksuista ja ihmismassoista.

Tuuli sieppasi miehen hatun mukanaan ja
me jätimme ihmisvilinän taaksemme tappamaan Vanhan Rauman mukulakivetyksiä.

Aamu tuoksui syksylle
ja minä pistin villasukat jalkaani.

Avoinaisesta ikkunasta heinäkuu räki loppuaan sisään
ja minulla oli kylmä.

Peitto oli yöllä kaivautunut ulos satiinilakanoistaan,
minä niistin mustaa nokea
ja tunsin kielelläni eilisen polttavat liekit.

Suu on turta
ja minun pääni vieläkin hieman sumea.

Minä katselin pihamaalla kukkivia pieniä unikkoja
ja mies lähti keikalle.

Vaaleanpunaisia,
punaisia ja valkoisia unikkoja.
Olisin halunnut koskettaa niiden ohuita terälehtiä,
mutta pelkäsin jo tuulenkin saavan ne haurastumaan.

Olisin halunnut rakentaa niille tuulensuojan.

Koti on niin hiljainen ja pimeä,
ja minulla onkamala ikävä.

Tänään tuntuu sellaiselta päivältä,
että on hyvä sytyttää kynttilöitä palamaan.

Silloin minun syksyni olisi jo alkamassa.

Tänään on hyvä päivä katsoa Muumeja
ja sulkeutua sydämensä kanssa makuupussiin turvaan.

Odottaa,
että mies tulee yöllä kotiin,
kantaa olohuoneen sohvalta sänkyyn,
sammuttaa Muumit
ja ottaa kylkeensä kiinni.

Tällaisina päivinä muistan,
etten koskaan haluaisi elää ilman toista.

Luovaa postia tarjolla!

2010-07-25T11:21:00.000-07:00

Luovien ihmisten yhteisleikki;

Lupaan lähettää jotain itsetehtyä viidelle ensimmäiselle,
jotka jättävät kommentin tähän postaukseen.

Heidän tulee vuorostaan julkaista tämä haaste omassa blogissaan
ja lähettää jotain itsetehtyä viidelle ensimmäiselle,
jotka siihen kommentoivat.

Sääntönä on,
että tavaran yms.
pitää olla itsetehtyä
ja toimitettu osanottajille vuoden 2010 aikana.

Mau,
puumerkkiä siis kommenttitilaan
ja postimiestä odottamaan.
Ja niin pyörii piiri pieni.

Kuoreen raapustettavan osoitteen merkeissä yhteyttä kannattaa ottaa sähköpostiini :
rakkaudella.lucy@gmail.com

Metritön lakritsi

2010-07-21T19:00:00.000-07:00

Yksi sanoo,
että jazzista tulee aina paha olo.
Toinen komppaa vierestä.

Jatsailu on vaarallista,
myönnän ja nyökytän.

Se tyhjentää tilin lähes nolliin,
kartuttaa vaatevarastoasi muutamalla ihanalla mekolla,
saa silmiisi sydämenmuotoiset aurinkolasit,
polttaa väriä niskaasi ja sääriisi.

Ja kadottaa yhden mustan tuolin keittiöstäsi.

Se antaa sinulle elämäsi ensimmäisen artistipassin,
jota kantaa ensikertalaisen ylpeänä ja ihastuneena.

Se saa sinut pettymään,
kun kuulet,
ettei metrilaku olekaan metrin mittaista.

Se on kuulemma mitattu ja tarkastettu.

Meitä on huijattu;
meitä suuruudenhulluja,
jotka luulimme syövämme lakua metritavarana.

Jazz on vaarallista.

Mutta muutaman mekon ja artistipassin arvoista.
(Ja sen yhden menetetyn ja kirotun tuolin!)

(Allekirjoittanut on hippaillut Porin Jazzeilla sekä Rauman Summer Jazzeilla)

Mandariinin tuoksuinen tyttö

2010-07-21T13:22:00.000-07:00

Jokaisella keikkaleskellä pitäisi olla
juuri sellainen serkku
ja juuri sellainen kotirappu,
jossa voi istua koko lauantaipäivän aina yön pimenemiseen asti -
virkaten jonkkapalloja,
istuttaen herneitä kiviportaisiin,
huitoen ampiaisia,
ja rakentaen Tuulikelloa.

Hiljaa humaltuen,
vaaleanpunaisilla pilleillä ja kuplivan makealla naurulla.

Jokaisessa kodissa pitäisi olla Tuulikello.

Tallinna maistuu ja tuoksuu
omenaiselle makutupakalle.
Ja mandariinille.

Se on makeaa.
Se on hienostelua.

Ja minä pidän siitä,
kun mandariinin palaset lentelevät savuna ilmaan
ja jättävän miedon tuoksun nenään.

Huomasin eilen,
että yöt pimenevät.

On niin hirveästi tekemistä ja heinäkuu.

On niin hirveän kuuma.

On niin hirveästi kirjoitettavaa,
mutta osaan kertoa vain sen,
että tämä on ehkä paras kesäni ikinä.

Eikä se loppuisi milloinkaan.
Eihän?

Sitruunaunelmia ikkunalaudalla

2010-07-11T10:23:00.001-07:00

Herättyäni sohvalta tunnottoman käteni päältä

ja juodessani aamukahvia vasemmalla kädellä,
päätin fillaroida kaupunkiin kuluttamaan hikistä keikkalesken sunnuntaita.

Mikä riemu ja nauru
oli fillaroida takaisin kotiin pyöränkorissa
ensiapukaappi, punainen tarjotin ja raastinrauta.

Pyöränkori on maailman ihanin keksintö.
Tehty juuri tälläiselle tytölle.
Tavaraharakalle ja kassialmalle.

(Häälahjasormus, meidän hääkutsukorttimme ja Tallinnasta ostettu tiara.
Kultaiset, pitkät satiinihansikkaat kirpputorilta 2 euroa)

Olen vahtinut koko päivän pyykinpesukonetta.
Naapurin pyykinpesukonetta.

Olen katsonut kuinka naapuri ripustaa pyykkejään ulos kuivumaan
ja pistää uuden koneellisen pyörimään.

Ja minä pyörin sisällä turhautuneena ja kateellisena.
Mahtavat kuivua nopeasti.
Ja tuoksua hyville.

Minun pyykkikorini odottaa vieläkin oven vieressä.

Pyykinpesun sijaan päädyin lopulta pesemään lattioita
ja mustissa sukkahousuissani tunsin saavani miljoona lämpöhalvausta.

Enkä ole vieläkään riisunut sukkahousujani,
vaikka sydän ja keho ja jalat huutavat hengitysilmaa.
Lämpöhalvauksia ja sydämentykytyksiä.

Pum
Pum
Pum.

(Saappaanheiton 2. sija!)

Mies tuli kotiin keikkareissultaan,
rämpi sänkyyn
ja sammahti.

Minä solmin violetin ilmapallon miehen nilkkaan.

Ehkä Hän herätessään uskoo olleensa Nalle Puhin
kanssa metsästämässä hunajaa ampiaispesästä.
Sieltä korkealta puun latvasta.

Niin korkealta,
ettei sinne voi kiivetä.
Niin korkealta,
että sinne voi vain lentää ilmapallolla.

Minä aion kertoa Hänelle sen.

Minusta tulee ehkä sittenkin isona Sitruunankasvattaja.

Ja minä joisin tequilaa omilla sitruunoillani aamuin illoin.
Pienellä pillillä.
Paljolla suolalla.
Ja suurilla sitruunoilla.
(Happamia, sanoi kettu.)

Sitruunansiemen on kasvanut ulos mullasta.

Kaivoin sen sitruunastaviipaleesta pois
ennen kuin join tequilalasini tyhjäksi.

Pistin taskuun ja multaan ja aurinkoon,
ja nyt minulla on taskukokoinen sitruunapuu.

Ja hirveä mieliteko tequilaan.

Poljetaan mummolaan (Eikä palata milloinkaan)

2010-07-10T09:25:00.000-07:00

Kissanpäiviä.

Pitkiä,
ihania,
hiostavan kuumia ja kosteita.
Makeita,
suolaisia,
täyteläisiä ja ohikiitäviä.

Piilopirtti pellon laidalla,
rehevöityneen metsätien päässä.
Pieni ja ihana,
joka tuoksuu vanhalle ja kotoisalle.

Jonka kuisti alkaa hapertua
ja lattia nitisee jalkojen alla.

Pitkiä päiviä kulkien ilman sukkahousuja,
tukka sadevedestä märkänä ja sotkuisena.
Saappaat ja hellemekko,
joka on maalipölystä valkoinen.

Väri tarttuu ihoon,
vaikken välittäisi,
mutten estäkään.

Erakoitumisen ja seesteisyyden onni,
on hyvä olla hetken poissa.
Enkä millään olisi palannut kaupunkiin vielä.

Minä olen elänyt.

Soudellut kapealla joella,
päivänvarjon alla.

Saanut hauen,
jonka iso pää tuijotti minua herkeämättä.

Olen syönyt hauen.
Ja lahnan.
Ja melkein jonkun kolmannenkin kalan,
mutta sen me päästimme takaisin mereen kasvamaan.

Minä en mene uimaan jokeen,
jossa on todistetusti haukia.
Ja ehkä mameluttejakin.

Olen kohdannut käärmeen.
Sydämeni nousi kielelle,
ja minä hieman huusin.
Hetken.

Olen saunonut syntisen kuumassa puusaunassa,
syntisen monta kertaa
ja vallannut löylynheittäjän paikan itselleni terveen itsesuojeluvaistoni määräämänä.

Olen laskunut junia.
Junavaunuja.

Olen kilpaillut junista -
oikealta, vasemmalta?
Tavarajuna, ihmisjuna?

Mutta mieheni junakorva on vielä toistaiseksi parempi.

Olen syönyt kasapäin jäätelöitä,
jotka ovat sulaneet sormilleni.

Olen saanut kesän ensimmäisen mansikka-eufooria-kohtauksen
kesken automatkan.

Olen nauttinut itseni naisen muotoiseksi.

Olen hionut,
pyörinyt,
levännyt,
rakastanut.

Juonut aamukahvit suuresta,
sinisestä mukista,
hiljaisuudessa,
jonka rikkovat vain ohikulkevat junat.

(Oikealta, vasemmalta - Tavarajuna, matkustajajuna?)

Nähnyt kauniita lehmiä,
yhden ramman koiran
ja Tappitorin kioskin.

Pumpannut kaivosta vettä
ja suunitellut avaruusraketteja kolmesta hylätystä kiukaasta,
jotka seisoivat rivissä eräällä aukoilla.

Olen mennyt Kyöpelivuorentien ohitse.
Ajatellut merenneitoja ja kuolleita merimiehiä.

...

Nyt minä makaan meidän kotonamme,
meidän punaisella sohvallamme,
ja silti minä näen vielä ympärilläni vain keltaista peltoa.

Minä olen uponnut siihen.

Voi mikä nauru ja riemu on olla!

2010-06-22T11:45:00.000-07:00

Lauantain häähumua,
sunnuntain kuohari-iloittelua,
maanantain kuohari-iloittelun jälkiriutuneisuutta,
tiistain lempeä miehen kainalossa,
kädessä Pamela Des Barresin `Bändäreitä ja takahuoneiden muusia`.

Laitoin hääkukkani roikkumaan makuuhuoneen ikkunaan
ja asettelin tummanpunaisia hääruusuja maljakkoihin,
joita siroittelin pitkin kotia.

Tyhjiä pahvilaatikoita lattialla,
joihin kissat nukahtavat.

Puhaltamattomia ilmapalloja tulitikkurasioissa;
surkeiden ja suolaisten päivien varalle.

("On mahdotonta olla masentunut,
jos sinulla on ilmapallo"
-Nalle Puh)

Meille sanottiin,
että jos hääpäivänä sataa,
se tarkoittaa rikkautta.

Ja se satoi satoi satoi.
Vuodatti kyyneleitä kirkon kattoon.
Sitä rikkautta -
rakkautta.

Sunnuntaina paistoi aurinko,
niin kuin tänäänkin.

Ne sanovat,
että huomennakin paistaa aurinko,
kun minä pakkaan hulavanteeni,
mieheni sekä kissat autoon
ja lähdemme mökkeilemään.

(Ja yritän muistaa sujauttaa laukun sivutaskuun muutaman auringonkukan siemenen,
joita voin kaivaa pihamaalle kasvamaan)

Minä rakastan sinua

2010-06-20T12:49:00.000-07:00

19.6.2010

He sanoivat tahdon
ja vannoivat ikuista rakkautta.

Iangaikkisuudest iangaikkisuutehe.

Ja suurin niistä on rakkaus.

Virolainen haarukkapiilo

2010-06-16T11:47:00.000-07:00

Kuinka moni nainen kävelee
Tallinnan mukulakivillä haarukka korkokengässä?

"Ihan kuin jokin olisi vähän painanut jalkaa..."

Ja hän laittaa haarukan käsilaukkuunsa,
tuo sen kotiin
ja syö sillä fetaa purkista onnellisena.

Tosinainen!

Kärsi, kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat

2010-06-12T05:21:00.000-07:00

Kaksi viikkoa kestänyt flunssa alkaa turruttaa aivoja
ja jatkuva yskiminen sekä aivoliman erittäminen saa minut turhautumaan.

Se saa minut vajoamaan henkisesti 3-vuotiaan lapsen tasolle
ja kitisemään joka asiasta.

Lisäksi minulla on Kriisi.

3-vuotias minäni haluaa päästä valloilleen ja valittaa sydämensä pohjasta
peilien vaarallisuudesta,
suuresta ilmapallomahasta,
likaisesta tukasta,
turvonneesta ulkomuodosta,
pahasta olosta
ja siitä kuinka kipeus sattuu aivoihin.
Ja kuinka oma pää hajoaa omien ajatusten alla.

Ja siitä finnistä nenänpäässä.
Minulla kun ei koskaan ole finnejä.

Toisaalta,
minulla on oikeus olla toisinaan ruma,
päästäni tai ulkomuodoltani.

Ja toisaalta,
viime viikkojen reipas painonnousu on ollut hyvinkin tavoitteellista.
Sekä alkujaan omaehtoista.

Silmäni ja aivoni ovat liian hitaita pysyäkseen tapahtuvien muutosten perässä.
Enkä minä malttaisi pysähtyä odottamaan.

Tänään minä näen peilistä jotain hieman tutumpaa.
Tänään minun vaatteeni istuvat päälleni
ja se tuntuu ihan hyvälle.
(Kuitenkin hieman pelottavalle)

Ehkä ensiviikolla tunnen jälleen itseni minuksi.
Ehkä jopa ihan kauniiksi.

Pitsipaita: Kirpputori

Hääaskarteluja ja auringonkukan alkuja
(jotka tosin löysin tänään syötyinä keittiön pöydältä)

Kaunista lauantaita.

Minä lähden vesisateeseen imemään itseeni pientä humalaa
ja nauttimaan keikkalesken lauantaista.

Lakanakangasromantiikkaa

2010-06-11T01:26:00.000-07:00

Spr:n kirpputorilta muovikassillinen kankaita kotiin raahattuna
kolmella eurolla.

Mies ihmetteli kotona,
miten kassillinen kankaita voi painaa niin paljon.
(Ja se kassi painoi kuin synti
ja minä olin lähellä sydänkohtausta sitä raahatessani)

Olen mestari änkemään mahdollisimman paljon tavaraa tarvittavaan tilaan.
Enkä häpeile.
Sullon, tungen, ujutan,
jotta saan kaiken mahdollisen mukaani.
Kaiken hyödyn,
ja enemmänkin.

Nostaessani kassalle lähes täyteen ängetyn muovikassin,
sanoin,
etten kehdannut täyttää sitä enää enempää.
Nainen katsoi minua kuin hullua
ja minä vain naureskelin.

Kyllä sinne olisi vielä jokin tilkku varmasti mahtunut.

Spr: n kirpputorilta oli myös tämä aluslakanakangas,
josta ompelin itselleni mekon.

Olin aivan hurmaantunut ensisilmäyksellä tuohon kornilla tavalla
romanttiseen kankaaseen.

Minulle tuli siitä mieleen aivan Prinsessa Ruusunen.

Ja minähän rakastan prinsessa-asioita.

Juhannustansseja ja salaisia ruusupuutarhoja.

Tunnen kuinka ruusuja puhkeaa kukkaan sisälläni
ja kuinka ne kutittavat mahanpohjaani.

Kuinka terälehdet tippuessaan varisevat minusta ulos kaikenantavana,
pehmeänä rakkautena.

Minä suutelen ruusukuvioita ihollesi,
niin kuin sinä kastelet ja hoivaat minua rakkaudellasi,
tehden minusta entistä eheämmän naisen.
Valmiin ja kokonaisen.

Yksitoista päivää

2010-06-08T10:26:00.000-07:00

11 päivää aikaa käydä suihkussa.

11 päivää aikaa ostaa uusi huulipuna.

11 päivää aikaa hankkiutua eroon flunssasta.

11 päivää on aika vähän.

11 päivää sanoakseen alttarilla Tahdon.

(Ihan niin kuin ne samana päivänä Ruotsissa sanovat,
ne kuninkaalliset.
Mutta voin vaikka vannoa,
että meillä on Raumalla paremmat bileet.)

(Polttarifiilistelyjä)

11 päivää ja Frouva Mäkinen.

Minä pulppuan ja kuplin;
Pum Pum
ja minun sydän laulaa.

Vanha merimiäste ruakka

2010-05-31T07:35:00.000-07:00

Tämä tyttö sai viikonloppuna polttarinsa.
Ja voin vaikka vannoa,
että ne olivat elämäni parhaimmat polttarit.

Keho ja sielu lepäävät totaalisen puhdistavan morsiussaunan jäljiltä;
talviturkki on heitetty järveen kahdesti,
ihoa vihdottu hyvällä ja pahalla vihdalla.

Havunoksien päällä istuttu,
saunan ympäri lenkkeilty.
Seisty jauho- ja suolasateessa,
juotu pää pumpuliksi kuohuviinistä ja boolista.

(Maistettu soijanakkia!)

Ja nyt minä olen valmis.

Valmis hakemaan huomenna kultasepänliikkeestä mieheni kanssa
vihkisormuksemme;
valmis elämään,
valmis rakastamaan.

Valmis ihan kokonaan.

Ja minä Tahdon.

Istutin yhtenä yönä pihamaallemme auringonkukan siemeniä.

Toisessa kädessä siiderilasi
ja toisella tongin multaa kynsieni alle,
peläten törmääväni matolaumaan.
(Rohkaisuryyppy,
en minä muuten maata pysty tonkimaan itsekseni)

Nyt minä en enää muista,
mitä paikkoja pihallamme minun pitäisi yrittää kastella.

Taidan tulla kipeäksi.

Pää on tukkoinen
ja silmät väsyneet.

En jaksa keskittyä ompelemaan tai puuhaamaan.
Lojun sohvalla vieressä mies,
kasa paperia ja kyniä,
kirjoja ja lehtiä.

Ilta kuluu Huippumallien seurassa
ja lämmintä mehua hörppiessä.

Loppukevennykseksi paikallislehdestä löytämäni ohje lapskoussin tekoon.
Minä en kyseistä ruokaa (=mössöä)
voi sietää,
mutta mieheni mielestä kyseinen ruoka taas on äärimmäisen hyvää.
Varsinkin jos siihen saa vielä voitakin päälle.

Tervetuloa Raumalle syömään mahat täyteen lapskoussia,
merimiesten ruokaa!

"Lapskous o alu alkkate vanha merimiäste ruakka. Fläski, lamppa- ja elukaliha keiteä hyvin kryydätys vedes. Fölis voi olla sipula, piprei, suala ja muretterei, juurikkam balassi ja selleri. Ko liha o oikke kypsett, se revitä oikke fiiniks. Liämes keiteä sitt peruni ja niist tehdäm perunvoit. Lihambual seoteta siihe.

Lapskous trahteerata voisoosi, repettasiivutte ja sualkurkun kans."

(www.ur.fi)

Ja minusta se maistuu juuri siltä,
miltä se näyttääkin.

Makuasioita.

Ikuisia makuasioita.

Karvakauluksinen pitkä mekko: Kirpputori
Saksikoru: Itse tehty
Multaiset lasipurkit: Lahja ystävälle

Minun mekkoni

2010-05-28T11:13:00.000-07:00

Viimeiset ompeleet käsin tänään kello 12:00.

Hörppäys vielä kahvimukista
ja raukean kissan lailla levittäytyminen lattialle
nuppineulatyynyn, kangastilkkujen, lankojen
ja kaavapapereiden sekaan.

ReUse Republic -työni sai lopullisen muotonsa,
enkä minä siihen enää viikonloppuna koske.

Eilen meinasin heittää jo mekon lumppukeräykseen,
kun vedin viimeisen sauman aikana kunnolla takapakkia.

Viimeinen sauma ja vetoketju,
kunnes huomaat,
etteivät yhdistettävät palat sovikaan toisiinsa.

Minä otin loppupäivän hermolomaa
ja tänä aamuna ratkojan kauniiseen käteeni.

Ja nyt se on siinä.
Se on valmis,
vaikka minä melkein ihan jo luovuinkin kaikesta toivosta.

Ja olen minä ihan onnellinen.
Ja tyytyväinen.

Se on kuitenkin minun mekko.
Ei hävetä lähettää sitä Helsinkiin.
En ole sellaista tyyppiä.

Ihmisvartalon päällä se ehkä tulee enemmän oikeuksiinsa.

Ja silitettynä.

Lähtökohtana oli siis kaksi juhlamekkoa.
Toinen Vero Modan ja toinen Benettonin ylijäämäerästä.
Tarkoitus oli luoda niistä jotain uutta.
Jokin uusi asuste tai asu.

Minä säästin mustan mekon rintaosan melkein sellaisenaan lopputyöhön.
(Joitain pieniä hienosäätöjä väkersin tosin siihenkin)

Loput mekot ratkoin auki kangaspaloiksi
ja kokosin uudenlaiseen,
erilaiseen muotoon.

Erityisen tyytyväinen olen mekon takaosan huomionkiinnittäjään,
pyllytysröyhelöihin.

Edestä mekko onkin vain pelkistetyn musta,
mutta takaosaan päätin tehdä jotain mielenkiintoista
ja käyttää hyväksi viininpunaista sifonkia toisesta mekosta.

Niskalenkin tein alkuperäisen,
mustan mekon vyötärökaitaleesta
ja ompelin siihen vielä käsin hakaskiinnityksen niskan taakse.

Päällä mekon on tarkoitus olla suht tyköistuva ja kotelomekkomainen.

Toivottavasti tämä saadaan vielä viikonlopun aikana kuvattua päälläni.

Sitä silittämistä unohtamatta.

Maanantaina on suuntana Helsinki ja Kamppi.

Nyt päässä pyörivät jo uudet pörräykset,
suunitelmat ja ajatukset.
Ja kielellä maistuu siideri.

Olohuoneen lattialla odottaa kukkamultaa
ja lasipurkkeja.
Ajattelin tissutella itsekseni ja askarrella siinä samassa.

Mutta hyvät ihmiset,
nyt saisi,
pitäisi,
kirjoittaa kommentteja.
Sanoa jotakin.
Antaa kritiikkiä.

Mitä mieleen tulee ylläolevista kuvista.

Olisin kiitollinen muutamasta sanasta
ja pienestä ajasta.

<3

Kiitän.

ReUse Republic - keskiviikko

2010-05-26T08:22:00.000-07:00

Peikkotukka,
takkutukka,
olkitukka
ja suuri huivi.

Hei,
minä olen takkupääni kanssa linnottautunut kotiin
sankaritarompelijaksi
ja alan taas muistuttamaan enemmän kotipeikkoa kuin naista.

Ulkona on tullut käytyä vain sen verran,
että nenänpää saa ovenpielestä raittiinilmanmyrkytyksen
ja minä pakolliset tupakansavuni.

Kysessä on siis ReUse Republic -vaatesuunnittelukilpailu,
jonka parissa olen ahertanut muutaman päivän.

Lisäinfona kyseistä kilpailua selventämään
lainaan yrityksen sivuilta pienen tekstin:

"ReUse Republic on luonut uuden,
ekologisen käyttötavan muotivaatteiden jäännöserille.
Projekti yhdistää nuorten suunnittelijoiden luovuuden,
liikkeiden varastoon jääneet vaate-erät
ja Kampin kauppakeskuksen kiinnostuksen tarjota asiakkailleen uusia elämyksiä."

Lisää voi käydä lukemassa
klikkauksen kautta.

Olen harsinut,
purkanut,
piirtänyt.

Neulannut,
ryystänyt kahvia,
menettänyt hermojani
ja pureskellut kynsiäni.

Olen keskustellut saumurini kanssa moneen otteeseen
yhteisistä pelisäännöistämme,
hyppinyt riemusta,
lauleskellutkin välillä hieman.

Ja taas repinyt pelihousuni.
Ja syönyt miljoonia hapankorppuja rauhoittaakseni hermojani.

Olen tehnyt lakanakangasversioita,
leikannut lakanaversioista uusia lakanaversioita
ja vielä kerran uusia.

Olen ollut tyytyväinen.

Olen vihannut saamiani materiaaleja,
niellyt vihani
ja surrannut lisää.

Ja silittänyt.

Olen ollut ihan röyhelönä,
sifonkina
ja tyllinä.

Olen unohtunut kokonaan omaan maailmaani.
Aivoni ovat kasa kangassilppua,
jotka on nivottu yhteen mustilla langanpätkillä ja nuppineiloilla.

Näen unia täydellisistä saumoista.

(Yksi monista lanakangasversioista Mona Lisani päällä)

Minä toivon.

Ei,
minä tiedän saavani tämän huomenna valmiiksi.
(Olkoon saumuri minulle myötämielinen)

Pistän perjantaina Helsinkiin,
sormeni ristiin
ja silmäni kiinni.

Hyvää saumaa
ja minä jatkan vielä hetken.

(Oi, kuinka rakastan tätä!)

Minun mieheni ja sen paita

2010-05-22T08:44:00.000-07:00

Minun oli tarkoitus surukseni ilmoittaa,

että hulavanteeni koki eilen välikuoleman.

Ja samalla hetkellä minäkin välikuolin viideksitoista minuutiksi.

Kun näkee kimaltelevan lelunsa katkeavan
ja vesien sen sisältä pulppuavan pihalaatoitukselle.
Minä ihan oikeasti pidättelin itkua
ja häpesin lapsellisuuttani.

Mikä riemu ja ilo on kuitenkin ilmoittaa,
että hulavanteeni ilmestyi tänään korjattuna kotiovelleni.
Ja kyllä se pyörii vielä niin kuin ennenkin.

Lapsi on saanut taas lelunsa takaisin.
Enää ei sureta eikä murehdituta.

Rakastan mieheni esittelyä.

Ja siinä samassa miehelle ompelemaani hihattoman kauluspaidan esittelyä.

Työstin tätä "lakanakangasversiona" miehelleni,
sillä en uskaltanut leikata alunperin miehen paitaan tarkoitettua lateksimaista kangasta
ilman varsinaisia mittoja.

Lopputulos oli itseasiassa juuri oikean kokoinen
ja "lakanakangasversiosta" tuli juuri sopivan pröystäilevä,
että tiesin mieheni pitävän siitäkin.

Joskus vain näistä testiversioistakin tulee käyttökelpoisia.
Tätä paitaa mies onkin sitten kuluvan viikon kantanut päällään ahkerasti.

Ja nyt voin turvallisin mielin leikata varsinaisen kankaan
ja surrutella lisää hihattomia kauluspaitoja mieheni kaappiin kesävaatteiksi.

En muuten olisi koskaan uskonut,
että minua alkaa kiehtoa miesten vaatteiden suunnittelu ja toteutus.

Jotenkin sitä on aina kuvitellut,
että vain naisten vaatteiden suunnittelussa voi käyttää rajattomasti mielikuvitusta.
Että naisten vaatteiden maailma antaa enemmän mahdollisuuksia
ja on pitkälti enemmän esteettistä työtä.

Miesten pukeminen on tuntunut niin tylsältä ja ikävystyttävältä.

(Täyskäännös)

Ainakin omalle miehelleni vaatteiden suunnittelu tuntuu nyt
kaikkea muuta kuin tylsältä.
Haluan tehdä lisää,
haluan oppia tekemään myös miesten vaatteita
sekä tehdä niitä ilman rajoja
ja täydellä mielikuvituksella.

Ilman ennakkoluuloja;
ihan niin kuin naisten vaatteitakin ennen.
Sillä tämäkin maailma on täynnä mahdollisuuksia.

Miehen paita: Ompelemani
Kiltti: Kirpputori
Huivi: Minun kaapistani miehen käyttöön omittu
Diapolo: Pilailupuoti

Postia Helsingistä!

2010-05-20T09:18:00.000-07:00

Asuttuani pari päivää postilaatikon alla kahvikuppi kädessä,
sain kirjekuoren Helsingistä.

Sieltä tuli jotain tällaista...

...Ja jotain tällaista...

Tämä kohtuuttomuuden lapsi kertoo lisää huomenna,
jahka saa päänsä hiljenemään ensin surraavista mielikuvista
ja rönsyilevistä mekkohaaveista.

Voin sanoa,
että kunnianhimoisena ihmisenä,
minä tulen viikon ajan olemaan pieni vaimomonsteri.

Kiroan ja kiittelen,
haluan lisää ja enemmän.
Enkä koskaan tyydy vähään,
vaikka pitäisi pelata varman päälle.

Nyt tämä kalpea monsterin alku kiittää ja kuittaa vesitornin mäeltä;
sieltä näkee melkein meidän kotitalon,
suuntaviitat osoittavat itään, länteen, etelään ja Gävleen.

Hularengas on mukana,
mies kainalossa
ja terassikausi avattu kylmällä siiderillä, jäillä ja kahdella pillillä.

Maha pullottaa hapankorpuista ja omenista,
joita on syöty päivittäin pienmaatilallisen edestä.
Kun mikään muu ei tunnu maistuvan.
(Mutta voisiko joku ottaa hapankorpun pois minun kädestäni,
kun syön niitä paketillisen päivässä.
Rousk Rousk)

Harvinaislaatuinen todiste siitä,
että minä olen ollut mekossa liikkeellä ilman sukkahousuja.

Tätä ei tapahdu usein.

Valkeat,
ihanaiset raajani.
Ja valkoisena ne pysyköötkin.

Minä kun en niin välitä auringossa paahtumisesta.
Nautin siitä mieluummin varjossa.